torstai 25. elokuuta 2016

Nokasta kii



Tätä kuvaa oon säästellyt vuosikymmenien takaisena onnenkantamoisena. Se oli sitä aikaa, jolloin kamerassa käytettiin kallista filmiä hyvin säästeliäästi.

Valokuvaaminen on sittemmin muuttunut helpoksi ja halvaksi. Digitaalivehkeet eivät välttämättä paljon maksa, ja kelpo kuvien saaminen ei ole kiinni tekniikasta. On automatiikkaa ja pikkuvirheitä voi korjailla tietsikalla.

Pitkään aprikoitiin, mikä lintu tuossa kuvassa on. Pidin sitä tuulihaukkana, mutta eräs asiantuntija vakuutti linnun olevan nuori käki. Hän perusteli sitä nokan muodolla, ja siihen oli tyytyminen. Niin vähäistä voi joskus olla kahen lintulajin ero.

Käkikuvassa on aika tavalla rakeisuutta. Sitä tuli filmille helposti. Nykyisissä kameroissa voi säätää herkkyyttä melkoisesti, ennen kuin vastaavaa ilmenee. Tämä mahollistaa kuvaamisen vaikeissakin olosuhteissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti