maanantai 20. marraskuuta 2017

Lapsen päivä




Kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää vietetään joka vuosi 20. marraskuuta YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen hyväksymisen (20.11.1959) kunniaksi kaikkialla maailmassa. Päivän tarkoituksena on tuoda esiin lapsen oikeuksien sopimusta ja herättää keskustelua lasten hyvinvointiin liittyvistä asioista. Päivä saatiin nimettyä lapsen oikeuksien päiväksi suomalaisiin kalentereihin vuodesta 2002 Suomen UNICEFin aloitteesta.

Vuoden 2017 lapsen oikeuksien päivän teemana jatkuu edellisvuoden tapaan yhdenvertaisuus. Teema juhlistaa samalla myös 100 vuotta täyttävää Suomea, jonka juhlavuoden teema on ”Yhdessä”.

Lapsi, joka saa osakseen ivanauruja, oppii pelkäämään.
Lapsi, joka saa osakseen arvostelua, oppii tuomitsemaan.
Lapsi, joka saa osakseen epäluottamusta, oppii pettämään.
Lapsi, joka saa osakseen vihamielisyyttä, oppii hyökkäämään.
Lapsi, joka saa osakseen hellyyttä, oppii rakastamaan.
Lapsi, joka saa osakseen rohkaisua, oppii luottamaan itseensä.
Lapsi, joka saa tuntea totuuden, oppii ymmärtämään oikeutta.
Lapsi, joka saa osakseen kiitollisuutta, oppii olemaan kiitollinen.
Lapsi, joka saa osakseen tietoa, oppii tuntemaan viisauden.
Lapsi, joka saa osakseen kärsivällisyyttä, oppii olemaan pitkämielinen.
Lapsi, joka elää onnellisena, löytää rakkauden ja kauneuden.

(Ronald Russell)

xxxxx

Muutama sana kuvista. Tuossa kotiani vastapäätä on kansainvälinen päiväkoti. Eräänä aamupäivänä syyskuun lopulla päiväkodin lapset ohjaajineen tulivat jonossa kotipihalleni. Seisoivat siinä muutaman minuutin ja poistuivat jonossa takaisin päiväkotiin. Vierailun tarkoitus jäi minulle mysteeriksi.

Lissu

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Lippoaminen




Ajelin joku aika sitten Vanhankaupunginkosken ohi. Pitkin rantaa Matinsillan tuntumassa näin useampia miehiä, jotka haroivat vettä pitkävartisten haavien kanssa. Onkohan tuo nyt sitä lippoamista, mietin.

Seurasin ja kuvasin aikani yhtä miestä. Näin että hän sai kalan ja irrotettuaan sen haavista, heitti sen takaisin veteen. Menin jututtamaan miestä. Hän vahvisti arvailuni lippoamisesta. Kertoi, että hänen saamansa kala oli noin puolikiloinen taimen. Muutama päivä aikaisemmin haaviin oli jäänyt viisikiloinen taimen. Taimenia ei kuitenkaan ole lupa pyydystää, vaan ne on päästettävä takaisin veteen. Siikaa nämä lippoajat yrittävät pyydystää, mutta sitä oli ainakin tämän miehen haaviin jäänyt huonosti viimeaikoina.

Kotiin tultua piti tietenkin googlettaa lippoamisesta. Löytyikin varsin valaiseva artikkeli tästä kalan kannalta pehmeästä pyyntitavasta. Kustaa Vilkunan mukaan lippoaminen on kansantieteellisestä näkökulmasta alkukantaisin pyyntitapa.

Lissu


Mummojen huviretki


Kuva Outi
Marraskuun aamu valkenee poutaisena. Aurinko pilkistää pilvenraosta ja mittari näyttää +3. Päässäni alkaa soida laulu Teddykarhujen huviretki. Olemme Outin kanssa sopineet alustavasti edellisenä iltana pyöräretkestä Haltialaan. Varmistan lähtöni tekstiviestillä.

Kymmenen jälkeen olen valmis lähtemään. Kotirannassa taivaan pilvikaihtimia on jo hinattu ylöspäin. On tulossa hyvä retkipäivä. Herttoniemen siirtolapuutarhan kulmalta käännyn Viikkiin johtavalle pyörätielle. Nautin polkemisesta ja syksyn tuoksuista. Saunalahdella uiskentelee joutsenpari.

Outi odottelee jo kohtaamispaikallamme metsässä. Kuuntelemme hetken puron solinaa, ennen kuin jatkamme yhdessä matkaa. Pysähtelemme vähän väliä ihmettelemään ja kuvaamaan milloin mitäkin. Viikissä korviimme kantautuu korpin ääni ja kohta näemmekin sen lentävän korkealla puiden yläpuolella. Ohittaessamme luontopäiväkodin lapsiryhmän, kuulen yhden pojan kysyvän kavereiltaan: ”Milloin kamelilla on kolme kyttyrää?” Ajamme Gardenian pihan kautta pysähtymättä ja jatkamme Lahden tien yli Maaherrantielle ja laskeudumme joelle. Pysähdymme kaksikerroksiselle sillalle. Joen vesi on korkealla. Sorsat uivat edestakaisin ja sekoittavat veteen heijastuvin puiden muodostamia kuvioita. Bussi mennä jytisyttää yläpuolellamme.

Jatkamme joen länsilaitaa kohti Haltialaa. Ohitamme Oulunkylän ja Pakilan siirtolapuutarhat sekä Tuomarinkylän kartanon. Matkan aikana aurinko on vain kurkistellut pilvien lomasta, mutta kun saavumme Haltialan maille, se tulee kokonaan esille ja valaisee tienoon. Avara peltomaisema lepää levollisena joen varrella.
Kuva Outi
Kello on jo yksi, kun saavumme Vanhan Pehtoorin pihapiiriin. Pehtoori on tähän aikaan vuodesta avoinna vain viikonloppuisin ja niinpä olemme varustautuneet matkaan omin eväin; muhkeat voileivät, mansikkaskyrriä, minitomaatteja, banaaneja, satsumia ja inkivääriteetä. Katamme retkieväät kantapöytäämme ulkoterassilla ja istumme nauttimaan pöydän antimista. Viereiselle pöydälle lennähtää harakka ja varisparvi nuokkuu koivun latvassa. Naakkaparvi lentelee pihapiirin yllä äänekkäästi naksutellen. Lämpiminä kesäpäivinä Pehtoorin terassilla vierähtää helposti pari tuntia. Nyt riittää vajaa tunti.

Ennen paluumatkalle lähtöä teemme kierroksen peltoteillä. Pikkulintuparvia pyrähtelee siellä täällä. Taitavat olla urpiaisia. Pysähdymme tutkailemaan syysrypsiä ja huomaamme pellossa laajalla alueella kukkivan punapeipin. Poimin niitä pienen kimpun kotiin tuotavaksi. Muutama nupulla oleva peltotaskuruohokin löytyy. Märällä pelolla talsiessamme lenkkarien pohjiin ja reunoille iskostuu paksu savikerros. Siinä onkin tekeminen, että saamme enimmät savet kengistä pois.



Muistelemme millä pellolla kulloinkin on kasvanut auringonkukkia, hunajakukkia malvoja, ruiskaunokkeja ja muita kesäkukkia kaupunkilaisten poimittaviksi. Muistan ensimmäisen käyntini Haltialassa elokuussa 2005. Olin pakahtua onnesta seisoessani keskellä oranssina hehkuvaa rehevää kehäkukkapeltoa ja katsellessani taivaalla suihkivia pääskysparvia.

Paluumatkalla siirrymme Tuomarinkylän kartanon kohdalla joen itälaidalle. Viivymme sillalla kotvasen ihaillen tyyntä jokea ja uneliaan näköistä sorsaparvea rannan tuntumassa. Yhtäkkiä sorsaparveen tulee eloa ja ne ryntäävät sillan alitse. Vasta sitten huomaamme sillalle tulleen kumaran mummon, joka alkaa heitellä leipää sorsille. Outi ottaa esille suklaalevyn, meillä on jälkiruuan aika.

Marraskuinen päivä on lyhyt ja aurinko on jo matalalla, kun ajelemme jokivartta kotiin päin. Rantakoivut peilailevat hienosti veteen. Poikkeamme hetkeksi Pukinmäen puutarhalle. Tällä kertaa en kuitenkaan tee kukkaostoksia.

Ajellessamme Viikin pitkää suoraa puoli tuntia auringonlaskun jälkeen, näemme vähän matkan päässä tiellä peuran. Samassa se loikkaa kevyesti ojan yli pellolle. Hetken päästä metsästä tulee toinen peura, sitten kolmas, neljäs ja viides! Peurat kirmailevat pitkin peltoa ikään kuin olisivat hippasilla. Katoavat sitten mäyrämetsän suojaan. Olemme aivan haltioissamme näkemästämme. Juuri kun olemme nousemassa pyörille, tien yli juoksee vielä kuudes peura ja jatkaa matkaansa pellon poikki metsään.

Vielä pieni tarinatuokio metsässä puron luona ennen kuin tiemme erkanevat. Kiitollisena jatkan matkaani kotia kohti.

Kotirannassa mittari näyttää vähän päälle kolmeakymmentä kilometriä. Tunnen olevani voimissani ja mieliala on korkealla. Niinpä suuntaan vielä samettisen lempeässä illassa rantatielle tavoitteena 35 kilometriä. Kilometrit karttuvat kuin huomaamatta, kun ihastelen vastarantojen valoja, jotka heijastuvat tyyneen veteen. Nostan tavoitetta ja lopulta päätän rikkoa kesäisen päiväennätyksen (41,25). Kotipihalle saavuttuani mittari näyttää 43,43 km.

Kymmenen jälkeen saan Outilta sähköpostia. Hän kertoo tunteneensa ihanan päivän jälkeen vielä tarvetta liikkua ja on tehnyt seitsemän kilometrin kävelylenkin. Outi on kävellyt tänä vuonna tuhat kilometriä enemmän kuin mitä minä olen ajanut pyörällä.



 Lissu


Taksitolpalla


Kuva EJ

Lippalakkimiehellä oli lähete röntgeniin. Matkaa keskussairaalaan olisi ollut vajaa kilometri, mutta ensin olisi kiivettävä kipeällä jalalla mäki ylös ja toinen alas. Kaiken lisäksi satoi räntää. Päätettiin törsätä ja ottaa pirssi, tai taksiksihan sitä nykyisin sanotaan.

Taksi tulikin nopeasti ja röntgenvuoro oli ajallaan. Jopa hieman etuajassa. Kukkahattu ei odotellessaan ehtinyt pitkästyä. Sitten mentiin vielä kahvioon ja kilistettiin onnistuneen reissun kunniaksi.

Ei olisi pitänyt nuolaista ennen kuin tipahtaa. Yläaulassa Kukkahattu bongasi postiljoonin, joka oli juuri tyhjentämässä postilaatikkoa. Juoksuaskelia ottaen Kukkahattu sai postiljoonin kiinni, hänellä oli nääs laukussaan lähtevää postia. Koska postin virkamiehille ei kuulu (vielä) taksipalvelut, ryhdyttiin tilaamaan taksia oven eteen.

Mekaaninen naisääni ilmoitti kahdella kielellä, että palveluissa on ruuhkaa, mutta että olette jonossa ja jonotus on maksuton. Kuuna kullan valkeana ei Kukkahattu ollut joutunut odottamaan yhteyden saamista näin kauan. Kun sama oli toistunut ainakin kymmenen kertaa, puhelu katkesi ja homma oli aloitettava alusta.

Lopulta tilauskeskuksesta vastattiin ja auto luvattiin lähettää sovittuun osoitteeseen. Onneksi Kukkahattu sanoi sukunimensä, sillä vasta nyt se varsinainen rumba alkoi. Oven edessä pyöri taksia kuin Vilkkilässä kissoja. Lippis istui aulassa odottamassa, kun Kukkahattu ryntäili avaamassa autojen ovia ja kyselemässä, onko kyseessä Hattusten tilaus.

Sattui siinä hauskaakin. Kun taksimies ilmoitti olevansa Heilimon tilaama ja kun tilauksen tehnyt nainen sujahti autoon, Kukkahattu huomasi, että tuttujahan tässä ollaan. Vaan eipä siinä kiireessä ehtinyt muuta kuin vilkuttamaan pois siirtyvälle autolle ja sen perävaloille.

Voi sitä helpotuksen huokausta, kun lopulta löytyi oikea auto! Vaan kyllä pitäisi se oven edustan liikenne järkkäillä sujuvammaksi. Siinä on nyt maakunnan takseja, kaupungin takseja, yksityisautoja, ihmisiä ees-taas liikkumassa, jopa pyörätuolilla.....Yksin liikkeellä oleva sairas ihminen ei selviytyisi tuosta ollenkaan. Tiijä sitten, olisko taksimies tullut aulasta kyselemään, jos Hattusia ei olisi näkynyt rallikatsomossa.

Ride

lauantai 18. marraskuuta 2017

Postia




Tänne syrjäseuvulle jaetaan mainoksia tavallisesti Potsi... eikun Postisen sisällä. Viimeksi mainokset oli kuitenkin kääräisty ylläolevan julkaisun kainaloon.

KauppaSuomen edeltäjä oli Magneettimedia, joka sai tuomionkin kirjoituksista.

Bittiparatiisin emäntä mojuaa Postis -lastia laatikolta kantaessaan, että "kaikenlaisia turhakkeita niitä on olemassa". Vielä lehdyköitä uuniin työntäessä kuuluu, että "näihin ne Postin rahat menevät, niin jotta pitää väkeä irtisanoa..."

Mitähän ois sanonut tuosta viime lastista? Onneksi ei ollut kotona.

Tämmöstä hengenravintoa tänne nykyisin tulee pyytämättä ja yllättäen. Pitkän aikaa ovat jakaneet myös kaikenlaisia Jeesus tulee -lappusia, mutta niihen sanomaan oon jo menettänyt uskoni. Suattaa olla, jotta Kärkkäisen sanoman kanssa käypi samalla tavalla.

EJ

Nakukakku


Kuva Lissu

Nakukakku on sana, jonka Kotimaisten kielten keskus on valinnut marraskuun sanaksi . Koska Bittiparatiisi on aina ajan hermolla, tarkastellaanpa hieman tarkemmin, mitä Naced Cace käytännössä tarkoittaa. Yksinkertaistettuna varmaan sitä, että tehdään täytekakku, joka jätetään reunoiltaan kuorruttamatta niin että eri täytekerrokset näkyvät.

Herkuttelijat näkevät ensi silmäyksellä onko kakku "silkkoa sisältä". Koska nakukakku on alaston, leipoja ei siis voi kätkeä mahdollisia palaneita reunuksia tai muita kömmähdyksiä runsaan kermakuorrutuksen alle. Läpinäkyvyys on nyt valttia kakkumaailmassakin.

Lapsena pelasimme rätti- eli ryysypokkaa. Mistä sekin lie juolahtanut juuri nyt mieleeni? Varmaan siitä, että hävinnyt joutui riisaltamaan aina jonkin vaatekerroksen yltänsä. Yleensä ensin kengät, sitten sukat. Kinaa saattoi tulla siitä, ovatko lettinauhat vaatekappaleita. Niin kauaa ei jaksettu pelata, että joku raukka olisi ollut aivan ilkosillaan.

Täytekakku kynttilöineen on kautta aikain kuulunut lastenjuhlien herkkupöytään. Mutta kuka muistaa synttärit, joissa hunajainen Marilyn kähisi: "Happy birthday Mr President"... Aivan eevanpuvussa ei Marilynkäään tainnut julkisesti esiintyä, vaikka Juice kyseli, että milloin riisut jumpperin?

Näyttää nakukakusta kirjoittaminen saavan niin kummallisia käänteitä, että palataanpa ruotuun ja laitetaan loppuun resepti oman äidin täytekakusta. Kakkukerrokset täytetään hillolla, hienonnetulla banaanilla ja vanilliinisokerilla maustetulla kermavaahdolla. Päälle runsaasti kermavaahtoa, joka saa itsekseen valua kakun reunoille. Koristellaan viinirypäleillä.

Lopuksi vielä vinkki, että netistä löytyy kuvia Marilyn -kakustakin.

Ride

Populus Alba



Pyöräillessäni männä viikolla Viikin arboretumin läpi, huomioni kiinnittyi jo kaukaa isoon puuhun. Sen latvuksissa lehdet välkehtivät valkoisina sinistä taivasta vasten.

Pysähdyin puun kohdalla ja poimin maasta muutaman valkoisen lehden. Vaahteranlehteä muistuttavat lehdet olivatkin päältä vihreitä. Vain alapuoli oli valkoinen.

Mikäs ihme tämä tämmöinen puu oikein on, tuumin itsekseni. Arboretumissa kun olin, vastaus löytyi puun viereen pystytetystä kyltistä. Puu oli hopeapoppeli (Populus Alba).

Lissu