lauantai 31. joulukuuta 2016

Juhlintaa





Uuvvenvuuvven aattoiltana on meillä perinteisesti vietetty toista vappua, syöty ihanan rasvaista ja ällöttävän sokerista lihottavaa roskaruokaa. Tämä sen kunniaksi, että mulla oli aamulla paino tismalleen sama kuin vuosi sitten ja vyötärö sentin ohuempi.

- Jottain nautintoa pittää mullahi olla, sanoi tuttava kaheksankymppinen poikamiesisäntä, kun nukkui joka aamu puoli kymmeneen. Yömyöhät tutustui telkkarikanavien ohjelmatarjontaan.

Lappalainen alotteli juhlinnan jo puolilta päivin, mistä kuvamme. Lausuin sille muutamia varotuksen sanoja ynnä huomista ennakoijen näytin tuota alakuvaa, jossa se lepäilee sohvalla piätä käpälillä pijellen. Sanoi vain vuhvuh ja jatkoi. Ihan kuulosti kuin olisi jo kieli sammaltanut.

Toiset koirat ottivat paljon iisimmin. Eppäilen, että koko porukka luikkii häntä koipien välissä koppeihinsa, kun ensimmäiset immeisten paukut alkavat iltapäivällä räjähellä. Viimestään ennen iltakuutta ne on otettava neljän seinän sisälle juhlimaan. Yksi sammuu peränurkkaan, toiset pöyvän alle.

Lapinkoira on 12-vuotias. Dementia alkaa vaivata. Se ei aina muista vanheta arvokkaasti. Jouluaamun laihutuslenkillä tuli vastaan yksi auto. Ei muistanut haukkua sitä, mistä huomautin.


Sillä silmällä






Erilaisissa julkaisuissa on tapana tarkastella menneitä vuuven vaihteessa. Koitin kahella Bittiparatiisia sillä silmällä, mutta ei oo mitään mualimaa syleilevää sattunut. Hiljaista täynnä, vaikka miten otin näpin silimään.

Iloisin asia oli iliman muuta, että sain uusia ystäviä. Muuten tulis mittään. Jos vielä auttelemaan pyrkivät, se on poonusta.

Toinen hyvin ilonen seikka oli, etteivät suvet oo syöneet yhtään meijjän koiria, vaikka niitä kuulemma vilekehtää joka toisella pihalla. Pihaan pyrkivät suvet pittää posauttaa hengiltä ja niitä haaskoilla houkuttelevia sieväselti sakottaa.

Melekein päivittäin oon pyörinyt korpimailla, mutta yhtään suven jälkeä ei oo sattunut silimiin. Saloilla ravinnokseen hirviä pyyvystelevät susilaumat pitää jättää rauhaan ja salamehästäjät ilmiantaa ja panna lusimaan, jotta muitten mehästäjien maine kohentuisi.

perjantai 30. joulukuuta 2016

Huumetta






Vuosia on mennyt ihmetellessä Aarnion kummallista huumejuttua. Aivan uskomattomalta se tuntuu, mutta tottahan käräjäoikeus on kahtonut toteen näytetyksi. Vanha suomalainen sanonta tosin kuuluu, että hovissa muuttuu, mikä on syytä pitää mielessä.

Huumeet eivät oo mikään leikin paikka. Ite en oo niihen kanssa joutunut tekemisiin kuin kerran eläissäni. Kiteellä elettiin teollistumisbuumia 70-luvulla, mikä innosti myös naapurissa Kesälahella. Sinne olivat perustaneet amfetamiinitehtaan. Yrittäjät olivat eteläsuomalaisia.

Aikanaan piettiin sitten huumekäräjiä, joilla rapsahti muistaakseni enimmillään kymmenen vuotta. Turvallisuustoimet olivat tiukat, mistä kuvamme. Minun kohalla tietysti piippasi. Epäilivät, että rintataskussa ollut norttitoppa ois sen aiheuttanut. Keskellä olevan tutun mellakkapolliisin takuita vastaan pääsin käräjäsaliin raportoimaan.

Kuvan nappasi Julkusen Jaska Hesariin. Joka paikkaan sekin mies kerkisi kuvaamaan, Moskovan olympialaisiin, Hoilolan hautuumualle ja Kuhmon peuramehtiin. Mulle opetti aikoinaan, mitä nappia kamerasta painetaan. Toimituspäällikkö osasi neuvoa vain sen, miten päin kameralla otetaan kuvia.


torstai 29. joulukuuta 2016

Ohjelmaa






Ellu, kaksvee, kävi kylässä. "Minä oon jo ito tyttö, tulin mummolaan autolla", hän kertoi.

Bittiparatiisin toimitus sai vahvistuksia. Kun Ellu ehti kirjoituskoneen ääreen, alkoi käsikirjoituksia syntyä liukuhihnalta. Mummolla piti kiirettä kerätessä niitä talteen.

Oottelen apua etenkin ooppera- ym. musiikkiasioista, joitten tuntemus ei oo itelläni vahvimpia. Ellu osaa. Kirjoituskone sai kunnian olla välillä piano ja luovuus ilmeni iloisena rallatuksena: on mulla hautka täti, tuo täti Moooonika, kun hän menee tolille, on näky kooomia...

Ensi vuonna Suomi juhlii sataa vuotta. Meillä ei oo ohjelmasta puutetta. Repertuaari on laaja. Minua miellyttää myös tämä tulkinta täti Monikasta.

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Juurille



Uutisista luin taannoin, että kirja on pudonnut suosituimpien joululahjojen joukosta. Meillä on vielä nouvatettu perinteitä.

Viikkoa ennen joulua esitin puolisolle toivomuksen, että sotakarttoja pitäs suaha. Hölömistyneenä kahteli, että tätä lajia se vielä puuttuu.

Kirjakaupassa olivat sanoneet, että karttakirjaa on mennyt paljon. Samalla Hän toi suurennuslasin. En malttanut oottaa jouluaattoon, kun ei paperikääreessäkään ollut. Alkoivat kiehtovat matkat juurille. Ensimmäisenä etin Korpiselän, koska sen liepeillä oon syntynnä ja lapsuuven viettänyt. Sieltä alkoi isän jatkosota ja siellä hän ja äiti kävivät rippikoulun.

Tottahan muutkin itärajan takaiset alueet kiinnostavat, vaikkapa Laatokan seutu. Salmissa on isoäidin äidin leposija. Paljon pitemmälle oli ehtinyt elämässään kuin minä.


tiistai 27. joulukuuta 2016

Juokse porosein



Sain jouluna loistosapuskaa, sellaistakin mitä ei oo ikinä ollut. Ihan pakko on laittaa yksi ohje tänne, poroton käristys.

250 g Nude nyhtökauraa
öljyä
2 dl kasvislientä
0,5 tl kokonaisia maustepippureita
perunamuusia
suolakurkkuja
puolukkasurvosta

Aloita valmistamalla perunamuussi. Paista nyhtökaura keskilämmöllä öljyssä pannulla. Kaada pannulle kuuma kasvisliemi ja maustepippurit. Sekoita. Kasaa muussista keko lautaselle. Asettele nyhtökaura muussin piälle ja koristele pilkotuilla suolakurkuilla ja puolukoilla. Piirakat ovat ohratäytteellä. Ohje on kyllä nyhtöpaketin kylessä, joten ei toinna kynää ehtiä.

Se on nyt sillä tavalla, että minusta nähen joulupukin porot suavat juosta poikki vuoret maat ja pukin mukana ulukomaillakin, pistäytykööt vaikka majal impyein.

Kinkkukansan ei oo syytä vaipua epätoivoon, vaan painua latuselle liikakiloja karistamaan. Se tekee muutenkin hyvää. Meikä viettää ansaittuja lomapäiviä sohvan pohjalla.

maanantai 26. joulukuuta 2016

Sopuisasti






Varsinkin tintit ovat nouvattaneet joulun ruokailukutsua. Vaikkei oo kovin pakkanen, niitä melkein kuhisee täällä mehänreunassa.

Mieltä ilahuttaa, että tali-, sini- ja hömötiaisten joukossa on muutama töyhtötiainen (yllä) ja kuusitiainen (alla). Viime mainitun tunnistaa valkoisesta niskalaikusta. Nämä kaksi ovat niin selvä vähemmistö, ettei mahollisuuksia olisi, ellei sopu antaisi sijaa. Voisivat ihmisetkin ottaa oppia.

Linnut ovat kehitelleet omia systeemejään, ettei ravintokilpailu olisi luonnossa niin ankaraa. Kirjojen mukaan kuusi- ja töyhtötiaiset osaavat varastoimisen taijon, mihin muut tintit eivät pysty.

Varastoijillakin on samanlaisia mieltymyksiä sapuskan suhteen, hämähäkkejä, hyönteisiä, siemeniä ja talia, mutta ne jemmaavat eri paikkoihin. Kuusitiainen suosii kuusenoksien kärkiosia, töyhtöniekat mieluiten mäntyjen keski- ja alaosia, runkoja sekä maata.

Tinttien tiirailijoita saattaa nähdä myös näinä aikoina.


lauantai 24. joulukuuta 2016

Aattosaunaan





Tuli särähtää syttytuohessa. Savu leijailee pitkin mustuneita seiniä ja kattoa ja tunkee räppänästä ulos. Tuntien kuluessa lämpö kiertyy lattian rajaan asti.

On aika avata narahtava ovi, heittää häkälöylyt ja pötkähtää lauteille kuuntelemaan. Tuuli hankaa nurkkasalvaimia ja uuni poksahtelee. Niukka valo ahtautuu sisään pölynhimmeästä lasista, joka on naulattu parin vaaksan aukkoon.

Uusi kipollinen räsähtää kiukaalle, kivet sähisevät ja kuuma puhaltaa katon kautta selkään. Pitää kyyristyä, kouraista vettä kasvoille ja hieroa käsivarsia, kiristää vastan pantaa ja ripsuttaa olkapäitä.

Iho aukeaa ja pisarat noruvat, vasta hutkii hartioita ja hankaa kuvetta. Vihreän tuoksu uppoaa nenään, tukka liimautuu poskille. Kylpijä ähkäisee silmät puoliummessa, oikaisee selän, taivuttaa vastan päänaluseksi ja nostaa varpaat kattoon, missä kuumuus iskee kynsiin.

Kivet pihisevät, vesipata ruplattaa. On jouluaatto.

alakuva fotoväiski

perjantai 23. joulukuuta 2016

Missä ootte?






Paljon väkeä kokoontuu jouluatrialle Bittiparatiisiin. Varattu on kystä kyllä monenlaista. Suurin osa on jo käynyt kottia hakemassa kuin entisajan savottamiehet kuunaan. Ainahi oravat.

Mutta missä luuraavat fasaani ja mustarastas? Koko alkutalveen ei oo näkynyt. Tässä annetaan etsintäkuulutus niistä kuvien kera. Tavattaessa on kiännytettävä kaukalolle.

Fasaania on istutettu kirkonkyl... anteeksi kaupungin keskustaan, josta vihmerimmät ovat kipitelleet monta kilometriä meijjän jyvälaarien ääreen. Niin on korea lintu, että sitä kahtelee kotvasen syömättä. Pakkas- ja lumitalvia se ei kestä, mutta ei oo paratiisissa semmosia. Kuhan eivät ois joutuneet lihanhimoisten kaupunkilaisten patoihin.

Mustarastaista on viimeinen havainto syksyllä aroniamarjojen ja mustaherukoitten kimpussa. Kyllä niitä silloin olikin, niin marjoja kuin rastaita. Muuvan pariskunta talvehti Bittiparatiisin halakokasassa ja tekaisi kesällä pari poikuetta. Tulukee jouluna tervehtimään vanhuksia.


torstai 22. joulukuuta 2016

Kaamos katkesi






Eilen oli talvipäivänseisaus. Tänään päivä on jo himpun pitempi, jouluaattona peräti minuutin. Kevättä kohti riennetään. Se on helppo uskoa, kun räystäät tippuvat ja puunoksat kyynelöivät.

Säistä ja ennusmerkeistä tarinoi 1960-70 -luvuilla Karjalaisessa Kerman Kalle. Palsta oli lukijatutkimusten mukaan jatkuvasti lehen suosituin. Kerran oli minullakin kunnia ottaa hänen sanomansa toimituksessa vastaan isolle äänityslaitteelle. Joulukuuta elettiin silloinkin. Taisi olla suojasää, koska Kalle ennusti, että vielä niitä pakkasiakin tulee.

Kalle oli Karjalaisen mainio ase reviiritaistossa Savon Sanomia vastaan. Silloin maakuntien ykköslehillä oli vielä varaa nahistella ja yrittää vallata toistensa alueita, maksoi mitä maksoi. Nyt etsitään säästöjä yhteistyöstä, jotta kannattavuus kohenisi. Savon Sanomat on jo myyty Keskisuomalaiselle. Karjalainen oottelee vielä, mitä tuleman pitää.

Kerma sijaitsee Heinävedellä Savossa. Heinävesi liittyi äskettäin täkäläiseen Siun Soteen. Kumpaakohan lehteä siellä luetaan?

Ylen asiantuntijatoimittajan arvio soteaikeista. Sitten vain jokainen omia jouluhimmeleitä väsäämään.

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Joululuontoa






Luonnon ystävä yrittää etsiä jouluisia näkymiä luonnosta. Lumi ja jääkin ovat täällä pohjoisessa piirtyneet mielikuviin sellaisina, paljolti kai joulukorttien myötä.

Kun pyöräytän kallion jääpuikot ylösalaisin, oon näkevinäni kynttilöitä. Ja ikkunan takana joulukuukuuset ovat olleet muhkeita aina viime päiviin saakka.

Aattelin laittaa nykyisenä ilmastonmuutosjouluna luontokuvia esille hyvissä ajoin. Tiijjä onko sellaista enää muutaman päivän päästä. Toivottavasti.

Luistelulatusella on lentokeli, minulle kerrottiin. Mitähän tuo mahtaa tarkkaan ottaen tarkoittaa? Ovat mulle tuntemattomampia nykykäsitteitä, mutta talveen ja luontoon varmaan kuuluvat, lumeen ja jäähän ja säähän. Mäne tiijjä monen joulun jälkeiseen elämään, kun pitää kinkkukiloja sulatella.


tiistai 20. joulukuuta 2016

Onkos tullut kesä






En oo joululaulujen ylin ystävä. Radio lävähtää kiinni, jos niitä alkaa kuulua marraskuussa. Ostosparatiisissa suljen korvani, jos alvariinsa kehotetaan ostamaan siemen, multa.

Maalliseen mielenlaatuuni rimmasi jo koulupuoskana eräs, josta muistan osapuilleen säkeitä yhä. No onkos tullut kesä nyt talven keskelle, laitetaankos pesä myös pikkulinnuille.

Ulkona on lämpöasteita, eivätkä ennusteet näytä kummoisia pakkasia koko loppuvuuvvelle. Säitten säätäjä saattaa nähä hyväksi, että jouluna sataa räntää tahi vettä ainakin jossain. Nyt kuuset kynttilöitä jo käyvät kukkimaan, pimeitä talven öitä näin ehkä valaistaan.

Niin hyvä lämmin hellä, on mieli jokaisen, näin hyvä oisko olla myös lapsen Aleppon.


maanantai 19. joulukuuta 2016

Takamailla





Lunta on jo sen verran, että hätäselti pystyy hiihtelemään kylän takamailla, metsäaukkojen liepeillä ja joutomailla. Jotos käy ohi latojen, jotka tönöttävät seinäpielet kallellaan.

Ladoilla ei ole enää mitään virkaa, peltoheittoja ei ole kynnetty, ei niitetty vuosiin. Yöllä niiden liepeillä ovat liikkuneet kärpät ja lumikot. Jäniksenpojat ovat järsineet pajunvarsien kuorta aitojen vierillä ja kettu oikaissut ojien yli.

Metsänreunassa rymähtävät teeret lumikiepeistään yksitellen, säikäyttävät kerta kerran jälkeen. Nappaan kuvan parvesta, joka kaartaa kuhmuraiseen koivuun nyppimään urpuja. Ne kuhertavat hiljaa.

Yhtäkkiä alkaa valtaisa susilauma ulvoa. Ne jahtaavat kahta vanhaa mummoa, kylän viimeisiä vakituisia asukkaita. Metsästä karauttaa ratsujen selässä miekkojaan heilutellen ja uraata huutaen kaksi metsästäjää niin että lumi tupruaa, vannovat suojelevansa näiden seutujen elinkelpoisuutta viimeiseen hengenvetoon. He ovat kansanedustaja Oinonen ja apulaisensa. Uljaasti vaaraa halveksuen he käyvät taisteluun päin susia kuin entisajan ritari ja aseenkantajansa. Hiivin hiljaa lähemmäksi. Mikä mahtava uutisaihe. Painan kameran liipasimesta yhä uudestaan ja uudestaan, mutta turhaan, yhtään raksausta ei kuulu... johan on painajainen...


Siihen heräsin. Hengästytti. Otsa oli hiestä nihkeä, uunia näet lämmitettiin topakasti, koska oli leivänpaistopäivä. Talvipäivä raukaisi yhä. Pari tuntia oli kulahtanut petillä pötkötellessä syönnin päälle. Nyhtökaurapihvejä ja potattimuussia uunilämpimän ruisleivän kanssa.

Taisin nähä untakin, joitain katkelmia vielä tulee mieleen. Mikähän siihen kameraan, pittää käyvä tarkistamassa, ettei oo tosissaan rikki. Onneksi niillä ei ollut pyssyjä, kerrankos ihminen on vahingossa teerenä ammuttu.

Oivat olivat sapuskat teerillä - ja mukavat majapaikat. Missäs muuvalla sitä kuin lapsuusmaisemissa tämmösiä unia, hehe... Haukotuttaa, vain noustava on, kohti uusia haasteita suunnattava. Nyt on pakuriteekuppi poikaa.



sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Savotassa






Ehei, en oo tuassen vaihtanut alaa, vaikka riitikon ura ei oikein lähtennä kiitoon. Vuolupuukonkin iskin pöllin piähän jo yli puoli vuosisataa sitten, kun kämmeniin hierty rakot. Ees valokuvaa jiänynnä muistoksi.

Kohta alako toisenlainen savotta, toimittajan työt. Siinä ei rakkoja tullut, mutta välillä kaipasin mehtähommia niin paljon, että tölömäsin niistä juttua tekemään. Ilmapiiri oli siellä jotenkin raikkaampaa. Kuvat lienöön jostain 70-luvun alkupuolelta.

Hevosia oli nuoruuvessani enempi isäntämiehillä, jotka savotoivat omissa mehissään ja pistäytyivät välillä tienestissä firmojen hakkuissa. Myö mökkiläiset käytettiin justeeria, näläkäviulua, kirvestä, pokaraa, vuolupuukkoa ja ärräpäitä, joihen kanssa teluttiin lumihangissa. Se oli jätkän työtä, jossa vallitsi melekosen rehti meininki.

Totta puhuen omalta osaltani pöllisavotat jäivät suhteellisen vähälle, mutta tuntuman sain mehtätyömiesisän mukana. Pöllit piti kuoria koko- tai puolipuhtaiksi ja pinon sivut tulla millilleen. En vieläkään ymmärrä, minkä takia. Kun koneet saapuivat mehtiin tekemään miesten työt, oli ihan sama, mimmosta jälkeä syntyi.

Vaikka ei se mitään siihen verraten, kun piti opetella laittamaan pilikut kohalleen siinä lehtisavotassa, herra hyvästi siunatkoon...


lauantai 17. joulukuuta 2016

Pispalan piispa






Lauri Viidan syntymästä on tänään sata vuotta. Yllättävän vähän hän on ollut esillä juhlavuonna. Ehkä se kielii ajasta ja tämän päivän arvoista.

Omassa pienessä maailmassani oon nimennyt Viidan Pispalan piispaksi, paitsi alkusoinnun vuoksi myös siksi, että kirvesmies-kirjailija kritisoi erilaisia ilmiöitä väkevämmin kuin kirkonmiehet.

Moraali

Siisti täytyy aina olla,
sanoi kissa hietikolla -
raapi päälle tarpeenteon
pienen, sievän santakeon.

Ja miten osuvasti osasi ennakoija Trumpin.

Johtaja

Sen joukon johtajaksi nimittäisin,
ken pitkäkaulaisin on, pienipäisin
ja takapuoleltansa täyteläisin. -
Kas, kun jää painopiste matalalle,
voi nousta kukonnuppi korkealle
ja loistaa tunkiolta maailmalle!

Palaan mieluusti Viidan pikkurunoihin. Moneen elämän kaamokseen ne ovat loistaneet lohtua.

Ei pidetä kiirettä, istutaan.
Ei hätäillä, annetaan mennä;
ei maata somemmin ainoakaan
satelliitti lennä.

Näin joulun alla vielä muutama rivi.

Yhteistoimintaa

Akka kylän laskit kantoi,
joka murun läävään antoi.
Sika lihoi, akka laihtui. -
Joulun alla vuoro vaihtui.

perjantai 16. joulukuuta 2016

Hätävara






Jos jouluna tulee oikein kova huika eikä oo saatavana tuoretta kotimaista lähikalaa, tässä on hätävara. Suomalaista lähivillikinkkua.

Mutta ehottomasti suomalaista, sillä ruotsalainen ei oo kuulemma ehtaa, vaan risteytettyä maatiaispossun kanssa. Näin väittivät takavuosina täkäläiset villikinkun kasvattajat.

Muutama vuosikymmen sitten pääsi näilläkin seuvuin vahinko tapahtumaan. Itärajan takaa hipsi tänne shemeikka, jolle annettiin hyväntahtoisesti nimeksi Örkki. Siis eka kirjain on öö.

Julkusen Jaska nappasi Hesariin öisen valokuvan, jossa Örkki oli salaa astelemassa emakon pahnakaveriksi tositarkoituksella Savonrannalla, kuulun Riäkkylän kunnan kylessä. Rakastavaisista tuli valtakunnallisia julkkuja. Seurauksia ootettiin henkeä pijätellen. Ja tulihan niitä, muutama viiruselkäinen porsas.

Itärajalla on oltava alati varuillaan. Mieluummin villisikojen ampumisesta kannattaisi maksaa venäläisille kuin susien. Olisi samalla hätävarana Suhoselle&Oinoselle&kumppaneille. Saisivat lähialueyhteistyökinkkua, kun vaatisivat koko ruavon, ei pelkästään häntiä.


keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Avaus






Monen harkinnan ja meinauksen jälkeen avasin latukauven tännään. Pakkasta seihtemän astetta ja tuulta kolome metriä sekunnissa.

Ensin venyttelyä ja verryttelyä. Mallia oon ottanna minkistä, jonka aamutoimia oon vakoillut muutaman kerran. Sillä on notkeet sivut.

Villahousut, villapaita. Kaulansuojus, korvaläpät, paksu pipo, karvarukkaset. Noin. Tekstiilipuoli oli oolrait. Nitropurkki taskussa.

Latu-ura oli höylätty ja fiilattu. Vatunvarsien raivaamiseen ei kaupungilla oo ollut tänä vuonna varaa, mutta jospa ensi vuonna.

Viitisen kilometriä kertyi, pieni hikikin kihosi. Vastaantulijoita oli vain muutama, ohimänijöistä en lukua pitännä, ainakin Pentti Pelkonen (noin 90-v.) oli.

Vain kyllä siinä on nykysin alustavaa puuhaa, ei se ollut penskana noin monimutkasta, kun muutaman kilsan koululavulle uamupimmeessä lähettiin.


Joulukaloja






Kiirettä tuppaa. Kävimme äskettäin vaklaamassa järven rannalla, joko olisi jäitä tarpeeksi. Eipä tuonne vielä, kun ei nuottamiehiäkään näkynyt. Niihen läsnäolo kertoisi, että kestävää on.

Toivottavasti pääsee hakemaan joulukaloja, joista kuvamme. Niihin piti aikoinaan verkoilla käyvessä kiinnittää narut, joilla laahasimme hankea pitkin rantaan, kun ei jaksettu kantaa. Nuottaajat kahtovat kateellisina.

Kuvissa on appiukko. Ei mikkään ihme, jos vaimo hinkuaa alvariinsa pilkille ja ongelle. Yläkuvassa oleva pikkupoikamme on nyt liki viiskymppinen. On Pyhäjärven hauet varmaan kasvaneet kokoa kuvanoton jäläkeen.

Voihan olla, että joulukalat haetaan marketista. Jospa siellä ois kohtapuoliin paikallisten nuottaamaa muikkua, se nimittäin vetää vertoja säilykesärellekin. Joka tapauksessa joulu ei meille iliman kaloja tule.


maanantai 12. joulukuuta 2016

Maine elää






Kiteeläinen pontikkakeskus on männyt konkurssiin. En iloitse, vaan suren, huokaan. Mutta Kiteen kirkkaan maine elää. Eiköhän tästä vielä nousta.

Melkein ensimmäinen taksvärkkini toimittajana yli puoli vuosisataa sitten oli kiikuttaa Kiteen kunnanjohtajalle peukalohangallinen yläkuvan pulloetikettejä. Niitä painettiin yksinoikeudella lehen kirjapainossa. Etiketeillä tehtiin peeärrää. Ulkopuoliset saivat niitä joskus tiskin alta.

Joko lie rikos vanhentunna, mutta mediafirmassa käyvessä piti aika usein olla pulloviemisiä. Hovihankkijaksi siinä välillä tunsi ihtesä.

Aikoinaan ehottelin, että paikallinen maatalousoppilaitos, se jossa majailee nyt ulkomaalaisia, olisi alkanut tutkia ja kehittää pontikan laatua. Sen verran oon asioista jyvällä, että ois pitännä suaha maku kilpailukykyiseksi skottiviskin kanssa, suuhun mahtuvaksi. Vain ei, se oli aikaa, jolloin pitäjässä haluttiin kieltää pontikkapaijat ja pullotienviitat.

Tästä muistokirjoituksesta tulee epätavallisen pitkä, kun tunteet ovat pinnassa. Aattelin laittaa sanat Kiteen kirkas -laulusta, jonka kirvesmies Einari Havukainen sanoitti 1970-luvulla. Se on mulla kasetilla. Laulun sävelsi Kiteenlahden koulun opettaja, ei Hikka, vaan Aarre Nikkonen.

Kerromme nyt ohimennen
kuinka oli meillä ennen
aikaan kunnon Kiteen kirkkaiden.
Silloin miehet jauhojansa
korpeen kantoi hiivan kanssa
puron puoleen lähi lähteiden.
Lähteestä vain vettä pataan,
tulta alle, lämpö sataan,
siinä syntyi manna makoinen.
Sitten hiivaa hiukan joukkoon,
pytty piiloon kivenloukkoon,
siellä jatkui hyrske hirmuinen.
Kiteen kirkas, oi Kiteen kirkas,
soi laulu tuo vankan kuusiston.
Kiteen kirkas, oi Kiteen kirkas,
nyt soi enää muistoissa vain.

Viikon verran kesälämmin
valmisteli rankkimämmin
muinoin mailla mannakorpien.
Nähtiin meillä kesäilloin
kuinka korpimailla silloin
alkoi nousta savu sininen.
Kirkolla jo tuntui tuoksu,
alkoi virkavallan juoksu,
juoksu perään ponupoikien.
Kaatui korpirojutehtaat,
miehet noitui, ettäs kehtaat
viedä multa lehmänlääkkehet.
Kiteen kirkas...

Auttaneet ei puheet silloin,
kutsu kuului käräjille,
kutsu kuului, käsky poliisin.
Sakot saatiin sankarille,
linnaan vietiin viinaville,
se ol voitto, voitto poliisin.
Nytkin vielä mannamailla
käydään vanhan maineen alla,
sekin meiltä vietäisiin jo pois.
Tulkaa sentään käymään tänne,
tuokaa myöskin ystävänne,
jotain ehkä löytyä kai vois.
Kiteen kirkas...


sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Kerranni viärässä






Meijjän emännästä on vuosikymmenten mittaan kehittynyt melko erehtymätön muun ohessa myös luontohavainnoissa. Monta aihetta oon häneltä näillekin palstoille saanut.

"Minäpä näin vihertikan", hän julisti tuossa melekein äsken. Uskalsin panna hanttiin.

Monesta kirjasta tutkittiin ja lopulta oltiin samaa mieltä. Harmaapäätikka se oli. Oisko kerranni ollut viärässä.

Vihertikka on aika lailla saman näköinen, mutta perin harvinainen täällä. "Sillä ei ollut punasta päälaella", hän osoitti kirjasta punapäistä harmaapäätä. Niin, ei oo punasta harmaapäätytöllä ja viiksijuova on hennompi kuin poikapuolella. "Pyh, viiksijuova, mikä se semmonen on."

Vihertikalla on kauttaaltaan punainen päälaki ja laajalti mustaa naamassa, luettiin kirjasta. Siihen päättyi sopuisa väittelymme.

lauantai 10. joulukuuta 2016

Kaunoa






Edellisjutun kommentissa Hikka (Sarvin jäsen) kannusti meikää jatkamaan kirjallisia harrastuksia kaunolinjalla. Täältä pesee. Oon aina ollut herkkänä kauneuvelle, jota on ymmärtääkseni ulkoista ja sisäistä.

On sanonta, että kuva voi valehella enemmän kuin tuhat sanaa. Miten lie tuon oheisen kuvan laita, onko faktaa vai fiktiota? Olis mukava suaha asiantuntijan arvio tästä assiista.

Multa iheltä tahtoo männä faktat ja fiktiot ja kaunot sekaisin tällä palstalla. Käsittääkseni se on melko yleistä täällä somessa. Vastuu jää usein lukijoille. Valemedioita on liikkeellä muuvallakin kuin Usan trumppivaaleissa.

Tämän uamun Hesarissa ennustettiin, että suureen osaan maata tulisi musta joulu. Uskoskohan tuota? Siinä tappauksessa taidekuvani olisi faktaa.

torstai 8. joulukuuta 2016

Ahma ja Lynx






Laura Gustafsson: Korpisoturi, Into Kustannus 2016, 257 s.

Kirja kertoo miehestä nimeltään Ahma ja naisesta, jonka nimi on Lynx (ilves), sekä muutamasta muusta. Jonkinlaisissa poikkeusoloissa eletään, mutta perinteinen korpisoturitarina tämä ei ole.

Kovin usein en oo nykyproosaa käteeni ottanut, ettei saisi tuhmia vaikutteita ja usein on mennyt yli hilseen, jos tällainen fossiili-ilmaisu sallitaan. Niissä vatvotaan liikaa ihmissuhdemössöä, joka on ollut muotia. Tässäkin sitä on, mutta toisella tavalla.

Gustafsson on yli kolmekymppinen hesalaiskirjailija. Hän vyöryttää - lähinnä parodian keinoin - huumorin pehmentämää kritiikkiä nykymenosta ja osansa saavat myös aatteet, joilla sitä yritetään korjata. Hieman vähemmälläkin olisi kirjan saanut aikaan. Ettei vain muutama vuosikymmen sitten olisi tuollaisen kirjoittaja tuomittu maailmanpilkasta.

Kieli on tuoretta, kirjailija on nokkelien yllätysrepliikkien taitaja. Hiven saarnan makua lyö toisinaan läpi. Herkimmille varoitus: loppupuolella tapetaan kuin sodissa kuunaan, mutta siihenhän telkkarikansa on turtunut. Kirja on sentään vain fiktiota.

Älkää peljästykö, en aio enemmälti kirjakasaa tällä tavoin puffata. Laiskuuttani.

tiistai 6. joulukuuta 2016

Lukemista






Isänpäivän alla kummastelin kirjakauppojen tarjontaa: sotakirjoja kasapäin. Itsenäisyyspäivän alla vilkaisin nettipuolelta.

Oon luullut, että vuosikymmenien takaisista sodista ois kirjotettu jo kaikki, mutta eipäs. Osa saattaa olla vanahan kertausta, mutta myös uutta tietoa tulvii jatkuvasti.

Aikoinaan keskustelin yläasteen opettajan kanssa jälkikasvumme lukuharrastuksista. "Ei siinä mittään, pääasia että lukevat", hän sanoi kun kerroin Aku Ankkojen olevan hyvin suosittuja.

"No voi yhen kerran", opettaja voihkaisi kuullessaan, että meijjän pojat suorastaan ahmivat myös Kalle Päätaloa. Opettajaa enempää kuin minua mainittu kirjailija ei silloin enemmälti kiinnostanut.

Kuvan kaltaista lukemista tarttui kirjastosta eilen mukaan, ihan sattumoisin valittuja. Näin joululomalla on aikaa syventyä kirjoihin.

Itsenäisyyspäivänä toivoisin ainakin kaikkien päättäjien lukevan Ylen nettisivuilta kirjailija Marko Kilven kolumnin alusta loppuun. Kirjailijoilla on yleensä painavaa sanottavaa.

maanantai 5. joulukuuta 2016

Epistä






- Ihan epistä, että talvella sataa lunta, kauhisteli tintti. Mistä lie kehäkolomosen sisältä tänne eksynnä, viserryksessä kajahti selevästi stadin slangi.

Vaikka olihan sitä tänä uamuna kaikenlaista. Vähän jo aattelin, että onko Putin suuttunna Jormanoffille.

Leveät suvenmehtuusukset jalassa piti hakea lumityökalut vajasta, jonne ne vietiin jotta ois rappusten eusta joulusiisti.

Nyhtökauran ja pakuriteen voimalla suatiin polut rivakasti auki. Semmonen ois toivomus koiranjalostajille, että kehitelkää rotu, joka ei ois niin pahuksen innostunut lumitöistä.

Toinen vaihtoehto olis, että pihavahit ossaisivat ite luoda lunta... hetkinen... siis lapioija pois entisiä, ei pyryttää uutta. Eikä varsinkaan hajotella kolattuja kasoja.

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Parempia aikoja






Presidentti Putin piti vastikään puheen kansalleen. Pyysimme ulukomuan kirjeenvaihtajaamme Eerik Jormanoffia valottamaan puheen sisältöä ja kansakunnan tilaa.

Vähän laiskansutjakasti on kirjeenvaihtaja raportoinut, Trumpista ei oo vielä kirjottanna olemoisin. Vaikka onhan mualima laaja alue yhen miehen hoijettavaksi.

Raportti Putinin puheesta tuli päiväkausia myöhässä, yhteyvet muka pätki, mutta tässä se on. Osa piti pyyhkiä pois, arviolta puolet.

"Putin on oikealla ja tarpeellisella asialla luvatessaan kansalle parempia aikoja, esimerkiksi kunnon asuntoja. Eräillä alueilla länsirajan (maamme itäraja, toim. huom.) tuntumassa olisi tällaisille toimille tarvetta. Neuvostoliiton jäljiltä asuntokanta on osittain hyvin iäkästä.
Ihmiset täällä ansaitsisivat parempaa. He ovat ystävällisiä, hyväsydämisiä ja auttamishaluisia, minkä nyt jotkut suvenhännillä huijaavat Suomipoikaa.
Toisaalta on ymmärrettävää, että nuo rajaseudut ovat Moskovasta katsottuna melkoista periferiaa, jonne varat eivät vyörää kaikkea hyvää ylettää, kun Aleppoon menee niin paljon."

Loppu poistettu. Poliitikot potkivat päähän toimittajia toisinaan vähemmästäkin. Jotta suomalaiset eivät oman kansakuntansa tilasta liikaa ylypistyisi, otetaan katsaus täältä.


lauantai 3. joulukuuta 2016

Juhlamenyy





Lupasin palata baanalle, jahka on hurjia uutisia. Tänään oli juhlapäivä. Kaupan hyllyltä löytyi nyhtökauraa, jota on jahtailtu kuukausitolkulla.

Teimme oitis pihvejä. Mmmnnnn. Ovatpa kehitelleet ihmesapuskan, passasi syyvvä puolukkasurvoksen kanssa. Illalla laitetaan sämpylän väliin, jolloin tulee ehtaa roskaruokaa.

Ja eikös puojissa osunna silimiin pakurirouhetta, 80 gr/15 e. Tuleeko siitä melekein parisataa euroa kilohinnaksi. Kahvia suapi reilulla vitosella kilon. Kannattaa jauhaa omaa tuotantoa käsikäyttösellä lihamyllyllä, samalla millä särkipihvitarpeita. Silloin voi maistella muulloinkin kuin juhlapäivinä.

Rouheesta tehty tee oli niin pahanmakusta, että taatusti on terveellistä. Hunaja teki siitä oivallista. Pakuriteen kanssa nautittiin spelttijauhoista eli alkuvehnästä paistettuja lettuja lakkojen kanssa. Muunlaisia lettuja en enää suostu syömään.

Nyt vain oottamaan vaikutuksia.

Läskiä on harvemmin tarjolla, nyt sitäkin löytyi, ohuenlaista tosin. Tintit ovat siitä aina innoissaan. Paksun tinttiläskin tuotannossa ois markkinarako yritteliäälle muatalloustuottajalle.

PS. Illankatveessa aprikoitti, että meleko poikkeuksellisia alkavat olla evväät Bittiparatiisissa. "Mitteehän tästä seurovaa", tuumin vaimolle.

"Ikkuinen elämä", vastasi Hän.


torstai 1. joulukuuta 2016

Leiripaikka





Jäi vähän eppäilyttämään, puhuko tapaamani ilves omiaan eli niin sanotusti lööperiä. Äkkiäkös tästä Vennään puolella pistäytyy harjottamassa tutkivaa journalismia.

Oli puhheissa jonniinmoista perää. Kuvassa on etualalla suvenpyytäjien leiripaikka Vanahassa Värtsilässä. Taustalla on kuulun rautatehtaan miljöötä, joka jäi rajan taakse. Siellä sijaitsevat suomalaisen Wärtsilä -yhtiön juuret. Sotien jälkeen täällä toimi Neuvostoliiton omien kansalaisten vankileiri.

Kotimaisia mehästäjiä en oo uskaltanut lähestyä sen koommin, kun kerran koiraa pissilenkillä käyttäissäni yhytin parikymmentä miestä torrakoihen kanssa jälkiä ihmettelemässä. Varottelivat kovasti, että kiänny takasin, tästä on ilives kulukenna.

Noppeesti läksin pois, jotta ei vahingossa laukeis, niin tohkeissaan pyssyjä heiluttelivat.

Turvapaikka






Tuhannen tulimmaista. Bittiparatiisin joulurauha alkaa olla vaarassa. Ilves pökkelehti tiellä auton eessä tänään.

Eipä mulla tietenkään sattunna kamera mukaan. Piti laittaa ikkään kuin viitekuvaksi muutaman vuuvven takanen tuulilasin läpi hätäsesti otettu.

Kun pyssäytin, pyyteli ilves turvapaikkaa, oli loikannut Vennään puolelta. Tivasin perusteluja.

"No kun se Tuupovuaran Suhonen", aloitti ääni vapisten.

"Mutta nehän susia meinoovat?"

"Ei ne r-t kännipäissään erota meikäläisiä susista. Huterasti osuvatkin."

"Mutta onhan täällä Suomessakin mehästäjiä, sanovat jotta yksi vastaa kymmentä..."

Ilveksen ilme muuttui kauhistuneeksi. Se loikki kiireellä takasin rajan taakse. Tuoreista jälistä näppäsin myöhemmin kuvan.

Tullookohan niitä petoja enemmänkin tänne turvapaikkaa hakemaan?


Piäkirjotus






Jokainen ihteään kunnioittava julukasu on tänä aamuna vähintään pääkirjoituksen väsännyt tapaus Ylesipilästä. Pittää Bittiparatiisinkin vaivautua, vaikka on joululoma.

Asian vakavuuden huomioiden päätimme mennä ytimeen ja selvittää perusteellisesti tutkivan journalismin parhaitten perinteitten mukaan. Koko Bittiparatiisin väki mobilisoitiin isänmaan asialle (kuvat).

Tulokset osoittivat, ettei mitä oo piäministeri mikään jäävi ollut. Päinvastoin. Turha ois enää oikeusasiamiehen asiaan puuttua, mutta antaa nyt jotain touhuta palkkansa eteen.

Sekin saatiin selville, etteivät poliitikot oo häävejä tarttelehtimaan toimittajien tekemisiin, mutta milläs sen estät.


keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Hohhoijaa





Opinnot ovat piättyneet. Nyt pittää sulatella tarkoin kaikkea antia. Jään joululomalle. Eläkkeet kutistuvat, mutta lomat pijän täysimääräisinä. Kerkiää sitten noita joulukiireitähi paremmin, eikä tämä miellyttävä harrastus vallan työksi muutu.

Luovaa laiskuutta -kirjan sisältöön on tarkoitus palata, kunhan asiat ovat riittävästi konkretisoituneet. Ensi vuuven puolelle menee vissiin.

Hohhoijaa, tälleen kaiketi karhua ramasee, kun valmistautuu talaviunilleen. Siltä lentää pihkatappi vasta keväthankien aikaan.

Bittiparatiisia voi hätätilassa katella vaikka viime joulukuusta. Eiköhän osa kirjotuksista oo päteviä vielä tänäkin vuonna. Suosittelen myös linkkilistalla olevien blogien selaamista. Laitoin sinne äskettäin pari uuttakin.

Junnua mukaillen:

Ja moni sorviaan
hoiteleepi plogillaan,
mie mehän laitaa
käyn tietä kaitaa
villaista päällä
viluisella säällä.

Tuo kuva ylhäällä supattaa mulle paljon muistoja korvaan. Toivottavasti teillekin. Alakuva esittää avantgardistitinttiä, joka taiteili ikkunan takana.


JK. Ei, ei pääministeri Sipilä oo Bittiparatiisia hiljentänyt, vaikka vaiensi Ylen Terrafame -jutussa. Hesari taitaa sipilöityä muuten vaan. Onneksi on Suomen Kuvalehti. Ylen kootut selitykset täällä. Sipilän taas täällä.


tiistai 29. marraskuuta 2016

Peruutus





Kaamosorava alkoi säksättää oksaltaan niin jotta korvatupsut tärisivät ja häntä vatkasi. Puhe vain kiihtyi, kun tähtäilin pitkällä putkella. Aiheena olivat leikkaukset närhien muonasta.

Tekstiä tuli siihen malliin, että päätin, ottia tuota, perua säästöpäätökset. Muistu mieleen viime tammikuinen lakkouhka. Sitä ruljanssia en toista kertaa kehtaa.

Tässä sitä ollaan samassa jamassa maan hallituksen kanssa. Mitenkähän monta päätöstä se on perunut? Pärjänneekö enää Trumppikaan vaalilupauksineen.

Mutta hetkinen. Äskettäin hallitus peruutti vanhusten hoitajien vähentämisen. Samaan syssyyn ministeri ilimotti, että katellaan säästöjä vanhusten muusta hoijosta. Oisko tuossa mitä mallia tähän närhitapaukseen? Pittää miettiä, vaikka miten sais puliveivarin leiman.

Samoihin aikoihin oravaripityksen kanssa multa päättyi kaamosleskeyskin. Rakentavaa palautetta sain Bittiparatiisiin piristyneenä & onnellisena palanneelta tummalta kaunottarelta. On otettava opikseen.