lauantai 30. huhtikuuta 2016

Vappuriehaan






Kuovi oli aloittanut hyvissä ajoin vapunaaton riehat, ei pöksyjäkään tainnut olla jalassa. Liekö rouva vai herra? Toivottavasti kahtoo nokkoosa pitemmälle illan ja yön tunnelmissa.

Tämmöset varotuksen sanat lienevät paikallaan. Ite on viikkotolokulla varotellut minnuu mänemästä heikoille jäille. Niitä ei taijja olla enää kuin vappulaseissa.

JK. Luonto oli antelias, lahjoitti toistametrisen röykkiön grogijäitä kalamajan niemenkärkeen. Kerrottakoon, että läpäisin jokakeväisen dementiatestin: miten saaha venemoottori käyntiin ja miten tehhä verkkosolomut.


Eka kvarttaali






Niin vain on hujahtanut talvi höpötellessä ja eestaas köpötellessä. Vuuven ensimmäinen kvarttaali on takana - tilinpäätöstä pittää värkätä.

Alotetaan talouvesta. Siinä ja siinä jotta tintit ja muut mehän elävät eivät syöneet vararikkoon. Orava perusti oikein pesän jyväkaukalon yläpuolelle kuuseen. No, onpahan ollut koirilla haukuttavaa päivittäin.

Fyysisellä puolella meni lujaa. Talven tavote hiihtolatusella täytty kaksinkertasesti. Henkistäkin elämää on ollut, mualimoo on parannettu, vaikka heikolla menestyksellä. Sosiaalinen kanssakäyminen on myös lisääntynyt huomattavasti.

Lopuksi: hurraa some. Toimittajana piti aikoinaan erottaa olennainen epäolennaisesta, somettajana ei enää tarvihe. Suapi hurailla omiaan ja tehä kirjotusvirheitä. Tämä on mukavampoo. Mutta miten suaha jutut niin lyhyiksi, että ihmiset jaksaisivat niitä lukea? Kokeiliskohan yhen toimitussihteerin neuvoa: puolet pois niin puolella paranee.

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Kauhukakara






Vesimyyrä kroolasi ojassa kohti meijjän kasvimaata. Yritti vielä piilotella pajukossa, vain mulla on haukan silimät. Liekö tallella yhtään maa-artisokan mukulaa, joita syksyllä jätettiin maahan kevätvelliä varten?

Tämä veijari on aikamoinen kasvimaan kauhukakara. Kun se kulkee palsternakkapenkkiä pitkin, jää jälelle vain kaatuilevia varsia. Ei ees tynkää jätä juuriin.

Tein sille seleväksi, että varhaisperunat laitetaan meillä maahan vasta heinäkuun alussa. Turha sen siis on kasvimaalle kiirettä pitää.

Äkäpussi






Kovin monta kertaa en oo viirupöllöä tavannut, mutta melkein aina on pitänyt vaistomaisesti kumartua. Siipi viuhahtaa joskus sen verran läheltä, että hattu on puota piästä.

Oon ristinyt moisen linnun äkäpussiksi. Kirjat varoittelevat, että viirupöllö on äkäinen pesällä poikasaikaan. Sen ymmärtää. Asiantuntijat menevät esimerkiksi rengastamaan kypärä päässä.

Vaan en tietääkseni oo lähelläkään ollut sen pesää ja poikasia. Mehtätietä oon rauhallisesti lampsinut, kun varoittelematta lähentelee. Kynsistä ja nokasta en oo toistaiseksi saanut.

Ei auta kuin yrittää päästä hyviin väleihin. Jospa oon nähnyt äkkivääriä yksilöitä. Lapinpöllöjenkin sanotaan toisinaan äksyilevän, mutta niitä on tullut vastaan vain lempeitä ja syvämietteisiä.

Voisi viirupöllökin käyvä lapinpöllön tapaan Bittiparatiisin pihamännyissä, niin hierottaisiin sovintoa. Neuvoteltaisiin myyräravinnosta ja mahollisesti oravakannan harventamisesta.

torstai 28. huhtikuuta 2016

Mäkätystä






Ikävä olisi olla ilman jokapäiv... eikun -keväistä mäkätystä. Eilen kuulin sen ensimmäisen kerran ja teki hyvää, niin hyvää että. Kiitos siitä.

Lintutieteilijät ovat selvittäneet, miten taivaanvuohi saa aikaan mäkätyksensä. "Ääni syntyy sivulle harittavien jäykkien uloimpien pyrstösulkien väpätyksestä ilmavirrassa", kuuluu virallinen selvitys luontokirjan mukaan.

Sointuja






Pihkan tuoksu,
virran juoksu
lohduttaa ihmisrukkaa.

Pilven lento,
varjo hento
hyväilee pian kukkaa.

Valo vallaton,
hymy auringon
metsän kylkeä hipoo.

Tuulen kuiskaus,
linnun ruiskaus
veden kalvoa lipoo.

Keskellä kuumetta,
keväistä huumetta
pitikö kakkia linnun!

Mikähän tuossa
ajatussuossa
lykkäsi riitasoinnun?

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Elinvoimaa






Ihmetellä pittää, miten paljon elinvoimaa eräillä kasveilla on. Väinönputken versot ja talvivalkosipulin piipat työntyvät lumen läpi kasvimaalle.

Kasvimaa pällöttää muuten yhä valkoisena, vaikka muualla on kulokkoa. Lumikerros sulaa siellä hitaasti. Pahaksi en tätä pane, sillä aremmat kasvit ovat herkkiä yöpakkasille. Väinönputki ja valkosipuli eivät niistä piittaa.


Linssilude



Kevätjäät vetelivät viimeisiään. Puhdistelin kalamajan rannassa pilkkisaalista ja kuuntelin jään loksahtelua rantakivikon väleissä. Leuto etelätuuli leyhytti tummuvan järvenselän väreitä.

Viereen lennähti kuikistelemaan varis. Viskasin sille ahvenen, jonka se kiikutti metsään ja tuli takaisin. Kerta kerralta se sieppasi kalan lähempää. Ynnä raakkui kiitokseksi kouliintuneella äänellään.

Siitä alkoi ystävyys, jonka olisi suonut kestävän pitempäänkin. Ristin variksen Jalluksi. Vakituinen seuralainen se oli, minne kalamajan maisemissa meninkin. Tavallisesti varikset häippäsevät hyvissä ajoin, jos huomaavat sihtailtavan kameralla. Luulevat pyssymieheksi. Jallu oli luottavainen, se oli linssilude.

Oheisen kuvan nähneet ihmiset ovat arvailleet, mikä lintu on kyseessä. Kyllä Jallu olisi ylpeä, jos tietäisi arvailujen tulokset. Kotka, haukka, korppi... Toinen kysymys on kuulunut: miten on saatu aikaan kirkas valo taustalle? Kuvaamalla. Sattui aurinko kurkistamaan pilvien raosta.

Tuli alkutalvi ja saareen pääsi taas jäitä pitkin. Lähellä rantaa olivat variksen jäänteet ja laajalle levinneet höyhennykset. Kanahaukka oli nauttinut päivällisensä. Jallu oli poissa.

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Sammakko pilvessä






Aamulenkillä piti vasiten poiketa sammakkolammikolla. Tähtäimessä oli sensaatiokuva, jossa sammakot kellottavat selällään valkoiset mahat ylöspäin, kaikki kuolleina. Semmoinen oli siellä näkymä eräänä keväänä. Liekö lammikko jäätynyt silloin pohjamutia myöten.

Nyt oli toisin. Muutama jo viritteli kevättä ja kurnutti. Kuvan sammakko näyttää lilluvan maitokylvyssä, mutta ei sentään. Taivaan valkoinen pilvi vain sattui peilaamaan veteen.

Kevään tuoksua






Kevät tuoksuu monelta. Vielä vanhoilla päivillä muistan lapsuuven koulutien, jota sävytti tienvarren pöllipinojen pihkantuoksu. Joskus se nykyisinkin tarttuu nenään.

Venetervan tuoksu rannoilla on valitettavasti melkein kokonaan poikessa. Se jos mikä kuului ennen kevääseen. Ei oo mittään nämä nykyset muovipaatit, niistä ei oo nenälle iloa. Puinen vaati huomiota joka kevät. Sen kanssa askarteleminen hiveli sielua.

On niitä muitakin. Kun aurinko lämmittää ja sulattaa sihisten lumia, aromit kutkuttavat sieraimia. Maamies kun ennen kylvi peltoon pehmeään, herätti sekin aistimuksia.

Valitettavasti 70-luvulla alkoivat levittää lietelantaa pelloille. Sitä on riittänyt näihin päiviin, ja haju on hirvein mitä tunnen. Oikeat mualaiset lienevät tottuneet, koskapa joku ylisti sitä rahan hajuksi. Korkeintaan lähiseuvun emännät nyrpistelevät, kun ei pyykkejäkään voi keväisin ulkona kuivattaa.

Kevät

Räntäseula seudun päällä,
saappaan alla lotinaa,
lantajuova järven jäällä -
kesä tulee - ihanaa.

Lauri Viita

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Kätköjä






Tissikuusen oravalla on ollut tänään kiire. Se on touhunnut kätköjä auringonkukan siemenistä pesän lähiympäristöön. Aivan kuin olisi kuullut, kun Bittiparatiisin emäntä sanoi ottavansa ruokinta-astiat kesäteloille.

Ulkovaraston alustaan meni monta kuormaa. Räystään alle pihan viimeiselle lumikasalle se pysähtyi puuskuttamaan huomattuaan kuvaajan seuraavan puuhiaan. Antoi ymmärtää, että vatsassa potkia jo taitaa. Kätköjä tarvitaan, että riittää sitten maitoa imetykseen. Ei tarvihe muonaa kauempaa hakea.

Kiinalaista






Hieman kiinalaisia ovat säät olleet viime aikoina maassamme. Aina jossain pyryttää lunta tai sataa räntää tahi vettä. Tällaiset ilimat jos kohalle sattuu, heittäyvyn mieluusti laiskanlinnan lämpimiin, hörpin kiinalaista teetä ja luen vanhaa kiinalaista luontorunoutta.

Suomalaiseen maisemaan voi samaistua, kun laittaa vuoren tilalle vaaran tai kukkulan. Tuossa ensimmäisessä näytteessä panisin ukon päähän supisuomalaisen karvareuhkan. Runot ovat Tero Tähtisen suomentamia, teoksesta Hiljaiset vuoret, kirkas kuu.

Liu Zongyuan: Luminen joki

Loputtomiin vuoria, ei vilaustakaan linnuista;
lukemattomia polkuja, joilla ihmisjäljet katoavat.
Vanha ukko istuu veneessä olkihattu päässään,
kalastaa yksinään keskellä kylmää jokea, lunta.

Bai Juyi: Istun yömyöhällä keskellä lumista kylää


Istun eteläisen ikkunan luona, selkä kohti lamppua,
ja tuuli viskelee räntää pimeydessä.
Raskas hiljaisuus lepää kylän yllä,
äkkiä hanhen kiljaisu kantautuu lumisateen keskeltä. (klikkaa kuvaa)

Bai Juyi: Öinen lumisade

Täkin ja tyynyn kylmyys saa minut havahtumaan,
sitten näen kirkkaan valon loistavan ikkunallani.
Keskellä yötä tiedän, että lumipeite on raskas,
sillä aika ajoin kuulen, miten bambut napsahtelevat poikki.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Salo soi






Aamuvarhaisella salo soi
parin asteen pakkasessa.
Aurinko tavoitti
suon pulinan ja
punarinnan koivussa.
Laulurastas loruili tahtia.

Yö loihti nuotit
ojan pintaan ja
tien lätäköihin,
hirven huurrejälkeen.

Lahnaunelmia






Ei maha mittään, mutta päivä päivältä selvemmin tuntuu suussa lämpimän savulahnan maku ja nenässä tuoksu, vaikka järvessä on vielä jäätä. Vuan suapi sitä unelmoija.

Kesäsiirtolan lahnaviikko ajoittuu heti jäitten lähön jälkeiseen aikaan. Keväällä on vesille päästävä, vaikka rannasta joutuisi väylää puhkomaan avoveteen, jossa viimeiset lautat hilisevät saaren rantakivikkoon.

Saisi lahnaa myöhemminkin, mutta se ei oo niin hyvän makuista. Lisäksi viijestä satamillisestä riimusta tulee viikon aikana sen verran, että syyskylymille suapi syyvvä.

Ennen oli toisin. Koko seuraavan talaven tarve yritettiin pyytää kevään mittaan. Ahneuvelle tuli loppu, kun olis pitänyt hankkia viijes pakastin. Pitää niihin mahtua talvea varten myös marjoja, sieniä ja muuta hilpentööriä.

Lahna on kyllä parasta juuri veistä nostettuna ja savulämpimänä. Kokoa kalalla pitää olla vähintään kaksi kiloa, muuten siinä ei oo tarpeeksi kalarasvaa, joka on terveelliseksi tutkittu ihmispololle.

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Kesää ootellessa






Kesäaika alkoi kalenterin mukaan pääsiäisenä maaliskuun lopulla, mutta otetaan nyt vielä varovaisesti. Kurkistetaan ikään kuin puun takaa, mitä tuleman pitää lähimpien kuukausien aikana. Paljon on asioita, joita malttamattomana oottelen.

Keväällä kun puro kotikylässä aukeaa, suolle nousee tulva. Rämemännyt kohoavat vedestä. Siellä kutee hauki ikiaikaisilla paikoilla, jotka vuosisatoja antoivat saalista paikallisille ihmisille. Edesmenneen kalakaverini kanssa olimme viimeisiä, jotka sinne verkkoja viritimme. Aina metrilleen samoille paikoille, perimätiedon kertomiin kohtiin.

Siitä se kesäaika oikeasti alkoi. Käppäilen siellä vieläkin usein, kiertelen hiekkasärkien välissä olevia lampia, tutkailen lammesta toiseen kiemurtelevaa puroa suolla. Ongittelen, viskon virveliä. Mällistelen ja pällistelen, annan ajan kulua, kesän hetkien tulla ja mennä.

Yksin siellä ei ole nykyäänkään. Saukon näen joskus pulahtavan purossa ja majava mäiskäyttää peräsintään kuin toivottaisi tervetulleeksi. Arkkitehdeilla, insinööreillä ja terroristeilla olisi siltä paljon opittavaa.

Usein kesä päättyy kalliolla, joka kohoaa korven keskellä melkoisen kävelymatkan päässä. Rinteet ovat punaisina puolukoita. Kallion alla suolla kulkee karhujen jotos, joka ainoa lahokanto on rinteestä hajotettu. Karhut keräävät puolukoita yöllä, ihmiset päivällä. Yhteiselo on ollut saumatonta.

Jyrkinä jyräys kalamiehen kattilassa.
Vanhan kansan merkkipäiviä

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Tajunnanvirtaa






Mehtäkauriit löytävät jo parhailta paikoilta vihreää. Jostain kumman syystä tuosta kuvasta tulee mulle mieleen sana "viherpiipertäjät". Liekö sitä salaperäistä tajunnanvirtaa, jonka myötä kirjoittajat joskus kehuvat tekstiä syntyvän. Ite en oo moista huomannut.

Viherpiipertäjäksi oon kuullut ihteäni sanottavan, kun puhelemme syvällisiä agraariystävien kanssa. Maataloustuottajien kokouksissa 70-luvulla sana tarkoitti yleensä kaikkea ympäristöasioihin ja luomuun liittyvää, eikä niin myönteisessä hengessä.

Mitäkö oon tehnyt tuottajien kokouksissa? Toimituspäällikkö määräsi aikoinaan seuraamaan niitä, sanoi että siellä päätetään kaikista kunnan asioista. Pomo oli väärässä, minne lie 60-luvulle jämähtänyt. Ainakin Kiteetä teollisti Lipsas-Topi esikuntineen.

Mutta asiaan. Kaurisnaaraat synnyttelevät kevään kuluessa jossain syrjäisessä pusikossa. Talven sarvia kasvattaneet urokset merkkailevat kohtapuoliin reviirejään loppukesää varten, tappelevatkin rajoista. Ja sitten jatketaan vimmatusti sukua. Semmoista on niitten elämänmeno lähikuukausina.

Sanasta "asiaan" tulee mieleen Akseli Brander, Kiteen keisari, kartanon isäntä, kunnallismies ja jokapaikan höylä. Kun hän oli kansanedustajana, toppuutteli eduskunnan puhemies Hakkila vuolassanaista Branderia kehottamalla siirtymään asiaan.

Tulipa Branderin navettaan uusi sonni, joka ristittiin Hakkilaksi. Brander komenteli laiskansutjakkaa suvunjatkajaa, että "asiaan Hakkila".

Kovasti tuo tajunnanvirta nyt rönsyilee, ei meinaa katketa teksti lainkaan. Oiskoon vappu kohtapuoliin tulossa.

torstai 21. huhtikuuta 2016

Kuvailua






Sen jälkeen kun Boris nousi tankin päälle ja Neuvostoliitosta tuli Venäjä, helpottui itärajan ylitys. Ensi alkuun käytiin vuoroin vieraissa ahkerasti, mutta nyt on into jo tasaantunut.

Säännökset valokuvauksen suhteen ovat vaihelleet vuosikymmenien mittaan. Neuvostoliiton aikaan ei rajan yli oikeastaan saanut kahtoakaan.

Satuimme 70-luvulla olemaan rajan pinnassa jutun teossa sosialistilehen Miitrein kanssa. Patsolan mäellä äkkäsimme, että täältähän on näköala Vanhaan Värtsilään. Eikun kamerat esiin.

Meikäläisen työpuhelin soi seuraavana päivänä. Miitrein oli soinut jo aikaisemmin. Siinäpä oli selittämistä Suojelupoliisin etsivälle. Nuhteilla taisimme selvitä. Vielä tänäkin päivänä askarruttaa, mistä kummasta ne tiesivät. Kuvat eivät olleet ees lehessä.

Erääseen aikaan 2000-luvulla sai kuvailla melko vapaasti. Keväiset kuvat ovat siltä ajalta, ylempi Hopeakallion lintutornilta Vanhaan Värtsilään päin ja alempi sieltä tänne. Nykymahollisuuksia en tiijjä, uutisten perusteella jotain rajoituksia kameran käyttöön olisi taas tullut.


keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Kiirettä






Niin on kiire jotta ei ehi ies ryntäilleen sylykäsemmään. Vain kyllähän sitä kerkivää, kun viepi männessä ja tuopi tullessa. Niin ne vanahat ennen opettivat.

Noita luonnon kiireitä tarkotan. Niitä kahellessa kuluu aika kuin siivillä. Sorsien sun muihen pittää rakennella pesät ja lisääntyä. Se on monimutkasta hommaa, piätä on kiänneltävä ja niskoo nakeltava. Välillä syövät jos muistavat.

Meikäläisellä on kiireet jo vähemmällä. Ei oo ennee pakko kun kuolemaan ja veronmaksuun, kun ei oo rikas. Niinhän ne telekkarissa harva se päivä toitottavat.

Takuuseen en tosin lähiaikoina eläkekiireihen kanssa mäne. Kohta alakaa lahnankutu ja kasvimaalta sulaa routa. Ne sattuvat aina niin niskakkain jotta. Mutta siihen männessä ehtii monet päivätirsat vetästä. Ei viittinnä polttopuusavottaa alottaa tänä keväänä, hohhoijaa... pittää käyvvä köllöttämmään... selekähi kippee...

Loikkarit






Valtakunnan itäraja on tarkoin valvottu. Sotien jälkeen rakennettiin paikoin piikkilanka-aitaa lähinnä estämään kotieläinten ramppaamista puolelta toiselle. Nykyään aijalla ei kovin paljon merkitystä taijja olla, sillä loikkarilehmät ovat vähentyneet.

Neuvostoaikojen nuorena toimittajana kävin haastattamassa itärajan tuntumassa asuvaa viljelijää, joka harrasti muun ohella mehiläistarhausta, mikä oli melko uutta silloin. Hän loihe lausumaan, että raja ei ole millään tavoin este hänen kotieläimilleen. Ne laidunsivat naapurimaan horsmaviljelmillä, joita siellä kuulemma riitti. Hunajasta tuli hyvänlaatuista, ellei vallan luomua, vaikka sitä sanaa ei tuolloin vielä tunnettu.

Väsäsin lehteen jutun loikkareista, eikä se saanut pillastumaan edes Supon edeltäjää Suopoa, joka erään toisen jutun tiimoilta otti yhteyttä. Mutta se on jo eri juttu.


tiistai 19. huhtikuuta 2016

Pälvipilvi






Tänään on Pälven ja Pilven nimipäivä, onneksi olkoon. En tunne henkilökohtaisesti yhtään tuon nimistä, mutta epäilemättä heitä on. Kauniita nimiä.

Mutta metsähanhista piti kirjoittaa. Ne ovat yleensä ensimmäisiä hanhia, joita näkee täällä päin levähtämässä pelloilla keväisin. Ensimmäisten pälvien ilmaannuttua ne jo siellä tepastelevat.

Metsähanhia ei ole niin paljon liikkeellä kuin myöhemmin tulevia valkoposkia. Pitkään ne eivät malta viipyä, vaan suuntaavat pesimään kohti Itä- ja Pohjois-Suomen suuria soita.

Kuuntelin eräänä aamuna radiota, jossa toimittaja ylisti kevättä jotenkin siihen tapaan, että "nyt jos on kuka lisääntymiskykyinen, niin hiphop hommiin". Tekee mieli sanoa samalla tavalla metsähanhille, joitten pitäisi munia vapun tienoilla suomättäille. Niitten määrä on vähentynyt sen verran, että lintu luokitellaan silmälläpidettäväksi. Parimääräksi on laskettu Suomessa parituhatta.

Sitten pitää oikaista  valkoposkitarinaa huhtikuun alkupuolelta. Taivaalla näkemäni seurue oli mitä ilmeisimmin metsähanhia. Valkoposkihanhet saapuvat näille seuduille yleensä vasta toukokuussa. Ne kuuluvat ns. arktiseen muuttoon.

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Kussiispesä






Eilen lentelivät sitruunaperhonen ja nokkosperhonen. Lupaavalta vaikutti myös kussiispesä aurinkoisella törmällä. Keon laella oli jo tohinaa. Tänään murkut ovat vetäytyneet sisähommiin, kun sataa.

Näistä mainioista ja tärkeistä hyönteisistä on muistoja jo siltä ajalta, kun kansakoulumatkoja tehtiin Suuren Metsän läpi susien ulvoessa ja karhujen kömpiessä pesistään. Tähellistä touhua oli työntää tikku juuri heränneeseen muurahaiskekoon ja nuoleskella siitä kusijaisten pissiä.

Päälle ryypättiin vettä eväsmaitopulloista, jotka täytettiin purosta. Puro ryöppysi niin riemukkaasti, että joka aamu oli kiire kahtomaan, vieläkö pölleistä tehty silta oli paikoillaan.

Kun koulusta oli päästy kotiin asti, piti rientää rantaan. Mieltä poltti, olisiko tulva tuonut hauet kutemaan rantapajukkoon. Niihen kanssa posatessa koitti iltahämärä ja polovet kastuivat. Se oli Onnellista Elämää.

Salopesijät






Salolammelle hiihellessä tervehti joskus kurkiparin törähtely. Siellä rantojen hetteissä, ruovikoitten keskellä lienee niihen pesäpaikka tulevana kesänä. Pesikööt rauhassa, en tunkeuvu kameran kanssa sekaan. Ehtii sitä sitten, kunhan pesue harjoittelee lentämistä. Sitä paitsi suopurojen ja ojien tulviessa siellä liikkuminen on mahotonta, jollei oo venettä.

Näin keväällä luonnossa liikkuminen on tavallistakin hienovaraisempaa puuhaa. Paljon siellä on kuultavaa, nähtävää ja kuvattavaa, mutta on liikuttava hissutellen, varottava häirihtemistä. Ihan missä ja miten hyvänsä ei sovi kuvia räiskiä.

Salojen linnut ovat melko arkoja. Ihmisen lähestyessä ne vetäytyvät arvokkaasti syrjemmälle. Soidintanssejaan kurjet hypähtelevät mieluummin yön hämäryydessä. Se on upeaa katottavaa, jos onnistuu näkemään. Telkkarissa on joskus näytteitä, mutta luonnossa paikan päällä on omat mausteensa.


Hankikuu kurjet hakee, vaahtokuu varikset tuopi.
Vanhan kansan merkkipäiviä.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Hääkarkeloa






Huhtikuun alkupuolelta lähtien oon katellut hyönteisten hääkarkeloa iltapäivisin, kun aurinko lämmittää mehtäkumparetta. Mitä lienevät hankihyttysiä, jos joku tietää niin kertokoon. Sopivan tuntuista linnun sapuskaa joka tapauksessa.

Samaan paikkaan ne ilmaantuvat joka kerran, välillä lepäävät maan pinnassa ja sitten taas. Kyse lienee lisääntymisestä, häätanssista. Viimeisiä parvia näkee ennen syksyn pakkasia.

Kaikkee sitä pittää meikäläisen töllistellä. Mutta joutavalla jotakin. Kotikylän immeiset ois ennen vanahaan siunuustelleet, jos joku olis ötyköihen touhuja seuraillut. Yhtä suuri synti se olis ollut kuin runojen kirjoittaminen paraalla heinäpouvalla.

Haukan silmin




Veikko Huovista haastateltiin aikoinaan radiossa. Hänen mielestään olisi tärkeää vaihtaa joskus näkökulmaa. "On kohottava haukan siivin ylös. Vasta ylhäältä näkee, millaista sarkaa on tullut kynnettyä."

Niinpä. Siinä vois suaha uusia ajatuksia. Mitähän tuolta näkis? Mimmonen on kylä ja kaupunki, isänmaa ja ystävällismieliset nuapurit, EU ja mualima haukan silmin?

Ei riitä mulla mielikuvitus moista selevittämään yhenäkin. Yhen kokemuksen vois kertoa. Vuosikymmeniä sitten kesähelteillä jyrräsi lentsikka pihan yläpuolella niin matalalla, että ihmettelin. Vähän ajan päästä ilmaantui ilmakuvakauppias. Ihan mukavan näköisen kuvan oli kotipihastani saanut. Emäntäkin rellotteli meleko vähissä vaatteissa kumipatjalla portaitten vieressä. Vihjailin vähän intimiteettisuojalaista. Lopulta sain kuvan ilmaiseksi.

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Lehtiä pukkaa






Kevättä löytyy myös pienistä yksityiskohdista, kuten pihlaja-angervon avautuvista lehtisilmuista. Niitä eivät näköjään yöpakkasetkaan haittaa.

Kevätvuohenjuuri työntää lehtiään esiin, raparperista näkyy jo myhkyröitä. Vain pari lämmintä sadetta, niin luonnossa kohahtaa.

Kasvimaalla on vielä paksu lumikerros ja saa ollakin. Talvivalkosipulin vihreät piipat muhivat hangen alla suojassa ja ovat hyvässä kasvun alussa, kun maa paljastuu. Mutta ootellaan vielä, vastahan on huhtikuu puolessa.





Jatkoaikaa






Olin antamaisillani potkut Bittiparatiisin sääennustajalle, joka väitti, että "paljon tulloo, paljon tulloo". Ei tullut eilisiltaan männessä yhtään pisaraa eikä hiutaletta. Anikko ei aurinko paistanna.

Säärohveetta loukkaantui. "Teen vain pitkän tähtäimen ennustuksia", se ilmoitti ollessaan iltapalalla tyttöystävänsä kanssa. No, tuo muuttaa asian. Sovittiin jatkoajasta, katotaan nyt miten pitkään menee, ennen kuin rankemmin satelee.

Mieltään osoittaen läiskyttelivät tiehensä. Tilanne oli vähän saman tapainen kuin jatkosovan aikaan. Tietyssä vaiheessa sanomalehti Karjalainen julisti lukijakilpailun, minä päivänä Suomi valloittaa Leningradin. Vuonna 1948 eräs lukija tiedusteli, milloinka tulokset julistetaan. Lehti uskoi vastauksen antamisen pakinoitsijalle, joka kirjoitti: "Kilpailuaikaa on jatkettu."

Karjalaisen otsikko lupasi eiliseksi 20 senttiä lisää lunta Pohjois-Karjalaan. Pilvet jämähtivät kuitenkin itärajan taa. Oiskohan jonniinlainen jatkoaika paikallaan?

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Ennustaja






Toissailtana paistoi aurinko lämpöisesti. Sepelkyyhkynen käppäili tietävän näköisenä mehän laijassa ja kohosi kohta kuusen latvaan. Sieltä se huraili kuuluvasti: paljon tulloo, paljon tulloo.

Eilen iltauutisista kuulin, että lumisateet uhkaavat maan itäosia. Nyt vain oottamaan, miten oikeassa ennustaja oli.

Mistähän kyyhky saa tietonsa? Miten luotettavia ovat tietolähteet? Ilmatieteen laitos erehtyy toisinaan. Muistan yhenkin juhannuksen, jolloin radio toitotti hellettä. Nostin toosan pihalle kahtomaan, siellä oli kymmenen astetta ja vesi lotisi.

torstai 14. huhtikuuta 2016

Tiksu laulaakin






Kun loppukesän sienimetällä ollessa kuuluu tiksuttelua, tiijjän jotta punarintahan se. Kohta näkyy ite Tiksu, hyppelee pitkät tovit seuralaisena oksalta oksalle. Toinen paikka, missä tavataan, on kasvimaa. Sitä ympäröivässä marjapensaikossa se tissuttelee mustaherukoita.

Oli pieni yllätys, että se ilmaantui huhtikuun alkupuolella peipposten seuraksi tinttien ruokapaikalle. Luontokirja väitti, että tiksuttelun lisäksi punarinta osaa laulaakin. Laulua jatkuu iltahämäristä usein yön yli aamuun. Pitäsköhän ensi yönä valvoa.

Asiantuntija Lasse J. Laine kirjoittaa: "Hivelevän taidokas laulu on kevään odotetuimpia. Livertää rauhallista, kirkassointisena helmeilevää sävelvirtaa, jossa on hauraita helkähdyksiä ja väriseviä juoksutuksia. Säveltulva vuoroin paisuu ja vuoroin vaimenee."

Hilirimpsistä




Metsäkauriin meno on kevyttä keväänkorvalla. Hyvinhän tässä kävi, se tuumailee. Mehättäjän luoti ei tavannut eikä lumesta ollut enemmälti riesaa. Pakkanen vähän nipisteli, mutta lyhytaikaisesti.

Pellot ovat jo paljaat, vain mehän pohjoisreunoilla lumi sinnittelee. Ei tarvihe enää kohtuuttoman pitkään ootella, kun nousee vihreää ruohoa. Kyllä se talvelliset mustikanvarvut ja mytkähtäneet rehut voittaa.

Elämästä pittää naatiskella, ei oo ilveksiäkään näkynyt. Niillä on nyt muita hommia, eivät ehi syömäänkään, kankailla vain rinkuvat kiimoissaan.

Mitäkö muuta kuuluu? Hoijellaan tähelliset lisääntymishommat keväin ja kesin, mutta muuten elellään kuin ellun kanat. Syyvvään ja laiskotellaan ja harrastetaan lyhyitä hyppyspurtteja.

Ihmisen toimet? Onko ne joka asiassa niin kaksipiippuisia. Ensin ihastellaan ja hyyssätään, kannetaan sapuskaa mehtään ja houkutellaan murkinalle. Sitten posautellaan hengiltä ja syyvvään sylyki suupielistä roiskuen ja päälle röyhtäillään.

Mutta hilirimpsistä vaan ja hyvää kesän oottelua. Elekee panko pahaksenne.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Suakkunoita



Viime vuoden lopulla näitä kirjoituksia luonnehdittiin suakkunoiksi, leikillisiksi tarinoiksi. Olin hyvin otettu ja mielissäni, sillä sellainen on yritys ollut ja toisinaan ehkä onnistunutkin. Joskus taas voisi sanoa, kuten ystäväni Lipsas-Topi aikoinaan, että neulanpistoja ovat.

Suakkuna on saman tapainen sana kuin sultsinat ja tsupukat, jotka tulivat tutuiksi lapsuusvuosien rajakarjalaisessa kylässä. Vieläkin miellän ne suussa sulaviksi. Sanaa taisi jossain kommentissaan käyttää Tellu, jonka nimipäivä on tänään. Yritin etsiä arkistosta sopivaa nimpparikukkaa. Oiskohan semmonen valkolehdokki, kämmekkäkukka, joka tuoksuu hienostuneesti öisin. Niitä kasvaa muutamia kalamajan saaressa joskus kesällä.

Mitäpä sanoo valkolehdokista (Platanthera bifolia) Otavan värikasvio vuodelta 2001. "2-4 dm. Lehtomais. mets., lehtoniit. 1-19. Yleinen (ei pohjois.). Kk. valkeat. VI-VII. -Mukulat liuskattomat. Varren alaos. 2 melk. vastakkaista, soikeata lh. Kukinto joks. harsu, kk. öisin hyväntuoksuiset. Huuli ehyt; kannus sikiäintä melk. 2 kert. pitempi, hyvin hoikka. Myyntiin kerääminen ja kaupittelu kielletty."

Kirja on ilmestynyt ensi kerran 1957 ja kyseessä on 24. painos. Ilimanko tuntu kaukasesti tutulta. Taisin tuona vuonna aloitella oppikoulua. Oli vähän kumma, ettei kasvioppi kiinnostanut toisella kymmenellä olevaa poikaa. Vaikka ei tuo kirjan teksti kuusi vuosikymmentä myöhemminkään oikein suakkunalta vaikuta.

Sen verran oon varttuneella iällä muun ohessa kasveista kiinnostunut, että mieleen painuneita tuon esille näissä suakkunoissa, kuten ootte ehkä huomanneet.

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Siveltimellä






Käyn keväisin katselemassa tätä sulamaisemaa (klikkaa suuremmaksi), jonka luonto on siveltimellään luonut. Joskus oon nähnyt saman tapaisia tauluja, joita taiteilijat ovat maalanneet.

Sulassa virtailee hiljalleen luultavasti likaisinta järvivettä, mitä paikkakunnalta löytyy. Vuosikymmenien aikana on kehitelty melkoinen määrä systeemejä, jotka ovat koetelleet järveä. Jos alkaisin niitä luetella, se katsottaisiin sivaltelemiseksi, eivätkä palstatilatkaan tällä kertaa riittäisi.

Vesistöjen järkyttäminen on ollut menneinä aikoina maan tapa, eivätkä tavat ole paljon muuttuneet, kuten vaikkapa tapaus Talvivaarasta huomaa. Sitä vain ihmettelen maisemaa ihaillessa, miten luonto joskus kätkee tuhon jälkiä. Ja sitkeä se on kaikkea kestämään.

Baarissa






Kyyhkyherra toi daaminsa syömään Bittiparatiisin baariin. Silleen se pittää. Eivät tienneet, että siellä on kameravalvonta. Juuri siivotussa anniskelutilassa on viimeisiä talven tarjouksia.

Jatkossa pitäisi kuulua hurjaa huhuilua, siipien läiskytystä ja liitelyä pyrstö levällään. Seuraamme mielenkiinnolla suhteen kehittymistä.

Hyvällä onnella saamme pesijät taloa ympäröivään kuusikkoon. Mikäpä olisi somempaa kuin poikasen pallukat pörhentelemässä pihapiirissä. Jos ne nyt suavat aikaseksiseksi.

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Jahtia






Suopurolla alkaa olla semmonen keli, ettei pääse liikkumaan suksella eikä jalkaisin. Aamukohmeella kävin kuvajahissa ja hyvin alkoikin: äkkäsin tuoreet ilveksen jälet. Perään vain kuin kuulut 50-luvun ilveshiihtäjät, ei ota jos ei annakaan.

Suo-ojia peitti vain ohut riitejää paikoin. Ilves oli löytänyt lumisen kohan ja hipsinyt hankea pitkin yli. Siihen sujautin minäkin - ja olin polvia myöten mutavellissä.

Mitäs, puristelin enimpiä vesiä sukista metänreunan mättäällä. Kaivelin repusta kahvitermoksen, aurinko lämmitti. Kääntelin korvia, kuuluiko ojapusikosta rapinaa? Ilveskö? Heh, minkki siellä vinttasi ja kohalla pysähty töllistelemään. Pari ruutua hätäsesti kerkisin napata kulkurista, joka sai jalat alleen.

Näyttääkö teistäkin, että se tuossa kuvassa virnistelee?

Mulla oli jo autolle kiire, lahkeet märkänä. Niin vaihtui ilveskuva minkkiin. Ja tokko tuota olisin kissaa tavoittanut. Kuin lohutukseksi sattuivat mehtähanhet lentämään suon laijassa.







Ukkohaaremi






Niin vain mustarastasmamma selvisi melko pulskana läpi talven ruokintapaikalla. Se on hyvässä iskussa, peräti haaremin alkua pyörii sen ympärillä, kaksi keltanokkaista ukkorastasta tällä hetkellä.

Toivottelen menestystä kaikille toimillesi. Ja käyhän syksyn tullen marjapensaissa, kyllä siellä riittää sinulle ja puolisoillesi ynnä penskalaumalle. Tottahan pyöräytät ainahi kaksi pesuetta.

Ehtona olis, että piästelette huilusooloja iltapuhteilla. Ne ovat kauneimpia luonnon ääniä mitä tunnen. Vuan elä lavertele ihan kaikkea, mitä oot talaven aikana Bittiparatiisissa kuullut ja nähnyt. Se on laulurastas kärkäs oppimaan. Kerran kailotti kalamajan suaressa, jotta paa ponuva, paa ponuva.

Yö se kuteet kutoi, nitoi niidet,
mustarastas polkusia polki,
sukkulata heitti illan henki,
pirtaa veti rannan lainekeiju.

Eino Leino

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Kohta paukkuu?






Valkoposkihanhet kaklattivat aamulla kohti peltomaisemia. Minun puolestani tervetuloa, mutta varoitan, että teitä vihataan jo täälläkin.

MTK, tämä viljelijöihen etujärjestö, on pyytänyt maatalous- ja ympäristöministeriltä lupaa ampua teijjät. Suattaa olla varma nakki. Eikä pyssymiehet pane hanttiin, niillä sormet ovat syyhynneet aina.

Ootte liannut Helsingissä suurella rahalla väsätyt hienot puistot. Se on kuulkaa naurussa pitelemistä, jos kaupunkirouva luikastuu teijjän miinaan.

Muaseuvulla kuulemma syötte ja tärvelette ihmisten sapuska-aineet pelloilla. Minkä täytisen tähen työ silleen. Popsisitte suolta karpaloita ja mehistä makeita kevätpuolukoita. Marjat jiävät meiltä soille ja kankaille, eivätkä thaimaalaiset joka paikkaan kerkiä ja heilläkin on rajotuksia.

Myös räkättirastas marmatti petäjässä, ettei oo vielä mansikoita. Siinä se on toinen hyvä...

Rikkaruoho?






Näin keltaista selatessani erästä luonto-opasta. Siinä sanottiin, että leskenlehti on aikamoinen rikkaruoho. Ei kai?

Ensimmäiset rikkaruoh... eikun leskenlehet koristavat täälläkin tienvarsia aurinkopaikoissa. Jos lähellä on tarha, voi kukalla tavata mehiläisen tillistelemässä. Ne ovat jo puhistautumislentojaan tehneet ja tutustuvat pikkuhiljaa paremmin ympäristöön.

Mettäkin mehiläiset voivat löytää mykerön keskuksen kehräkukista. Leskenlehti kukkii aikaisin, sillä kukkasilmut kehittyvät edellisenä syksynä. Lehet ovat myöhäisherännäisiä, mutta kasvavat alkukesästä kookkaiksi ja mielestäni koristeellisiksi.

Liekö rikkaruohon maine tullut siitä, että tämä mainio kukka leviää hyvin pähkylöittensä ja monivuotisen juurakon ansiosta. En pane pahakseni, sillä leskenlehti on kevään ensimmäisiä kukkia, eikä siitä mulle oo riesaa ollut. Päinvastoin.

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Neidot liikkeellä






Enpä oo ennen kuvannut neitoperhosta näin aikaisin keväällä. Liiterin ovessa se otti auringonkylpyjä hoikkana ja soreana.

Miltei samaan aikaan ikkunalasin takana lepatti koivutyttöperhonen, mutta se oli ujompi tapaus. Ei suostunut poseeraamaan.

Neitoperhosen talvihorros alkoi onnistua Suomessa vasta neljä vuosikymmentä sitten, eikä sitä vieläkään joka vuosi näe. Nokkosia kannattaa säästellä sen toukkien ravinnoksi, vaikka mainiota velliä niistä suapi itellekkin.

Toinen sukupolvi kuoriutuu elokuun alkupuolella vielä komeammin värein, vaikka ei näissä kevätneitosissakaan moittimista oo.

Koivutytön kevätaurinko herättelee kotelostaan, kun lämpöä on kaheksan astetta. Sen toukka popsii koivun lehtiä. Jemmassa oli takavuosien kuvia, joten laitetaan tämäkin kaunotar näkösälle.






Saukkopurolla






Lystikseen sitä kahtelee, milloin harvoin näkee, tuotapahan saukkojen pelehtimistä kevätpurollaan. Tänä keväänä ei ole vielä kohalle sattunut, kuva on muutaman vuoden takaa. Yleensä ne liikkuvat öisin, joten ihmistä erämaan saukot tervehtävät harvoin.

Citysaukot ovat erikseen. Ne kaiketi nauttivat suuresti esitellessään temppujaan filmaaville katsojille päivin ja öin, kesin ja talvin. Eipä siinä mittään, se kertoo, että saukoilla menee paremmin kuin aikoihin.

Kotikylän perukoitten saukkopurolla on varovaista sakkia, joka herpaantuu vain kevätkutinan alkaessa nivusia vaivata. Tyttösaukot ovat silloin hulivilipoikien mielestä vastustamattomia. Liikehtimistä voisi luonnehtia sulavaksi, olivat vedessä tai jään päällä. Hyvin niillä synkkaa, kemiat ovat kohallaan.

Kuokkavieraan tekisi tuommoisessa tilanteessa mieli viipyä, olletikin kun on päiväkausia hiihellyt näkemättä vilaustakaan. Aattelen kuitenkin, että parempi jättää saukkopuron väki askareisiinsa, varoa ettei oisi häiriöksi. Siellä ei sovi heittäytyä ahneeksi, muutama kunnioittava kuva kerrallaan riittää.

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Sulkeiset






Näinä epävakaina aikoina saavat siivekkäätkin sotakoulutusta. Seurasin silimät tapillaan joutsenkersantin parille alokkaalle pitämää sulkeisharjoitusta lammen jäällä. Metakka oli kuin kasarmin kentällä hamassa nuoruuvessani.

- Tahissa maars! Vasen, vasen, vasen, eikö etumainen alokas tiijjä kumpi on vasen jalaka.

- Osastooo seis! Katse vasempaan - päin! Jumaliste, eivätkö alokkaat tiijjä, mikä on vasen. Taakse - stu!




Yhtä toivotonta oli näitten isänmaantoivojen sotilaallinen edistyminen kuin mulla aikoinaan Ylämyllyn paloaukealla. Taitas sujua sulkasato paremmin.

torstai 7. huhtikuuta 2016

Pulmuskaipuuta





Eilispäivän linnut olivat pulmusia. Niihen ryhmälento suapi multa taiteellisesta vaikutelmasta täyven kympin. Kiännökset tapahtuvat niin yhtä aikaa, että hornettiväki tulee kateelliseksi.

Pikkuparvia näin joskus peltojen liepeillä, mutta muutama vuosi sitten rysähti. Eräänä aamuna kuului  mehän laijasta viljankuivaamon luota kirkasta kilinää. Niitä oli satoja. Pulmusparvi oli löytänyt rupaläjät ja niissä olevat siemenet.

Pian ilmassa välkkyi ja helkkyi. Taitolentoa kesti muutaman minuutin. Kohta parvi parkkeerasi koivujen ja haapojen latvoihin. Näytti kuin sinne olisi ripustettu koruja.

Sen jälkeen en ole pulmusia tavannut. Kaivannut oon. Pulmusten kerrotaan vähentyneen paljon. Syyt, mitä sitten lienevätkin, löytyvät kuulemma Valko-Venäjältä ja Ukrainasta, jonne ne muuttavat.




keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Arvoitus






Mikäpä lintuparvi on tässä? Klikkaa kuva suuremmaksi. Vihjeenä mainittakoon, että ovat taitavia lentäjiä. Vaikka niinhän ne linnut yleensä ovat. Nämä pesivät kivenkoloissa. Silmälläpidettäviä, sanovat lintukirjat.

Arvoitus on mäne tiijjä liian vaikea, ite en ainakaan lentokuvista ja noinkin kaukaa tunnista siivekkäitä. Asiantuntijat tietävät paraiten laulusta, mikä on kyseessä. Nämä sanovat tililililii.