tiistai 30. marraskuuta 2010

Ponun päihittäjä



Tässä on Alko, joka aikoinaan oli maan kuuluisin. Jokainen itseään kunnioittava aikakauslehti kävi juttua tekemässä. Kiteen pontikkaa ei pystynyt tuhoamaan vuodelta 1866 peräisin oleva kotipolton kieltävä laki, eikä sitä pahemmin hetkauttanut raittiusliikekään. Lopun alku koitti, kun paikkakunnalle avattiin 1969 monopolimyymälä.

Aivan hetkessä sekään ei tehonnut, sillä 1970-luvulla paljastui tehdas, jossa poliisien saapuessa oli kahdesti kirkastettua 1 500 litraa ja tuli roihusi 7 000 litran rankkiastian alla. Keittäjät perustelivat, että pääkaupunkiseudun huolto vaatii. Kai siellä oli Alkoja liian vähän. Nyt pontikka on Tuohtaankorven maisemissa ollut pitkään pelkkää perinnettä. Alkon haastajaksi nousi erääseen aikaan Niiralan kautta virrannut venäläinen viina, mutta se oli helpompi nujerrettava.

Viinakauppa saavutti pontikkapitäjässä heti suosion. Syrjäkylien ukot saapuivat aamuisin rapuille jo hyvissä ajoin ennen ovien avautumista muistelemaan menneitä.

maanantai 29. marraskuuta 2010

Kyytiä ootellessa



Kiteen linja-autoasemalla oli muinoin sotainvalidien ruokala, jossa syrjäkylien eläjät oottelivat kyytiä. Kun lehtireportteria alkoi ahistaa nahistelu vallanpitäjien kanssa, lampsin sinne ukkojen tarinoille. Monta jutunaihetta siellä sovittiin lehteen tehtäväksi.

Nyt rakennus on suojeltu ja entisöity, kuten ansaitseekin. Siellä toimii ravintola Linkki. Rintamaukot ovat hauvassa.

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Venäläiset eläkkeelle



Eilen se tapahtui: venäläisistä tossuistani meni kantapää puhki. Ostin ne 1970-luvun alussa Kiteen Osuuskaupasta. Kauppaa ei ole ollut enää vuosikymmeniin, mutta tossut vain kestivät ja kestivät satoja kilometrejä.

Nyt joutavat ansaitulle eläkkeelle pelkästään sisäkäyttöön. Saattaa olla, että ripustan ne vielä seinälle lasivitriiniin. Vielä ne sielläkin lämmittävät pakkasella.

Kun joitakin vuosia sitten esittelin tossuja blogissani, mistä alakuvamme, syntyi lyömätön kirjoitusteni lukijaennätys. Kaikki halusivat nähä tossut.

lauantai 27. marraskuuta 2010

Kiteeläistä



Osattiin Kiteellä tehä muutakin kuin sitä. Paikkakunnalla on sitkeästi pysytellyt hengissä yksityinen meijeri, jossa valmistettiin tämän vuosituhannen alkuun asti hyvää voita. Kuva on vuosikymmenten takaa. Paikalliselta pohjalta 1800-luvun lopulla ponnistanut, 1970-luvulla Ingmanin yritysryppääseen siirtynyt meijeri säilyi, vaikka aikaisemmin vahvoilla ollut osuusmeijeri katosi.

Yrityspuolella osattiin käyttää Kiteen pontikkamainetta hyväksi markkinoinnissa. Samaan aikaan, kun kunnassa savustettiin pullonmuotoisia mainoksia pois tienvarsilta ja karkotettiin laillista Kiteen kirkasta muualle, mainostettiin voita aitona kiteeläisenä tuotteena. Pitkin valtakunnan teitä liikkui myös liimaa kuljettavia säiliöautoja, joitten kyljissä luki kissankorkuisin kirjaimin "kiteeläistä".

Lipsasen Topin aikaan kiteeläisen perinteen pr-arvo oli kunnassakin kunniassaan. Sitä viljeltiin huumorin keinoin. Topin jälkeen tuli vastaisku, jossain vaiheessa alkoi suvaitsemattomuuden ja tiukkapipoisuuden aika.

Nykyään yksityinen meijeri valmistaa maitojauhetta. Osuusmeijerin raunioilla kaupunki selvittää parhaillaan projektien, konsulttien ja eurojen voimin, montako kerrostaloa voitaisiin Kiteenjärven rantaan rakentaa.

perjantai 26. marraskuuta 2010

Jäitä hattuun



Eiköhän pitäs panna välillä jäitä hattuus, huomautti eräs hyvin tuntemani henkilö ja ateljeekriitikko. Hän tarkoitti eilistä kirjoitustani. Kuulemma herrat ja puoluepukarit saattavat suuttua ja paikallislehen pääkirjoituksessa (siinä vuoden ainoassa) haukutaan populistiksi.

Ennen vanhaan jäitä nostettiin kevään korvalla, jotta maidot saatiin jäähtymään kesällä. Nykysin ei tarvihe, rokijäätkin saa helepommin pakastimesta.

Varmuuden vuoksi: kuva ei osoita jäitten paksuutta tällä hetkellä. Vaikka turha on varoitella, muutama pilkkijä ja verkonlaskija hukkuu tänäkin syksynä.

torstai 25. marraskuuta 2010

Verot verta juovat



Tällainen on tulevaisuus asukkailla Tohmajärvellä, jossa maksetaan maan korkeinta tuloveroa, 21,5 prosenttia. Kuvan ruokaa etsivästä roskisdyykkarista otin tosin naapurikunnassa Kiteellä 1980-luvulla, mutta siellähän pyyhkii nyt paremmin, veroprosentti on vain 21,25.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Viimeistä päivää



Suomen suurin ja viimeisiin lukeutunut käsivälitteinen puhelinkeskus automatisoitiin Kiteellä 1979. Kymmenen vuotta aikaisemmin oli paikkakunta alkanut teollistua. Oli siinä muualta tulleilla teollisuusinsinööreillä ihmettelemistä.

Miinuspuolena oli 40 naistyöpaikan (keskikokoisen teollisuuslaitoksen verran) katoaminen. Puolenkymmentä vuotta toiminut Marimekon ompelimo tosin lievensi tilannetta. Se työllisti tuolloin melkoisesti.

Kuva on viimeiseltä päivältä 23.10. ennen automatisointia.

tiistai 23. marraskuuta 2010

Sentraalisantra



Kyläkeskusten hoitajat eli sentraalisantrat olivat vielä 1970-luvulla lehtireportterin mielestä maailman tähellisimpiä ihmisiä. Parempaa uutislähdettä ja yhteistyökumppania ei voinut toivoa.

Sitten keskuksia alettiin automatisoida, ja meikäläinen tunsi putoavansa tyhjän päälle, kunnes verkosto tuli taas paikatuksi. Siihen aikaan kylät vielä kuhisivat uutisarvoista elämää.

maanantai 22. marraskuuta 2010

Verkonpaikkaaja




Vanha kansa ei viskannut verkkoa pois, jos siihen tuli reikä. Se paikattiin. Monet olivat tässä puuhassa eteviä, varsinkin eläkeläisillä kuluivat talvipuhteet rattoisasti. Käpy liikkui sormissa sukkelasti ja solmuja syntyi. Se vaati kärsivällisyyttä, johon harva nykykalastaja pystyy. Kokeiltu on.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Taidetakoja



Kuin seppä Ilmarinen heilui taidetakoja pajassaan Kesälahdella. Hänellä oli käytössään uudenaikaista tekniikkaa, kaasua ja sen semmoista, joten kovin nokiseksi ei työtä voinut sanoa. Takomalla hän kuitenkin taitavasti taidettaan teki.

Osa pajaromantiikasta oli poissa, mutta voihan siellä teettää raudasta vaikka korvakorut kullallensa tahikka muuta suuresti tarvittavaa. Jo pelkästään taidetakojan läsnäolo loi kultturellin säväyksen paikkakunnalle.

lauantai 20. marraskuuta 2010

Herran pieksut



Siinä ne ovat, herran pieksut. 1970-luvulla nämä mukavat jalkineet tulivat uudelleen muotiin. Eräs nuoripari alkoi valmistaa niitä mittatilaustyönä Pekan Pieksupajassa Kiteellä. Niinpä minäkin teetin sellaiset, eikä sitä tarvinnut katua. Vieläköhän noita jostain saisi? Aidosta nahkasta valmistetut jalkineet ovat vanhan koiville armeliaammat kuin kumiset.

perjantai 19. marraskuuta 2010

Voittaja



Moppi arveli voittaneensa uistelukilpailut Rääkkylässä. Se ei suostunut lähtemään korkeimmalta pallilta, ennen kuin joku keksi antaa palkinnoksi luun. Taustalla ihmisille jaettuja palkintoja.

torstai 18. marraskuuta 2010

Jousia



Onneksi olkoon, on Jousian nimipäivä.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Talvivarastoja



Pitäsköhän tätähi jemmata talven tarpeisiin. Ei se pieni tuikku yhtään pahaa tekisi, kun räntää viskoo ja tuuli ulvoo nurkissa. Vaikka toisaalta, onhan tuolla Punkaharjulla riittävästi varastoja valmiina.

Sinne karkottivat Kitteen päättäjät kirkkaan tuotantoyhtiön, vaikka Tippavaarassa Marimekon tehtaan vierellä olisi sille ollut oiva paikka. Lipsas-Topi varmaan käänsi kylkeä haudassaan.

Mitenkähän sitä ensi talaven selviää hengissä, kun suolarousku- ja marjavarastot ovat melkein olemattomat?

tiistai 16. marraskuuta 2010

Hovihankkija



Kun Kitee teollistui 1970-luvun alussa, tuli presidentti Urho Kekkonen vihkimään maailman suurinta lastulevytehdasta. Hänelle ojennettiin mittavan kokoinen tuohikontti, jonka sisälle kunta oli laittanut aitoa kiteeläistä. Myhäillen otti Urkki antimet vastaan.

Tuohikontti-idea, kuten monet muutkin, oli valtuuston puheenjohtajan Topi Lipsasen keksintöä. Kekkosen kontti ei jäänyt ainoaksi, niitä annettiin yhdelle jos toiselle silmäätekevälle.

Kontit teki sukulaismies Onni Lipsanen, joka asui naapurikunnan Kesälahden puolella. Hänen tuohityönsä tunnettiin laadukkaina.

maanantai 15. marraskuuta 2010

Venemestari



Tällainen niistä luomulaudoista parhaimmillaan syntyi, kun taitaja oli asialla, suoparsaarelainen tässä tapauksessa. Paikallisilla venemestareilla oli hyppysissä tuntuma siitä, millainen kulkupeli on seudun vesistöissä paras. Kunnon veneen pitää nousta aallon päälle, ei kyntää vettä, he sanoivat.

Monet vannovat vieläkin puuveneen puolesta. Koko vuoden kohokohta on, kun kevätahavilla sivellään kunnon tervaa kylkiin. Ja kun uskollinen palvelija on aikansa elänyt, sen voi laittaa juhannuskokkoon. Vain paneppa muovinen, joka monen mielestä lekkasee verkoillakin turhan levottomasti.

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Luomulautoja



Huushollissa tarvitaan lautoja monenlaiseen tarkoitukseen. Sirkkelisahuri on sen vuoksi hyvin tarpeellinen ammattimies. Ennen vanhaan jyystivät lautoja käsisahalla pöllistä, toinen oli justeerin kahvoissa ylhäällä telineillä, toinen sai purut silmilleen alapuolella. Ei ollut silleen hyvä, nykyaikaan on siirrytty tälläkin alalla.

Uusi vene olisi saatava. Suon laijasta löytyy hitaasti kasvaneita luomunäreitä, ihan eri laatua kuin istutushöttelöissä. Niistä vetäistään sitkeät siivut venelaudoiksi.

lauantai 13. marraskuuta 2010

Mylläri



Sielläpä se tuttu mylläri jo ovilla odotteli, sanoi että arvasi Väinön tulevan tänään. Niin se oli ollut aina miltei päivälleen vuosikymmenet, ja tainnut olla jo edellisenkin sukupolven aikana.

Oli siellä muitakin jauhattajia, odottelivat leipä- ja puurotarpeita sivuhuoneessa tai hevosten liepeillä. Tarina liikkui kuin savottakämpillä iltapuhteella. Sisällä konehuoneissa huhki mylläri, nosteli säkkejä ja punnitsi. Mylly jyskytteli.

Aikanaan tämän myllärin poika jatkoi jyvien jauhamista. Vieläköhän lienee mylly toiminnassa kosken partaalla, kahden suuren vesistön välissä?

perjantai 12. marraskuuta 2010

Hevosella myllyyn



Myllyssähi pitäs keritä käymään, jauhohinkalot ovat aitassa tuassen tyhjät. Siispä polle tallista ja kärrin eteen. Ptruu!

"Tämän homman mie ossoon", sanoi hevosmies Väinö ja kiristi marhamintaa sun muita rensseleitä.

Heppa muljautteli kuvaajaan päin. En oo uskaltanut hyvin lähelle tätä elävää sen jälkeen, kun renkipoikana opettelin valjastamista. Humma karkasi aina aisojen välistä pellolle apilasta syömään. Isäntä taputteli sitä ja naurahteli: "On se hyvä, kun vähän opetat poikaa".

torstai 11. marraskuuta 2010

Värttinä



Riäkkylän lampaista on hyvä siirtyä värttinään, joka on metka värkki. Sen käyttö pitäisi joskus joutessaan opetella. Nimikin on melkein yhtä kaunis kuin kunnalla.

Lapsuuskylässä näin useita värttinällä kehrääjiä. Suureen maailmaan lähdettyäni sellainen taitaja löytyi Tohmajärveltä. Värttinällä kehrättiin yleisesti lankaa ennen rukin keksimistä.

Vempeleessä on noin 30 senttiä pitkä puinen varsi, jonka toisessa päässä on paino. Pyörivän liikkeen avulla saadaan karstatusta villasta lankaa.

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Lampuri


Mulle tulee tähän aikaan vuodesta lämmin olo, kun näen lampaan. Mieleen tulevat uunin vierustalla hyrisevä rukki ja keinutuolissa kalisevat puikot, joilla syntyy villatöppönen.

Lampuri joutui pijättelemään pässiä, joka halusi puskemaan kuvaajaa. Vältyttiin sentään kilpajuoksulta, jossa epäilemättä myös olisi lämmin tullut.

tiistai 9. marraskuuta 2010

Päreitä kainaloon



Kiirettä pitää, jos aikoo ennen talvea mökkiinsä uuden pärekaton. Vaan äkkiäkös noita päreitä, jos on kilhakoita apulaisia. Farkkumuodista päätellen kuvat ovat iloiselta 1970-luvulta, jolloin mualimassa oli kaikki vielä kohallaan ja Kekkonen resitenttinä.

Kattojen ohella päreillä vuorattiin ulkoseiniä. Itsekin asuin lapsuuttani sellaisessa mökissä. Sieltä kai näitä päreitä on tarttunut kainaloon.

Vieläkö löytyisi ihmisiä, jotka kertoisivat kaiken päreitten valmistuksesta? Kuvia olisi valmiina Värtsiä varten.


maanantai 8. marraskuuta 2010

Talvi yllätti


Sutittaa niin saamaristi... talavirenkaista oo tolokkua. Pakkasnestettäkin pitäs ottaa.

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Tervaa



Tervaa sieltä astian pohjalle oli lirissyt. Tynnöri ladottiin täyteen tervasrosomäntyjen pilkkeitä (alakuva). Sitten tynnöriä kuumenneltiin nuotiolla. Putkea pitkin sieltä valui ehtaa ainetta, jota käytettiin ennen hyvinkin moniin tarkoituksiin. Päivä siinä puuhassa helposti vierähti.

Yksi vastaajista selitti kuvan täysin nappiin: tervahaudan sammuttamisesta oli kyse. Vastaajan täytyy olla melkoinen alan asiantuntija. Olisipa mukava, jos saisimme häneltä tai joltakulta muulta luettavaksi kirjoituksen tervan tuottamisesta vaikka tuonne Värtsin palstoille. Tervahaudat olivat ennen yleisiä, kuoppia näkee vieläkin pitkin metsiä.

Tervan saamiseksi on ilmeisesti kehitelty monenlaisia menetelmiä. Tynnörin ohella olen kuullut puhuttavan saunapadoista. Kuvat ovat 1970-luvulta.

maanantai 1. marraskuuta 2010

Ulkohommiin


Eräät lähtevät Epyktiin, toiset baarikierrokselle. Minä lähen nyt ulkohommiin. Kuvassa on eräänlaista ulkoilma-askartelua, mutta mitä? Sitä saavat lukijat pähkäillä koko tulevan viikon. Elekee vain menettäkö yöunianne.