tiistai 31. toukokuuta 2016

Viherhurja



Lepo vaan, ei oo ihmiselle vaarallinen. Viherhämähäkki on jahtihämähäkkien ainoa edustaja Pohjois-Euroopassa, tietää netti. Siihen oli kunnia tutustua Bittiparatiisin kasvimaalla.

Etelä-Suomessa se on yleinen, mutta vaikea huomata. Vihreä on hyvä suojaväri luonnossa. Kasvimaalla se jahtasi sapuskaa valkean hallaharson päällä.

Viherhämä ei kudo verkkoa, vaan väijyy saalista kuten kunnon mehästäjä kuunaan. Semmosta jahtiporukkaa. Mainittakoon vielä, että poikaset ovat kellertäviä ja niissä on punaisia täpliä. Varmaan ovat söpöläisiä.

Hurja hirvi






Kuva lienee jostain 1960-luvun lopulta, jolloin hirvi oli sen verran harvinainen elukka, että sen kuva saattoi päästä Karjalaisen etusivulle. Taisi olla peräti rauhoitettu eläin joinakin vuosina.

Vinkkihenkilö jostain rajan pinnasta viestitti toimittajalle, että kiireellä tänne, ois kuvattavaa. Hirvi kierteli ikkunoitten alla napsimassa marjapensaita eikä suuremmin kaihtanut ihmistäkään.

Kaahasin vekselivetoisella paikalle. Silloin ei ollut syrjäseuvuilla vielä nopeusrajoituksia. Hirvi oli vastassa tienmutkassa kuin olisi tiennyt tulevaksi.

Se olikin hurja tapaus. Heti kun nousin autosta hirvi painoi päänsä alas, tuhahti ja hyökkäsi. Parin-kolmen metrin päässä se pyörähti takaisin ja sitten kahteli, tekikö vaikutuksen.

Laatikkokamera oli erinomainen, mutta perin kömpelö nopeissa tilanteissa. Saihan sillä kuvia, kun kohde oli tarpeeksi lähellä ja poseerasi. Painoin nappia, kun hirvi seuraavan kerran lähti tulemaan kohti.

Sormet vapisivat jo sen verran, että saman tien pomppasin autoon ja kaasuttelin pois paikalta. Takaisin ajellessa hurja oli jo poistunut paikalta.

maanantai 30. toukokuuta 2016

Puputyttö



Tämä tarina saattaa olla unelias. Heräsin männäyönä kalamajalla hitonmoiseen rouskutukseen. Kello oli yksitoista ja keväthämärä.

Hiiri näkkileipäpaketin kimpussa? Majava kaatamassa pihahaapaa, tikkojen pesäpuuta? Varovasti availin ovea. Kielot tuoksuivat, itikat önisivät, emäntä kuorsasi.

Puputyttö, jonka nimi on Repekka, pinkaisi seinustalta kohti emännän salaattipenkkiä. Se oli jyrsinyt kalamajan alinta seinähirttä alkupaloiksi. Vanahasta aitasta väsätty maja on harmaantunut, eikä seiniä ole käsitelty millään aineella. Löytyneekö siitä kuitenkin mineraaleja, joita pupu tarvihtee suahakseen hormoonit hyrreemään. Näin siinä ätväilin.

Hirttä järsivä puputyttö on aivan uutta elämässäni. Saattaa olla sama, jonka kohtasin aikaisemmin saaressa paljaaksi kaluttujen haavanoksien lähettyviltä. Ihastus oli kaiketi molemminpuolinen, koska piti tulla yöllä herättelemään. Suaphan sitä käyvä, kunhan ei kovin usein. Tämän ikänen ei jaksa joka yö valvoa.

Hullu mehto






Ei sen lähelle ollut mänemistä, siipipankan isku teki sen verran kippeetä nokasta puhumattakaan. Tämän sai kokea kuvan kuvaaja, joka hullumehtoa filmaili. Ite älysin pysyä vähän kauempana.

"Hullut" mehot keräsivät aikoinaan kiinnostunutta yleisöä ihmettelemään moista ilmiötä. Nykyisin tiijjetään jo enemmän. Immeisen syytä se on sekin. Tehhään ensin, tutkitaan seurauksia vasta myöhemmin.

Normaalilla mehtojen soitimella tarvitaan yli viijen neliökilometrin alue, josta pitäisi olla varttunutta mehtää puolet. Näin ovat tieteilijät pähkäilleet.

Linnut alkoivat 1960-luvulta lähtien hajautua mehänhoijon jäliltä pieniin saarekkeisiin, eivätkä enää löytäneet toisiaan soitimella. Kukot turhautuivat. Hulluilta mehoilta on mitattu viisinkertaisia testosteronipitoisuuksia.

Soidinpaikkoja on alettu säilyttää, mutta tuskin riittävän kokoisina. Vennään puolella erämaissa ei hulluja mehtoja kuulemma tavata.

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Kihlajaiset



Joutsennuoret vikittelivät kevään toisiaan. Nyt oli kihlajaiset, joihin kututtiin kavereita. Hyvät olivat pöperöt pöyvässä, kelpaisivat ihmisillekin.

Kasvisruokiin ihastuneimmat sanovat, että voikukan lehistä suapi niin maan mainiota salaattia, kunhan laittaa vaikka ämpärin päälle, jotta lehet kasvaessaan vaalenevat. Kotiviinin ystävät nyppivät keltaisista kukista terälehtiä, joita tarvitaan mahoton läjä kunnon satsiin.

Minusta nähen voikukat joutavat joutsenille. Laiskuuvelta kun ei sua ietii tehä niistä enempee salaattia kuin kotiviiniäkään.

Mutta kihlaparille toivotan onnea ja tusinan mukuloita. Vireessä näyttivät olevan vielä juhlapäivänä.

Pyhäaamu






Pyhäuamuna ei mittään tehä kehtois,
sitä mielellänsä järvellä vain vehtois.
Löytyy ulapalta luonnon rauhoo,
kanssas mukava on vettä kauhoo.

Kuulehan sie minun Lyyli,
on siulla somanlainen uintityyli.
Muut kuikat kateissansa kahtoot,
kun minnuu perässäs sie rahtoot.

Hautoo ossoot sieväsesti noita,
kohta tulloo messeviä mukuloita.
Eikö paikallaan ois kesämuisku,
ennää tavota ei talaven tuisku.

On irti otettava kaikki huvi,
lyhyynlainen onhan Suomen suvi.
Tiijjä vaikka tulis sajekuuro
kohta sakeena kuin riissipuuro.

lauantai 28. toukokuuta 2016

Kullerometässä






Muutama päivä sitten ajelin kirpputojotalla koivikon ohi. Mitäs keltaista siellä vilkkui tähän aikaan keväästä? Toukokuun kulleroitahan ne. Ennen vanahaan kullerot kukkivat parraastaan, kun heinänniitto alako.

Kiirettä ovat pitäneet myös kurjenpolvet, ailikit, kevätleinikit ja - sussiunakkoon - koiranputketkin. Voikukat pörhistelevät jo valkoisissaan ja puutarhassa rellottaa särkynyt syvän punavihreenä.

Päivänkakkaroissa on isot nuput. Kunhan ei kävis niin, jotta destiat sun muut kukkien päällepäsmärit myöhästyvät tienvarsiniitoissaan. Oisko tarpeen tarkistella aikatauluja, ottaa ilimastonmuutos huomioon?

Missi



Mielestäni kaunein mehtäkaurisneito on Bambi Kurvinen. Se tuli eräänä aamuna ikkunan alle maistelemaan omenapuun kukkia ja oli syötävän hyvän näköinen.

Ryntäsin hetimiten ulos kertomaan valinnastani tummalle kaunottarelle. Se oli ehtinyt naapuripellon mullokselle, mutta pysähtyi kun huikkailin.

Miss Mehtäkauris näytti silimin nähen yllättyneeltä ja liikuttuneelta. "Tuntuu kuin olisin unessa. Tämä on ihan uskomatonta. Mä olen niin äärettömän onnellinen", se lausui syvämietteisesti ja heilautti korviaan.

"Alkaako uusi sivu elämässäsi?"

"Kyllä iliman muuta, tämä muuttaa kaiken. Ootan tosi paljon, mitä seuraava vuosi tuo tullessaan. Haluaisin keskittyä missinä olemiseen ja pistää tähän kaikkeni ja tehä tätä intohimolla."

Pahuksen koira alkoi räksyttää. Hyvin edennyt missihaastattelu keskeytyi. Bambi ponkaisi valtaisan siron loikan kohti mehänreunaa ja katosi näkyvistä.

perjantai 27. toukokuuta 2016

Riesoja





Järvielämä on yleensä hyvin seesteistä, mutta näihin aikoihin on alkamassa kaksi riesaa: männyn siitepöly ja vesiskootterit.

Viime päivinä siitepölyä on leijaillut pilvinä ilmassa. Kun se alkaa näkyä vein pinnalla lauttoina, jotka kerääntyvät poukamiin, on parasta nostaa verkot ja ryhtyä loman viettoon.

Siitepöly on luonnon kannalta tarpeellinen ilmiö ja katoaa melko nopeasti pohjan sedimentteihin. Toisin on skootterien laita. Ihminen on käynyt kuussa, mutta noihin paholaisen vempeleisiin hän ei ole onnistunut keksimään äänenvaimenninta. Vähemmästäkin metelistä uskotaan, että ihminen on luomakunnan herra.

Pilkettä silmissä






Näin se menee joka kevät: ukkoteeri kahahtaa kalamajan koivuun tahi petäjään ja alkaa keekoilla kuin trapetsitaiteilija. Aurinko nousee. Puussa alkaa mahoton pulina ja suhahtelu. Siihen on mukava herätä. Teeriukolla on pilkettä silmissä aamusta alkaen. Ihan kateeksi käy.

Ja kun astun ovesta ulos, sama pulputus ja kiroilu kuuluu kaikkialta. Oikeastaan koko Kesäsiirtolan seutu on kuin paraskin sotanäyttämö. Tikat päräyttelevät konekivääritahtia mäntyjen kylkiin, kurjet töräyttelevät kuin paraatipojat pasuunoihin ja korpit syöksyilevät taivaalla hornetteina. Eikä kauan kestä, kun joutsenet ja kanadanhanhet alkavat huutaa hurraata.

Mielellään sitä kuuntelee, paljon mieluummin kuin ihmispyssyjen pauketta ja tykkien jylyä telkkariuutisista. Siellä tuhotaan elämää. Täällä koitetaan tehä parhaansa, että uutta syntyisi. Menot ovat yhtä näyttäviä ja voittajat palkitaan kummallakin rintamalla.

torstai 26. toukokuuta 2016

Särkisavotta



Joskus yllättää mahoton särkihimo. Kun heittää pari 27-millistä verkkoa yönseuvuksi rantamatalaan, siitä tuskasta pääsee. Tulee pulskia Pyhäjärven hyvänmakuisia kirkkaanvein särkiä monta kiloa.

Suolakalat saa parista lihavimmasta. Muista tehhään meillä särkipihvitarpeita jauhamalla lihamyllyllä. Kaupan lihapullat ovat maun suhteen vastaantulijoita.

Kalat perataan. Nahkan ja keskiruovon voi fileoija pois. Myö jätetään ne, tulee enemmän makua. Jauhettaessa laitetaan reippaasti sipulia sekaan.

Särkimassaan paistaja sotkee korppujauhoja, suolaa, kalamaustetta, ruokakermaa ja kananmunia (meillä vain rasvatonta maitoa, kun on syvänvika). Taikinasta tulee samanlaista kuin jauhelihapihvejä tehessä. Pihvit paistetaan pannulla öljyssä rapeiksi ja ruskeiksi.

Yli jäävän massan voi laittaa pakkaseen sopiviin annospusseihin. Kuukausien päästä on vielä hyvää.

Särkien pyytäminen on kalavesien hoitoa, josta kehtaavat periä kaikenmualiman kalastusmaksuja.

Kukkaisketoa






Lapsuuven kukkaisketo loisti keväisin orvokeista. Yleisimpiä olivat pelto-orvokki (Viola arvensis), joka on keltainen, ja keto-orvokki (Viola tricolor), sinertävä väriltään.

Sittemmin orvokit luokiteltiin rikkaruohoiksi. Ne ovat saaneet sen mukaisen kohtelun viljelyksillä, eikä niitä autiopelloillakaan näy.

Perinnöksi jäi kotipaikalta hehtaari kivikkoa, josta oon yrittänyt elvyttää muutamaa aaria takaisin kukkaispelloksi. Viitenä kesänä oon niittänyt ja haravoinut heinät pois kuten ennen vanahaan. En muistanutkaan, miten raskasta puuhaa se on. Usko rojektiin alkaa hiipua.

Muutama orvokki on rehkijää ilahuttanut. Näitten yksivuotisten kukkien siemeniä on varmaan runsaasti maaperän siemenpankissa, jossa ne säilyvät vuosikymmeniä. Sieltä sitten putkahtavat esiin, kun olosuhteet ovat sopivat.

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Ennätykset rapisevat






Ei oo pitkä aika kun heitin villahousut veks, nyt oli talviturkin vuoro. Yleensä näin ratikaalia on tapahtunut aikaisintaan juhannuksena, jos silloinkaan.

Ilmassa oli lämpöä 26 ja veissä 16. Pyhäjärvi on syvä ja kirkasvetinen, lämpiää hitaasti, jos ollenkaan. Foton otti kalamajan valtiatar, joka on rypenyt jäitten lähöstä saakka.

Että miltä tuntui? Ei kai niinkään kamalalta, kuin 1980-luvun lopulla kalamajan lähellä kaatuneen moottoriveneen matkustajista. Se oli suunnilleen näitä aikoja, veden lämpötila 10 astetta. Paikalle sattuneen kalastajan kanssa kiskoimme ylös kuusi henkilöä, joilla kaikilla oli onneksi pelastusliivit.

Yritin varautua kevään ensimmäiseen uintireissuun mahollisimman hyvin. Sitaisin soutuveneen laituriin, jotta pelastushenkilöstö pääsee nopeasti paikalle. Nitropurkin varasin käin ulottuville.

Kosiomenoja






Yllätin kanadanhanhineitosen ihailemasta kuvaansa kalamajan vesikivellä. Kerrokerro kuvastin, että oon ma kaunehin.

Samaan aikaan poikalinnut vähän matkan päässä hilpaisivat toistensa kimppuun jotta vesi pärskyi. Aikomuksena oli päästä neitin suosioon.

Oikein hyvää tällaiset kosiomenot tietävät. Lähistöllä on pikkuinen saari, jossa kuikka on pesinyt joka kesä. Luulenpa että siellä hanhetkin kohta lymyävät pesänteossa. Mikäpä somempaa, jos ne kesällä kaikki tyynni kiertelevät lähivesillä, ylpeät vanhemmat muksujansa paimentaen.

Vartijan vakanssia hoitavat lokit ja rantasipit. Turvallisin mielin voivat kuikat ja hanhet pesiä, hälytys tulee heti, jos saarta lähestyy häiriötekijä.


tiistai 24. toukokuuta 2016

Silimäniloa



Näihin aikoihin on kipaistava saaressa pariin paikkaan tutkimaan, mitä kuuluu vanhojen kamujen kevätlinnunherneen ja rentukan elämään. Eipä mittään erikoista, voi tälläkin kertaa sanoa. Elinpiiri ei oo laajentunut eikä supistunut. Nyt niihen sopii loistaa, kun muita ei vielä enemmälti näy. Mustikka kukkii, kielot ovat nupullaan.

Lapsena maisteltiin hiirenherneen palkoihin kehittyneitä kovia mustia siemeniä. Linnunherneelle tulee myös palkoja, jotka avautuvat ja lennättävät siemeniä parin metrin päähän. Niitä ei toinna syyvvä, koska ovat myrkyllisiä.

Myrkyllinen on rentukkakin. Vaan eipä liene vaaraa, että näitä kukkia pureskelisin. Silimäniloa vain etiskelen.


Jänishousu






Pupu pökäsi piiloon, kun lähestyin kameran kanssa. Nämä mehtäjänikset ovat enimmäkseen säikkyjä, oikeita jänishousuja.

Pihapiirin tuntumassa liikkuu joskus yksilöitä, jotka korkeintaan painautuvat matalaksi ja ovat liikkumatta. Eivät ne pitkään malta pitää pitkiä korviaan selkää vasten. Kohta antennit sojottavat ylös.

Rusakot ovat kesympiä. Ne erottaa kesällä paraiten pitemmästä häntätypykästä, joka on päältä musta. Jos erottaa, sillä mehtäjäniksen ja rusakon on havaittu risteytyvän. Itä-Suomen yliopisto on tätä tutkinutkin.

Risteymä muistuttaa enemmän rusakkoa. Hännänpäällinen saattaa kuitenkin olla muun värinen kuin musta. Tutkijat etsivät tarkkaa tietoa esimerkiksi jänisten suusta, yläetuhampaihen urista.

maanantai 23. toukokuuta 2016

Hengästyttää



Puutarhat ja muu luonto alkavat saada muutakin väriä kuin vihreää. Kevät ryntää nyt sellaista vauhtia, että hengästyttää.

Kirsikat, lemmikit ja herukat kukkivat, voikukista puhumattakaan. Siinä muutamia esimerkkejä. Nuppuja löytyy joka lähtöön.

Mehtämansikka otti varaslähön. Se onneton availee kukkansa monesti yöhallojen eillä. Sitten on kohta silimä mustana. Vaan jospa halloja ei tänä vuonna tulisikaan.

Kotkansiivet työntyvät maasta jotta rutina kuuluu. Mistä ihmeestä se imee kasvuvoimansa? Kiirettä  on tietenni piettävä, sillä korkeelle pittää keritä ja suvi on lyhyt.


Peltokurkia






Kurkiparvet antavat hienon säväyksen keväälle. Monesti linnut laskeutuvat pelloille tankkaamaan, eivätkä tällöin helposti hätkähä, vaikka ihminen olisi utelias.

Traktoria ne tuskin älyävät pelätä ollenkaan. Oon kuullut, että toisinaan kuski ja kurki mittelevät, jos ei muuten niin julmin silmäyksin ja äänimerkein, kumman pitäisi väistää.

Pesimäsijoilla ollessaan kurki harvemmin käy ihmisten ilmoilla. Se löytää hyvin sapuskaa soiltakin, sillä menu on monipuolinen, jyvien lisäksi marjoja, nilviäisiä, sammakoita, myyriä ja jopa lintujen munia ja poikasia.

Syksyisin saattaa satapäisiä parvia kerääntyä viljapelloille, joita on perustettu entisille turvesoille. Luonnollista on, että viljelijöillä ei riitä ymmärrystä. Ei sittenkään, vaikka kurjet ovat oikeastaan omilla maillaan. Ihmiset ovat onnistuneet kehittelemään niille niin maan perusteellisen mainioita ruokintapaikkoja.

Kurki laiskan pellon lannoittaa.
Vanhan kansan merkkipäivät

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Hanhikuu






Toukokuu on hanhikuu. Näihin aikoihin iltamaisemaa hallitsevat hanhet ja kuu. Tulee niin levoton ja runollinen olo. Anteeksi kovasti, on ihan pakko pykätä jotain vapaata mittaa, vaikka oon luvannut olla semmoisia tekemättä. Ei oo loppusointuja, ei, eikä Isoja Kirjaimia.


siivet tavoittavat taivaanrantaa
yö on lähellä
kuu nousee pilven iholle
ja ihmisten

metsän kuiske malttaa
odottaa kesää
kuun katse vaaroilla huojuu
ja tuulen salaisuus

ilta hetkisen istuu
ja keinahtelee
hämärä hyrisee hiljaa
vaaleaa valoa

Liian kultivoitu




Kesäsiirtolan saaristossa pesii sitkeästi muutama selkälokkipari. Se on kultivoitu ilmestys verrattuna harmaalokkiin, jonka ilmekin on häijy.

Kalanperkeistä selkälokit eivät tappele, vaan seuraavat syrjästä harmaalokkien, varisten ja korppien nahistelua. Muitten jälkeen käyvät tutkimassa, jäikö jotain jälelle. Lihaksia niillä olisi millä pullistella. Siipien kärkiväli on 1,2 metriä.

On ihan selevää, jotta tuollaisella hienostuneella käytöksellä ei nykymualimassa pärjää, ikävä kyllä pitäs kyynäspäitä käytellä. Ja pitäs olla enemmän ahneutta. Niinpä selkälokki on virallisesti vaarantunut laji, koko maassa vain 7 000 paria.

Suosittelen selkälokille ja pienemmälle kalalokille, joka myös on entistä harvalukuisempi, tutustumista veroparatiisien systeemeihin ja kansainväliseen kapitalismiin. Nordea antaa neuvoja.

PS. Kaksi pääskystä ilmassa ja joutsenet voikukkapellossa. Kyllä tämä kesää on. Mutta on opittava kärsimään valittamatta.

lauantai 21. toukokuuta 2016

Kurrui



Vallan viehättävä kurkineiti toikkaili ahon laitaa ilman paitaa. Huastelimma.

"Mitteepä oot neiti mieltä vanahan kansan viisauvesta, jotta ennen kurki kuolee kuin suo sulaa?"

"Kurrui-krro."

"Entäpä tästä? Kurki laiskan pellon lannoittaa."

"Kor-ronk."

"Ka niin, onhan se niinni. Kaksi on kaunista kesällä, lehti puussa, ruoho maassa, kurkineiti kolomantena."

"Elä kuule ukko yritä."

"Minkätähen sulla on punaset silimät?"

"Tuli dokattua takasuon reiskan kaa."

Puolimaailmannainen, sanoisi Veikko Huovinen.

Harvinaisherkku






Eräs kevään kohokohta on, kun kohtaan ensimmäisen huhtasienen. Se tapahtui eilen saaressa aamulenkillä. Polulla tojotti paikassa, jossa ei oo mitään näkynyt moneen vuoteen.

Ei yhestä sienestä kovin kummaista saa, mutta pannulla se pitää paistaa ja maistella kuin harvinaista herkkua konsanaan. Sitten vaan oottelemaan, nousisiko liiterin taakse tänä vuonna. Siellä niitä on joskus useampia.

Kovin oikullista on huhtasienen esiintyminen. Liekö kukaan selvittänyt, minkä takia. Siinä ois jollehi lisenssille hommia. Vanhoilla kaskipaikoilla sitä ilmeisesti kasvaa. Parina keväänä nousi kymmeniä kasvimaan laitaan, jossa oli käsitelty olkipaaleja. Jostain luin, että runsaasti saattaa ilmaantua paikkoihin, joihin on kasattu omenan jätteitä. Mulla ovat omenapuut vasta kasvamassa.

Huhtasienestä ei voi liioittelevan ylistäviä lausuntoja antaa. Se valmistetaan ilman esikäsittelyä toisin kuin samoin keväällä kasvava korvasieni, joka pitää keitellä huolella. Näihen sienien tuntomerkkeihin kannattaa tutustua tarkoin, ettei vahingossakaan sekoita.

perjantai 20. toukokuuta 2016

Kiki saapui






Ehdin jo huolestua, tuleeko nuolihaukka kalamajan tienoille ollenkaan tänä keväänä. Aamulla verkoille mennessä kuului vihdoin tuttu ki-ki-ki.

Myöhässä Kiki on, mutta ymmärtäähän sen, Afrikasta on tänne pitkä matka ja kivinen tie. Yksin lenteli, muilta keväiltä tuttuja sessioita ei näkynyt eikä kuulunut.

Hetikohta se joutui tappeluun korppipariskunnan kanssa. En päässyt jyvälle, olivatko korpit vallanneet sen entisen pesän, joka alun perin oli varisten aikaansaannosta. Mutta tervetuloa vaan, kalamajan ilmatilassa on vielä sen verran vapaita kaistoja.

Naapurien kevättä






Takavuosina tuli reissuttua rajan takana Karjalassa. Sortavala, Valamo, Käkisalmi, Viipuri, mitä niitä nyt on. Tarkoitus on silloin tällöin muistella Bittiparatiisissa noita aikoja, paikkoja ja tapoja. Ohessa on toukokuisia kuvia Vanhasta Värtsilästä.

Rajan taakse jäänyt Värtsilä rautatehtaineen kiinnosti sikäli, että ennen sotia siellä asui sukulaisia. Eipä sieltä sen kummemmin juuria löytynyt, mutta nostalgista tunnelmaa ja eksoottista miljöötä kuitenkin.

En pysty vertailemaan oloja ennen ja nyt, korkeintaan voisi peilata Suomen puolen olosuhteisiin. Se ei oo kuitenkaan tarkoitus, jokaisella lienee omat ajatuksensa niistä asioista. Erilainen yleisilme rajan takana on ja ilmapiirikin joskus kaihomielinen.

Parasta Vanhassa Värtsilässä olivat tavan kansanimmeiset, jotka kevät sai iloisen oloisiksi. Talven hiljaiselo oli päättymässä, muuttolinnut palailivat. Koppavasti kävelevät olivat varmaan virkahenkilöitä, usein koppalakki päässä.


torstai 19. toukokuuta 2016

Luonto osaa






Kalamajan naapurissa asustaa kuikkapariskunta, jonka pesä on läheisen lahen pohjukassa. Ne hautovat vuorotellen. Vapaavuorossa oleva pistäytyy melkein päivittäin tarinoilla meijjän niemenkäressä.

Arvostamme suuresti näitä vierailuja, kuulee juoruja talviselta Mustaltamereltä. Ite emme vastavuoroisesti mene pesän lähelle, saattaisi aiheuttaa levottomuutta. Varis on etevä löytämään munat tyhjästä pesästä, vaikka ne olisi peitelty.

Eilen otin muutamia kymmeniä kuvia, joita illalla tutkailin läppärissä. Joopa joo, kyllähän ne muuten, mutta hämähäkki oli tehnyt verkkonsa vastavalosuojaan, enkä hoksannut pyyhkäistä pois. Kuvat kelpaavat pienessä koossa vaikkapa Bittiparatiisiin, mutta jos aikoo pari metriä leveän julisteen, ei onnistu. Tulee liian taiteellinen.

En kanna kaunaa hämähäkille, korkeintaan laitan kostoksi sen kuvia joskus tänne kauhisteltavaksi.

Vastarannan kiiski






Taijjan olla vastarannan kiiski noissa puutarha-asioissa. Mieli keittää mettä, kun kohtaan kuvan kaltaisen näkymän.

Puutarhakirjoissa sun muissa aviiseissa vannotetaan, että voikukka on kitkettävä juuriaan myöten. Minä taas, että voi kun niitä ilimaantus, ovat niin kauniita ja heleppohoitosia. Ja kyllähän niitä toisinaan tullookin. Kaunis se on vielä sittenkin, kun kukat muuttuvat siementen laskuvarjojen muodostamaksi valkoiseksi palloksi. Ne ovat mieluisia vihervarpusille.

Käsi syvämmelle, onko työllä ja tuskalla viljelty kukkanen kauniimpi kuin luonnon luoma? Erityisen vihasia jotkut ovat siitä, jos voikukka ilmestyy nurmikkoa koristamaan. Vain minä en, ei tosin oo nurmikkoakaan. Pahustako sillä tekee, luonnonkukkaniitty on parempi. Saa siellä seassa olla puutarhakasveja, joista varsinkin isoäidin aikuiset pitävät hyvin pintansa.

Muttamutta. Jokkainen tulukoon uskollaan autuvaaksi, turha on tuputtaa omia mieltymyksiään toisille.

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Nimpparipöytä






Kalenterista huomasin, että on nimipäivä. Aattelin kattaa nimpparipöyvän tällä kertaa rusakoille ja valkoposkihanhille. Kun omia peltoja ei oo, pittää usuttoo muuvanne.

Mänkee oikein sankoin joukoin Nalle Vaalruusin, Herlinin tahi muitten kartanoitten maille. Sieltä löytyy sopivia tiluksia.

Nämä viljelijät suavat sievoset summat muatalloustukijaisia, joten eivät ne konkurssiin mäne. Niillä rahoilla paikkois muutaman kylätien monttuja. Mistähän varoista ne kartanoitten tukieuroja maksaat?

Vain työ juhlikee huoleti. Elekee välittäkö, jos mökyävät, jotta tulloo turhoo kulunkii. Täkäläisten seutujen köyhiä pienviljelijöitä elekee rokottako.

tiistai 17. toukokuuta 2016

Pörriäisiä vailla






Mustikka on kukassa ainakin suotuisilla paikoilla. Nyt vain paljon pörriäisiä pölyttämään, niin sato on taattu!

Stop tykkänään, eipä vielä riemuita ainakaan huutomerkin kera. Vielä on muitahi mutkia mustikan matkassa. Sää sanoo viimesen sanan marja-asioissa.

Lämmintä saisi olla, yöpakkasia ei tarvihtis tulla. Ja sajetta ja kuivuutta pitäs olla sopivasti. Tuhohyönteiset voisivat pysytellä itärajan takana. Räkätit, sorsat ja teeret suavat popsia kilpaa ihmisten kanssa.

Alkutalven lumettomien pakkasten epäillään ruskettaneen mustikkakasvustoja. Paljon mahollista, mulle ei vain oo semmosia vielä vastaan sattunut.

Mustikkasato vaihtelee vuosittain. Meijjän huushollille on sama, vaikka tulis nyt vähemmän. Viime kesänä oli marjoja niin paljon, että puolet on vielä käyttämättä, vaikka on nautittu päivittäin.

maanantai 16. toukokuuta 2016

Viikonloppu






Kävimmä Join kaupungissa tankkoomassa länsimaista sivistystä viikonlopun ajan. Siellä oli paljon tapahtumia, scifestia ja kalamarkkinoita.

Rahhookin mäni. Ostin ranskalaisen rakuunan taimia, kuusenpihkavoijetta ja merinovillasukkia. Sivistys ei maksanna mittään.

Tasan 65 vuotta sitten kunnioitin ensimmäisen kerran tuota kaupunkia läsnäolollani. Olin kreikkalaiskatolisen kylän sinapinsiemenkerhon kevätretkellä. Itämaisesta sivistyksesta siis lienee ollut kyse.

Sain silloin ensi kerran eläissäni jäätelöä. Nautin osan jäätelötikusta kuvassa olevan Antin ahven -patsaan äärellä suurella hartauvella. Lopun laitoin taskuun, jotta ois mitä näyttää kotväille. Olihan sitä. Tie kotikylään oli silloin paljon pitempi ja mutkaisempi kuin nykyään.

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Helluntai-iloa






Tuomen kukinta saa mielen iloiseksi. Viimeistään silloin tulee keväinen olo, vaikka räntää tihkuisi taivaalta. Vielä helluntaiksi sattui kukkaan tällä kertaa, ihan kuin silloin kerran lapsena.

Helluntaina oli tapana pukea jotain kevyempää kampetta pässinpökkimien sijaan. Eräänä keväänä sain upouuvet mustat farkut, joissa oli keltaiset ompeleet. Ne olivat elämäni ensimmäiset pitkälahkeiset kesäpöksyt, sitä ennen piti ihmisten ilimoilla näyttäytyä polovihousuissa, mikä otti luonnolle.

Vähemmästäkin ois tullut hyvä mieli. Tepastelin melekein koko helluntaipäivän pihalla kukkivan tuomen alla. Se puu on vieläkin olemassa, sitkeäkasvusempi varmaan kuin minä. Yhtä ränsistynyt tosin on. Ihastelijan farkut kävivät jo seuraavana kesänä pieneksi ja vielä nopeammin kuluivat puhki.

Se aika






Nyt on se aika, jolloin voi vaipua nirvanaan. Kesän ensimmäinen vasta helluntaisaunan lauteilla, se pehmeys ja tuoksu. Silimät ummessa lähtee talven tahmeus iholta ja mielestä.

"Muista sitten siivota jäläkes", muistuttaa selänpesijä. Tosiaan, puolen tunnin ähkimisen jälkeen on hyppysissä jonkinlainen vihta tahi tynkä ja lattia täynnä vihertävää roinaa. Mutta tuoksu, se on yhä ylimaallista.

Juhannuksen tienoilla saa vastoja, jotka kestävät melekein isältä pojalle. Ennen vanahaan niitä tehtiin talven varalle ja ripustettiin kuivumaan varjoiseen saunakotaan orrelle. Siitäpä aikanaan veteen hautumaan ja sitten savusaunan uunin päälle hetkeksi pihisemään. Kohtalainen tuli silläkin tavalla siivo ja palaneen lehen käry.

Nykypäivää on muoviin kääritty, marketista ostettu vasta pakastimessa. Ka enpä häntä tiijjä. Aikoinaan sain tietää muka paremman konstin. Sopivasti kuivatetut vastat piti latoa pahvilaatikkoon ja ripotella karkeaa suolaa sekaan.

Se pelitti ensimmäisen talven, mutta toiselle lähettäessä piti uusia puhki ruostunut kiuas. Tämä vasta kalliiksi tuli, piti luopua konstista.

lauantai 14. toukokuuta 2016

( COOH ) 2






Ketunleipä eli käenkaali eli revonrieska tuopi ehkä kasveista eniten muistoja lapsuuvesta. Sen ilmestymistä keväisin nuapurin aijan taakse piti oikein kytätä. Ja sitten syömään, ennen kuin lehmät ehtivät hakalaitumelle.

Vanahemmat antoivat tälle siunauksensa, vaikka moni muu asia oli kiellettyä. Ehkä he tiesivät, että ketunleivässä on c-vitamiinia, joka oli hyvinkin tarpeen keväällä.

Omalaatuisen kiehtovan maun välipalaan taisi antaa oksaalihappo, jonka kaava on otsikkona. Netistä luin, että se ärsyttää suolen seinämiä ja rasittaa munuaisia. Enpä oo ennen tiennytkään. Samaa happoa on pinaatissa, raparperissa ja punajuuressa.

Penskana tuli muitahi aineita käytettyä. Hotapulveria otettiin vaivaan kuin vaivaan. Täystuholla (DTT) tapettiin lutikoita ja kärpäsiä. Tupsauttelin sitä toisinaan omaan naamaani, kun haisi niin mukavalta.

Ei ihme, jos on sitten tämmönen tullut.

perjantai 13. toukokuuta 2016

Hirvenkorvia






On perjantai ja 13. päivä. Hiirenkorvat ovat jo kookkaita, ja niiden ohella vilkuilen, näkyykö tiepuolessa vielä suurempia hirvenkorvia. Samalla koitan hillitä kaasujalkaa. Puolenkymmentä kertaa on ollut lähellä, kerran kolahtivat sorkat etupuskuriin.

Autoilijoiden kannattaa ottaa tosissaan hirvivaroitusmerkit. Ne ovat yhtä tähellisiä kuin varoittelu heikoista jäistä. Keväin syksyin on kolaripiikki, joka tutkimusten mukaan on viime vuosina aikaistunut.

Hirvet siirtyvät talvilaitumiltaan kesämaisemiin. Syksyllä suunta on päinvastainen. Hirvikannan kokoa pietään merkittävimpänä törmäyksiin vaikuttavana tekijänä. Metätyksellä on onnistuttu säätelemään kantaa, eikä siitä ole kuulunut samanlaista nurinaa kuin petojahdeista.

Hirvikin kuuluu suomalaiseen luontoon. Onnettomuuksien välttämiseksi on kiitettävästi kehitelty monenmoista. Melko tehokkaiksi ovat osoittautuneet teitten yli- ja alikulut, joita pitkin eläimet pääsevät liikkumaan.

Muutama sana tuosta kuvasta. Se on mustavalkoinen eli otin sen vuosikymmeniä sitten aikaisin keväällä, ennen hiirenkorvia.

torstai 12. toukokuuta 2016

Hyvä paha






Oon syönyt korvasieniä melkoisen määrän eläissäni, kunnolla käsiteltynä tietysti, mutta nyt oon alkanut epäröijä. Sienimyrkkyyn kuoleminen vanhoilla päivillä olisi yhtä noloa kuin heikkoihin jäihin hukkuminen.

Korvasieni on keittämättä tappavan myrkyllinen. Aikoinaan uskoteltiin, että kuivaaminen riitti poistamaan myrkyn, mutta tämä käsitys on kuopattu ajat sitten. Keittämisajasta ja määrästä on vuosikymmenien mittaan ollut monenlaisia käsityksiä.

Viimeisin kuulemani "totuus" tuli telkkarista taannoin: kaksi kertaa viijen minuutin keittäminenkään ei täysin myrkyttömäksi tee, mutta voi tätä herkkua maistella kerran pari keväässä. Taijjan jättää korvasienen unholaan ja keskittyä keväisin myrkyttömään huhtasieneen, jota harvoin jos silloinkaan tapaa.

Kuvassa on korvasieni. Huhtasieni on erilainen. En laita sen kuvaa oheen, ettei kukaan vain sotkeuvu. Sieniasioissa pätee se, että syötävä on ehottomasti tunnettava ja tunnistettava, muuten voi käyvä kalpaten.

Mallia hakemassa






Tukkakoskelo uiskenteli harmaalokin luokse utelemaan, että "tämmöstäkö se on pesiminen". Itellään oli vasta suunnitteilla ja ensikertalainenkin oli. Teki mieli ottaa mallia konkarista.

Lokki ei ollut puhetuulella, urahti vain epäluuloisesti: "Näillekö rannoille oot tulossa?"

"Tuohon saunan alle myö aateltiin." Tukkakoskelo jatkoi sitkeästi lypsämistään, muutti vähän taktiikkaa. "Mikä se on sinun menestyksen ja perheonnen salaisuus? Sano nyt jotain tästä."

"Kalapalakalla, kalapalakalla kerron", kailotti lokki.

Tukkakoskelo käänsi nokkansa tuuleen ja sukelsi kiireesti kalanpyyntiin. Ehkäpä sillä on kesällä yhtä pitkä letka perässään kuin joillakin lajikumppaneillaan. Harmaalokki tietää konstit.

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Epämusikaalista






Kymmenkunta vuotta sitten keväällä tapasin voittajani epämusikaalisuuvessa. Kaislikosta alkoi kuulua kuin härkäpurrit olisi piästetty laitumelle. Mölähtely ja nujakointi toivat mieleen navetan takapihan. Raskas hevimetalli tuntui siihen nähen taiteelta.

Lintuja ne olivat, kohtalaisen kauniita. Yhtä hurja nimi niillä on kuin äänikin. Härkälintu. Pesän pariskunta teki lahen pohjukkaan. Se oli kovin vaatimaton vesisänky, vain kaislakasa, joka juuri ja juuri kohosi pinnan yläpuolelle. Siinä keinahteli kiinni muussa kasvustossa, eikä haitannut, vaikka vesikorkeus vaihteli.

Eivät ne sentään alvariinsa mylvineet, parkuneet tai kiljuneet. Muutenkin mukaviksi mökkinaapureiksi osoittautuivat. Kun poikasia tuli, kantoi emo niitä ensi alkuun selässään. Vuosien mittaan seudulle on ilmaantunut muutama härkälintu lisää.

Kohta niillä on kokonainen kuoro koossa, kuuluu taatusti kilometrien päähän. Ihan kuin vesiskootterit, jotka ovat kiellettyjä Helsingin edustalla, mutta eivät täällä Natura-alueella.


tiistai 10. toukokuuta 2016

Ohi on






Lahnasavotta on ohi tältä keväältä. Riimut on nostettu roikkumaan, oottamaan seuraavaa jäitten lähtöä. Reilun viikon se aina kestää, sitten on kesäksi muonaa plakkarissa. Lahnoja saa myöhemminkin, mutta eihän niitä ylettömästi tarvihe. Koko oli taas kasvanut puolen kiloa männä vuuvesta.

Järvellä oli jokaisena lahnapäivänä aurinkoista ja tyyntä, joten puuha oli leppoisaa. Pyynti sattuu usein niskakkain kasvimaan hommien kanssa. Ryysikseen on kuitenkin jo tottunut vuosikymmenien aikana. Ehtii sitä kiikkustuolissa istua talavipakkasilla.

Ilimat viilenevät sopivasti. Nyt pietään pieni tauko. Sitten kiloisten ahvenien kimppuun. Ne kuhahtavat saaren penkkoihin seuraavien lämpimien tultua.

Imikkä Kimalainen






En suanunna selevee, kummasta tämä juttu kertoo enemmän, joten laitoin otsikkoon molemmat.  Olkoon Imikkä etunimi ja Kimalainen sukunimi.

Imikkä on kevään ensimmäisiä kukkia ja kimalainen ensimmäisiä hyönteisiä. Molempiin liittyy pitkän talven jälkeen mieluisia aatoksia.

Kumpainenkin viihtyy kasvimaalla mustaherukan varjoissa. Imikkä tuotiin vaimon mummolasta, jossa se oli kukoistanut ja levittäytynyt vuosikymmeniä hellässä hoivassa. Bittiparatiisissa sitä ei oo hoivailtu, mutta tänä keväänä on aikomus jakaa useampaan paikkaan.

Kimalaiset ovat oivaltaneet tehä kotejaan herukkapensaikon lähettyville. Mesipöytään on kukinnan aikana lyhyt matka. Puutarhuri on hyvillään, sillä marjasato moninkertaistuu.

Imikkä Kimalainen on hyödyllinen. Toivottelemme sille pitkää ikää, menestystä ja siunausta elämässä.

maanantai 9. toukokuuta 2016

Kestävyysvaje






Kuuntelin taannoin ohimennen marketin eteisessä, miten pari ikämiestä vertaili aikoja ennen ja nyt.

"Ei nää nykyset vehkeet kestä mittään. Pesukone on hajalla parissa vuuvessa. Entinen oli toistakymmentä vuotta vanaha ja hyppi vielä täysijään pestessään."

"Sillon kun pyykkilauvalla hinkattiin, niin siinä pesijä hyyty ensin."

"Älypuhelimet eivät kuulemma kestä pyhätöntä päivee, akut tyhjenöö hetkessä. Ei mulla kyllä semmosta oo."

"Lehestä luvin, jotta äplellä on alamäki, kun tapletti tehtiin liijan kestävä."

"Ihmisiin pitäs nostoo kapina tämmösestä meiningistä."

"Eikö ne mitä, iso osa immeisiä on näitä stuppiloita."

Tässä vaiheessa hipsin tieheni. Ukot pääsivät politiikan puolelle ja tunnelma tiheni. Ajaa hyssyttelin kotisalle ja huomasin, että toinen takarengas on melkein lytyssä. Miten pieni kivensiru voi puhkoa uuven autonrenkaan? Siinä pihisimme rengas ja meikäläinen.

Sitä tuli ihmettelemään pihamaalle sisiliskokin, joka kasvattaa uuven hännän, jos entinen irtoaa. Semmosta sen pitäs olla. Eikä liskolla oo ees 3D-tulostinta.

Paikkaaminen maksoi 35 euroa. Miten päästiin paikattavaksi, kun nykyautoissa ei oo vararengasta eikä tunkkia, onkin jo taidetta pehmeällä teellä.

Laitumelle






Lueskelin äskettäin juttua, jossa laskettiin lehmät laitumelle Helsingin liepeillä Viikissä. Tuhansia kahtelijoita oli tapahtumassa. Tuli mieleen, jotta onhan se mullakin kuva kaupunkilehmistä, tosin kesäisempi. Hikka taisi joskus toivoa sitä näkösälle, joten menköön laijunkauven avajaisten merkeissä.

Jokunen vuosi sitten pistäyvyin itärajan takana Värtsilän kaupungissa. Siellä lehmät talsivat keskustan kartsalla kerrostalojen vierellä, eikä se ihmetyttänyt paikallista väkeä. Heillä on hyviä porkkanapenkkejäkin siellä.

Tasapuolisuuven nimissä laitetaan lehmän kuva myös Suomen puolen Värtsilästä. Kumpi lie lypsävämpi. Kotimaan mansikin mahollinen oleilu tiellä on huomioitu liikennemerkillä, joita ei Vennään puolella näkynyt.


sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Aurinkoinen






Aurinkoisen kevään ja äitienpäivän kunniaksi tämä kukka, mukulaleinikki, joka on parhaillaan loistossaan. Onnittelut meiltä mukuloilta kaikille maailman äideille. He pitävät pystyssä tätä maapalloa.

Pihkassa



Muutama vuosi sitten törmäsin autiolla pihamaalla villiintyneisiin sinivuokkoihin. Niitä tapaa täällä harvemmin. Vielä vähemmän on luonnon valkovuokkoja.

Kaukaisimmat muistot sinivuokoista liittyvät kansakoulun äitienpäiväjuhliin, joissa kirkasäänisimmät oppilaat lauloivat niistä. Mullakin olisi ääntä riittänyt, mutta muuten ei vissiin ollut laulu hallinnassa.

Sinivuokkosanat menivät jotenkin siihen malliin, että "vuokko kaunis kuvustaan, avaa silmät unestaan". Aina eivät äitienpäivän aikaan olleet maat edes paljaina, koska ilmastonmuutosta ei vielä tunnettu.

Kerrankin kahlattiin ns. paremmissa kamppeissa juhlista auraamattomalla rospuuttotiellä, potkittiin hevosenkakkaläjiä ja räiskyteltiin rapakoita. Muut menivät menojaan, meillä ei naapurin pojan kanssa ollut kiirettä. Tien vierellä oli tukkilansseja, joita firman mies oli käynyt lukemassa ja paukutellut leimakirveellä merkkejään tukkeihin. Niistä irronneita apilanlehtien muotoisia lätkiä keräsimme taskut täyteen.

Kotona ihmettelivät, missä sitä on nuohoovuttu. Eivät pöksyt ja pusero uusia olleet, mutta nyt ne eivät enää sopineet juhlakäyttöön. Tukeista oli tarttunut runsaanlaisesti pihkaa. Äiti oli huolissaan: "Entäs jos olisivat pöllit vierineet päälle."

lauantai 7. toukokuuta 2016

Villahousut veks






Onpa ollut upea kevät, harvoin on tällaisia. Heitin villahousut veks, mikä tavallisesti tapahtuu juhannuksen tietämillä.

Aamulenkillä ollessa piti vähän väliä pysähellä kuvaamaan. Hämähäkit olivat kutoneet puihin ja pensaisiin tuhansia taideluomuksia. Pajut kukkivat täyvessä loistossaan.

Kalamajalla oon ihastellut harmaalokkia, jonka nokka ei tuhissut. Hautoo jo muniaan, heti aloitti, kun niemenkären vappujääröykkiö suli.

Sitten varoituksen ääniä. Bittiparatiisin säärohvetta sanoo, että kesälämpimät eivät tule ennen kuin lumet sattaa. Vanhan kansan merkkikirja tietää, että talvi ei mene takansa katsomatta. Ja kevähinen kehno ilma hyveä ajatteleepi eli sajekelit tietäs kaunista kesää.

Huithait, myö emmä tuommosista ennusteista piittaa.