tiistai 31. tammikuuta 2017

Helvetti






Kaikki eivät usko, että aikoinaan toimittajien illanvietoissa lausuttiin runoja. Niin vain oli, vieläpä korkeatasoisia. Eräs bravuurinumeroista oli "Helvetti". Se on todistettavasti tummien tunteiden tulkin, klassikkorunoilijamme Uuno Kailaan kirjoittama.

Minä heräsin silkkityynyjen päältä,
salit hohteli kullasta, loisteli jäältä,
ja naiset, paljaita sieltä ja täältä
minun vuoteeni tanssien ympäröi.
Ja nurkassa piru pianoa löi.

Luo pirun mä hiivin ja kysyin tältä:
"Mikä paikka tää, ei tunnu tää elämältä,
ei myöskään ikävältä,
onko naisia nää?"
On, naisia on", piru rähinöi
ja mielettömästi pianoa löi.

Minun mainen haluni heräsi silloin,
sitä tuntenut olin jo monin illoin,
ja piru-herralta kysyin:
"Näitä lempiä saako?"
"Saa, lempiä saa", piru rähinöi
ja aivan hurjasti pianoa löi.

Vein naisista kauneimman vuoteellein,
kädet kauniit kiertyivät kaulallein,
ja nurkassa piru pianoa löi.
Minä kääntelin ja vääntelin naista sitä,
mut arvatkaas, veljet, mitä!
Sillä ei ollutkaan sitä!

Minun ruumiini himosta kihelmöi,
luo pirun mä hiivin ja kysyin tältä:
"Kuinka olla näin voikaan?"
"Ei helvetti tää muuten oiskaan!"
piru rähinöi
ja kuin mieletön hyppi ja pianoa löi.

maanantai 30. tammikuuta 2017

Kuulumisia






- Täällä Trumpin apulaislehdistösihteeri Eerik Jormanoff, kuuluuko kun on niin kova meteli? Helou. Monta kertoo oon yrittänyt, mutta taitavat olla johot tukossa.

- No mutta Ierikkähän siellä, mitä Vossingtoniin kuuluu?

- No, kansa hurraa meille innoissaan kaduilla. Ja Melanii on myrtsinä, on joutunut kokemaan kovia.

- Jokos pressa on nähnyt aamun Bittiparatiisin?

- No, en oo vielä pitänyt hälle uutiskatsausta. Mutta Bittiparatiisin esittelen heti Venäjän uutistoimiston jälkeen. Tonald sano mulle uamulla, että pysy nyt sinä ainakin, jos muut häippäsee, mitä lienee tarkoittanut.

- Ehkäpä palaamme uutisesittelyn jälkeen baanalle.

- Jees. Hautujutuu.

PS. Ierikkä ilimotti juuri, että Trump on laittanut Bittiparatiisin mustalle listalle ja lätkäissyt henkilökunnalle tulokiellon maahansa. Johan oli nopeata toimintaa. Pittää ootella, kunnes muuttaa Vossinktonista tänne, suapi nähä, miten sitten eskaloituu tilanne. Muistutin Ierikälle, että sinne pittää ottaa sivistyssanakirja mukaan, jotta tulisi juttuun.

Seksiä


Kuva Työtehoseuran oppaasta vuodelta 1954.


Ei suju seitenkymppisellä seksi
vaikka hymyilis kuin Hangon keksi,
ei ennee iske tulus tulta,
poissa on tuo puhti multa,
tussari ei aina laukee,
kun olo yhä on niin raukee.

Sais tohtorsetät selitellä,
että alakas vehkeet pelitellä,
millä saisi pois tuon ruosteen,
pyssystä sais tuassen nuorteen.
Niin voisi vaari vanhanakin
rakastella vaikka rajumminkin.

Haluttashan kohtuuvella kuhinoijja,
muijjan kanssa vielä muhinoijja.
Tahtoo vastaanotto olla nuivoo,
koska ruuti ei oo rutikuivoo.
Uamulla jos tyynyn yli kurkkaan,
heti viskaa ukon peränurkkaan.

Käyttämättömänä suapi olla
niin kuin sahapukki rauniolla.
Sais siitä retken hyvään oloon,
kun osuis käpy tikankoloon.
Tässois laulun sanat mainiolle
Iljalle ja Kaukolasipartiolle.


sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Otsikkolintu






Laitoin liki vuosikymmen sitten erääseen nettipikkujulkaisuun oheisen linnun kuvan ja pienen tekstin otsikolla "Lapinharakka". Vielä nykyisinkin tulee juttuun eri puolilta valtakuntaa innostuneita kommentteja, miten lintu on nähty siellä ja täällä.

Ite oon nähnyt lapinharakan eli isolepinkäisen kolme kertaa. Ihan kamala lintu se on, tinttien kauhu ruokintapaikoilla. Lähtee tintin perään eikä hellitä, ennen kuin on saaliin napannut.

"Lapinharakka" ei ole ainoa otsikko, joka on vetänyt. Jos muitakin juttuja luettaisiin yhtä paljon kuin otsikon "Huumetta" alla olevaa, niin hyvä tulisi. Bittiparatiisin ylivoimaisesti luetuin juttu on "Pokalla parempiin päiviin". Tuskin lukijat sieltä sahapiirustuksia etsivät.

Seksiä en oo uskaltanut käyttää nykyisin otsikoissa olemoisin, lukijoitten tulva saattaisi räjäyttää Bittiparatiisin.

Lukijakirje






Toimittajat saivat entisvanhaan palautetta ihanilta ihmisiltä, mistä ruusu heille. Julkaisen yhden Pihan Sanomien lukijakirjeen. Sen jälkeen siirryn Bittiparatiisissa omiin teksteihin.

"Päätoimittaja Herra Vähämäki.

Onnittelen Teitä kaikesta menestyksestänne ja suuresta toimeliaisuudestanne, muutenhan tätä lehteä ei oisikaan, ellei tarmokasta yksilöä joka uhraantuu ja niin edelleen.

Pyydän lähettää Teillen korkeimmat kiitoksemme lehtilähetyksestänne, olin enemmän kuin iloinen tästä kaikesta mukavuudesta. Luin kahtena iltana ensin kertaalleen joka sanan ja nyt jo moneen kertaan uudelleen ja uudelleen, sillä synnyinseudun asiat, polut, kivet ja kannot ne ovat rakkaita itsekullekin. Niitä olen juossut lukemattomat kerrat, niin, että kynnet olivat verissä. Silloin oli ne tiet kiviset. Sattuipa niin, että kahdestakin varpaasta oli kynsi lähtenyt. Vauhti oli minulla kova ja tiet kiviset.

Nyt nämä Pihan Sanoma lehdet olivat naapurini emännän luettavina ja nämä lehdet olivat yhtärakkaat hänellekin, niin että hänelle saa lehden panna tulemaan myös. Hänen osoitteensa on: Elsa Rahikainen, Joroinen Korkeakangas.

Ja viellä minä tyydyn sekaperunaan mitä meillä Ruutulan kellarissa on ja lahjoitan sen minullen kuuluvan erän 5 kg sokeriperunaa päätoimittaja Vähämäelle ja toivoisin, että hän lahjoittaa edelleen joululahjaksi sillen yksilölle, jolla ei ole yhtään minkäänlaista perunaa, mutta osaa kuitenkin syödä perunaa.

No niin, ei kun hyvää huristusta ja vointia kun ne kivipolutkin ovat sileät sinne Lääväkankaalle. Muistan senkin, kun ensimmäinen auto kulki siellä Kokka-ahon tiellä. Se tuli Savonlinnasta sinne Puhokseen päin oli semmonen mustan maijan mallinen. Niin oli ennen, mutta entäs nyt. Entiset ajat ovat olleet ja menneet ei silti, että ei ne mennä saa. Ja vielä kerran monet parhaat kiitokset nyt kaikesta. Lämpimin terveisin

Vieno Huupponen Viholanniemi."

lauantai 28. tammikuuta 2017

Lannan hoitoa






Päätoimittajan pääkirjoitus Pihan Sanomissa näkyi kuulemma kuvassa vain osittain ja heikosti, joten julkaisemme sen kokonaan, enempiä lisäämättä ja poistamatta. Pitkähkö se on nettilehessä luettavaksi, mutta koittakaa kahlailla läpi.

"Kiteeläisille haluaisimme tehdä lannan hoidossa? Miksi lehmät pidetään kiinni? Lantaa ei tarvitseisi käsitellä ja lehmät ovat puhtaita, jos on irrallinen karsina.

Pahat lehmät vain kiinni ja lannan luonti kerran vuodessa, ei joka päivä. Puhukaamme suoraan, mutta ei suututa, nauretaan yhdessä:
Mitä varten pitää joka päivä haistella paskaa?

Mitä varten teidän pitää paskaa joka päivä kolmasti heitellä? Onko sellainen haju ihanaa. Paskan haju? Ja tiedättekö te, rakkaat Kiteeläiset, miten kallista hajuvettä on virtsa.

Yhtään virtsaa ei mene hukkaan, jos on pihattonavetta ja paljon kuivikkeita, paitsi jos lanta levitettäessä jätetään kuivamaan tai kätketään maahan tuulisella säällä. Pihattonavetassa ei tarvitse lantaa haistella, pihattonavetassa ei fosfori karkaa. Fosfori on kallein aarre talonpidossa.

Jos lanta päivittäin heitetään ulos navetasta, heitetään pois setelirahaa, ulos joka päivä.

Lanta on tallattava tiiviiseen. Lehmät sen ilmaiseksi tallaavat. Paljon kirjoitetaan lannanhoidosta.

Sekasontanavetta oli ensin. Se kasvatti pellot ja piti leivissä. Ei ollut väkilantoja, ei apulantoja.

Sitten tulivat herrat ja tehtiin luontinavetta. Työ oli ilmaista ja tyhmäkansa loi lannat.

Sitten nyt on talonpoikakin luontinavetan herra ja rakentaa kalliita sellaisia. Ne eivät ole lantatehtaita. Luontinavetta on naisten ja miesten ja lehmien piinapenkki. Ja niissä lannan kalliit osat typpi ja fosfori karkaavat, ja kali vuotaa pois.

On ostettava salpietari, fosfaatti ja kali. Ja on kova työ lannanmätössä. Ja haisee.

Ei muka riitä kuivike. Ja on suota, on paljon. Nyt viisaat kutsuvat sekasontanavettaa pihatoksi.

Pihatto on pelastus, mutta on osattava tehdä halpaa kuiviketta kesällä.

Kenen jalka kapsaa, sen suu napsaa.

T'ässäkin se pitää pintansa. Pihatto on eläinten ilo ja ihmisten helpotus, mutta vasta oikein hoidettuna.

Suo on tässä pelastus.

Päätoimittaja Toivo Vähämäki"

Vihmerimmät





Mehän reunassa olevan ruokintapaikan ehottomasti vihmerin lintu on närhi. Kesällä niitä ei juuri näy, mutta annahan kun kaamos koittaa. Silloin ne alkavat kerätä talvivarastoja. Vetääköhän oravakaan vertoja siinä puuhassa. Evästä on kupu pullollaan, kun se leuhottaa mehän ja siemenpöntön väliä. Löytäneekö koskaan kätköjään, sillä sama meno jatkuu läpi talven.

Puku sillä on korea, lintumaailman kauneimpia, mutta ääni ruma. Kun närhi rääkäisee ilmoittaessaan vaarasta, sukeltavat tintit ja muut pikkuiset suojaan kuin salamat. Se näkee ja kuulee kaiken.

Oon sitä mieltä, että toisinaan se huvittelee pikkulintujen kustannuksella matkiessaan milloin haukkoja, milloin pöllöä. Osaa se äännellä kuten naakka ja harakkakin.

Närhejä arvioijaan olevan pari miljoonaa paria, kaikki eivät kuitenkaan Bittiparatiisissa. Riittää kun kymmenkunta pyörii emännän ilona. Hän on silloin tällöin niille äkäinen, etenkin kun auringonkukan siemensäkki on tyhjä. Uhkaa hirttää ne sieltä yhestä paikasta. Kauheeta.


perjantai 27. tammikuuta 2017

Pihan Sanomat






Yleisön pyynnöstä väsäsin vielä toisen kirjotuksen Pihan Sanomista, jota arvostan suuresti. Paneuvutaan siis sisältöön.

Kaikkein pisin kirjoitus on osoitettu Kiteenlahen Heinsyrjän kansakoulun oppilaille. Päätoimittaja on uhrannut siihen rautaisannoksen "Jumala" -sanoja.

Kirjoitus lienee vastaus Heinsyrjän koulun oppilaskunnan kirjeeseen, jossa on kiitetty Herra Päätoimittajaa "siitä kellosta, jolla voidaan soittaa oppilaat riviin, ja niistä lehdistä, joita voimme lukea ajan-vietteeksi ja iloksi".

Ilmoituksissa kaupataan esimerkiksi moottorisahoja, suolakalaa, mopoja, vesirinkeleitä, patapaistia ja apulantaa. Ostaa on haluttu mm. koivupropsia ja näreparrua.

Päätoimittaja on valistanut pitäjäläisiä "Lannan hoitoajatuksilla". Uutispuolella kerrotaan, miten Riihijärvellä Veikko-poika putosi jäihin ja oli vähällä hukkua. Toimittaja lohduttaa, että "on se Pihan Sanomainkin pää kerran kevätjäihin pudonnut ja vähältä piti, että eivät nivelet jääneet jäykiksi".

Aivan liikuttuneena luin Irjan, 9-v. lyhyttä kirjoitusta "Kaarina ja kissa". Mirri karkasi, jolloin Kaarina tyttökaverinsa kanssa arveli, että Mirri juoksi heinäkasaan, jossa se saattaa kirmailla hyvien ystäviensä hiirien kanssa.

Päätoimittaja liikkui enemmän pitäjillä kuin toimittajat nykyään. Puhoksessa Toropaisen verstaalla hän oli tavoittanut autoaan korjauttamassa vuokra-autoilijan, joka oli "kanalanomistaja ja rotulehmien sivuharrastaja". Tähtäimessä oli myös ryhtyä tuottamaan untuvikkoja, puuttui enää hautomakone. Haastattelun aikana tehtiin lehden ensi vuoden tilaus ja "laadittiin samalla autoilijalle työsuunnitelma".

PS. Pohjois-Karjalan museosta löytyi Esko Eskelisen valokuva Pihan Sanomien toimitustiloista. Olisiko vanhempi mies Toivo Vähämäki?


Pihoilla tiiraillaan






BirdLife järjestää tammikuun viimeisenä viikonloppuna Pihabongaus -tapahtuman. Se onkin jo lähellä, huomenna lauantaina ja ylihuomenna sunnuntaina. Lintuja tarkkaillaan tunnin ajan ja havainnoista ilmoitetaan järjestäjälle.

Pihabongausohjeet löytyvät täältä. Toivottavasti ite näen ainakin punatulkkuja ja harmaapäätikan, joka pitää läskistä, mutta kapsahtaa myös talipötköön.

Kilpailu tämä ei ole eikä tarvihe olla ees lintuharrastaja. Ensi kerran lintuja tiirailtiin tällä tavoin vuonna 2006. Bongauksesta on kehittynyt Suomen suurin lintutapahtuma, johon on viime vuosina osallistunut noin 20 000 henkilöä. Ilmoittautumista ei tarvita. Suojelijana on pressan muija Jenni Haukio.


torstai 26. tammikuuta 2017

Kiteeläistä






Mulla on aarre. Oon onnistunut säilyttämään yhen kappaleen lukevien kiteeläisten puolueetonta pitäjälehteä Pihan Sanomia vuuvvelta 1959 (klikatkaa isommaksi).

Sen päätoimittajana ja kustantajana oli Vähämäen ukko, kuten häntä nimitettiin, Toivo etunimeltään. Vähämäki toimi opettajana jollain koululla Puhoksen takana, toimituksen osoite oli Kokkoaho. Puhelinta ei ollut, mutta päätoimittaja lupasi jutussaan sellaisen hankkia, kunhan saa sata tilaajaa, jotka heti maksavat.

Ukko oli legenda aikanaan. Jokaista tilausta vastaan hän lupasi lähettää viisi kiloa sokeriperunaa, jota viljeli luppoaikoinaan. Pinnaamaton ja purnaamaton maksaja sai kaksi annosta, siis kymmenen kiloa. Lupauksen perään oli painettu sananlasku: "Vaikka eihän se kelpaa köyhän anti rikkaalle riivatulle".

Lehti ilmestyi ilmeisesti useamman vuoden ajan kerran viikossa, vaikka ilmestymistiheydestä ei missään kerrottu. Tulipalouutisesta tuli niin pitkä, että lopussa luki "jatkuu seuraavassa numerossa".

Neljään iltalehtikokoiseen sivuun on mahtunut enemmän asiaa kuin iltapäivälehtiin nykyisin. Toimittaja oli ehtinyt pitäjillä piipahtamaan, etusivulla oli juttuja Himolta ja Canadan Ottawasta. Sisäsivuja en siteeraa, suattas männä pulla kurkkuun. Tienviitoista siellä ainakin meuhkataan.

Pihan Sanomat oli aikoinaan valtakunnallisestikin tunnettu. Sitä käytettiin Oulun yliopistossa varoittavana esimerkkinä, miten lehteä ei pitäisi tehä. Kuulemma mielipiteet ja uutiset menivät sekaisin. Kritiikistä huolimatta suosittelen kaikille lehen perustajille siihen tutustumista.

Kun Pihan Sanomat ei suostunut toimimaan paikkakunnan viranomaistiedotteiden postikonttorina, perustivat vallanpitäjät uuvven paikallislehen, joka nykyisin tunnetaan Koti-Karjalana.

Lapsuusmaisemissa


SA-kuva



Sen jälkeen, kun Boris 90-luvun alussa nousi Moskovassa tankin päälle, aukesivat rajat itään. Monet kiiruhtivat katsomaan lapsuuven maisemiaan ja isiensä tanhuvia.

Erttolan Reijo (1936-2008), lapsuusvuosieni naapurinpoika ja kalakaverini työskenteli toimittajana 36 vuoden ajan. Karjalan Maassa hän kohosi päätoimittajaksi ja siirtyi Luakkosten rengiksi Karjalaiseen, kun rupesivat rajoittamaan sanomisen vapautta.

Seuraavanlaisia tuntoja ja säkeitä syntyi, kun Reijo pääsi ensi kerran käymään rajan takana Korpiselän kirkonkylässä. Sen evakuoimisesta 16.3.1940 kertoo yläkuva.

Kylät ovat kyykyllänsä,
raittiset rapakunnossa.
Kujaset on kupeellansa,
karjapolut polvillansa,
salvattuina salotietkin,
kätkettyinä kärripolut.

Tuhottuina on tupaset,
elo entinen eheä,
kaikki kaunis katseltava.
Pirtit on poltettu poroksi,
kuntakeskus kipunoiksi,
tuprautettu tuhkakasaksi.

Salot soittaa suruvirttä,
murhevirttä muurin kuve,
itkuvirttä iltarusko.
Kirskahtelee kivijalat
jalan alla astuessa,
katsellessa kaihomielin
kotiseutu-Korpiselkää,
autiota asuinpaikkaa,
kovin kylmiä kyliä.


keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Synnyinpaikka



Savusaunassapa hyvinkin. Kuva synnyinpaikastani (yläkuva) on muutaman vuoden takaa. Kylän nimi saa hymyn monen kasvoille: Öllölä. Tarkempi osoite on Öllölänjärven ranta, Kaislaniemi.

Viimeksi kävin synnyinsaunassa 1960-luvun alussa. Olimme muutaman koulukaverin kanssa pitemmällä hiihtojotoksella ja yövyimme niemellä. Eno lämmitti saunan ja teimme rantaan avannon, jossa tuli pulikoitua moniaita kertoja.

Savusauna kuului äidin puoleiseen mummolaan. Niemi oli keväisin joka puolelta veden saartama, koska tulva nousi suolle. Yleensäkin yhteyvenpito muuhun maailmaan tapahtui venepelillä ja suksin. Lähimmälle tielle oli muutama kilometri.

Salmen toisella puolella työntyy järveen pitkä Öllölänniemi, josta Jormanaisten suku vuosisatoja sitten alkoi levittäytyä mualimalle. Pörtsämön erämaakalmistoon on synnyinpaikaltani matkaa pari kilometriä. Mummo ja ukki on haudattu sinne.

Mummo hankki sotavuosina ja sen jälkeenkin elantoa perheelle pyytämällä teeriä ansalangoilla. Ukki oli kuollut 1942 rintamalla saamaansa tautiin.

Paikan omistanee nykyisin vuorikiipeilijänä tunnettu Veikka Gustafsson, jota en oo koskaan tavannut. Hänen isänsä osteli tiloja Tuupovaarassa kunnanjohtajana ollessaan.

Sanovat ettei netistä saa koskaan pois, mitä sinne laittaa. Sittenpä se on turvallisempi paikka tuolle kuvalle kuin meijjän albumi. Ihhailkoot miljardit hirrenpätkiä. Muuta elämäntarinaa löytää täältä.

Alakuvassa on korpiselkäläinen savusauna Museoviraston kokoelmista. Suunnilleen samanlainen oli lapsuuskodissani Hoilolassa. Synnyinsaunasta Öllölässä puuttui laudasta rakennettu kotaosa.

PS. Taas tuo kommenttiosasto vaatii selventämistä.

PS 2. No jo oon ihmetellyt, minkä tähen ne hakevat ja suavat niin paljon pihasusien kaatolupia.


tiistai 24. tammikuuta 2017

Pinon vierestä


foto Bittiparatiisin emäntä


Oon savusaunassa syntynyt, katolta puonnut ja älykännykän hylykimä. Vuan tähän asti on jotenkuten männä mylykytetty tässä mualimassa.

Miten käynöön tulevaisuuvessa? Maan päättäjäpiireissä on sottailtu puolustusveron kerräämistä, jotta muutaman kymmenen miljardin (montakos nollaa siinä oli?) hävittäjät suatas ostettua. Ja tien käyttäminen meinataan panna maksulliseksi. Entäpä mikä on meikäläisen asema soten kermankuorinnassa? Mitä tulloo elämästä, jos eläkeläisen kalastaminen muuttuu maksulliseksi?

Yleverosta oon vasta toipumassa. Siitä seurasi vain ylettömästi uusintoja ja entistä vähemmän saksalaisia dekkarisarjoja. Viime aikoina on ollut viitteitä, että journalistinen puolikin joutuu vallanpitäjien käsikassaraksi.

Rotestoisin jos voisin, mutta asian laita on kuten professori Jaakko Hämeen-Anttila eräässä haastattelussa sanoiksi puki: "Jos takahikiältä mökistä halkopinojen vierestä tviittaisin, kukaan ei kiinnittäisi huomiota."

Yliopistoleikkauksista suivaantunut rohvessori muutti Skotlantiin maailman arvostetuimpien yliopistojen palvelukseen, jotta "ei tarvitse aina ajatella rahaa". Mulla ei oo mahiksia muuttaa ulukomaille ees maamme satavuotisjuhlan kunniaksi.

maanantai 23. tammikuuta 2017

Onnen mykkyrässä





Äskettäin kirjoitin sananparsista. Nyt oon onnen mykkyrässä, kun Lissu Hesasta lähetti linkkejä Museoviraston vanhoihin valokuviin. Oisko tämä sitä tiimityöskentelyä. Tuhannet kiitokset. Kuvat ovat kaikkien katsottavissa ja käytettävissä.

Ihteäni kiinnosti eniten Korpiselkä, johon lapsuuskyläni Hoilola kuului ennen sotia. Kuvia, mm. I. K. Inhan ottamia, on hyvin tunnetuista paikoista, kuten Tolvajärveltä, ja tunnetuista henkilöistä, esimerkiksi runonlaulaja Pedri Shemeikasta. Piirroksia on Samuli Paulaharjulta. Kokoelma kertoo paitsi ajasta, myös rajakarjalaisesta kulttuurista. Korpiselkä oli Raja-Karjalan läntisintä osaa.

Nyt on kuulkaa sillä tavalla, että jos minua ei pariin kuukauteen näillä palstoilla tapaa, oon juuttunut sinne kuvien syövereihin.

Jos jotain kuvaa ei näy, sen saattaa löytää SA-kuvista hakusanalla Korpiselkä. Sieltä alkoi isäni jatkosota. Tässä jutussa oleva kuva kirkonkylästä on lähtöisin Värtsilän Valokuvaamosta 1930-luvulta. Klikkaa suuremmaksi.

Tähän asti oon katsellut Korpiselän kirkkojen torneja lapsuuskyläni vaaroilta. Niin lähellä ja niin kaukana. Noitten kuvien myötä ne tulivat paljon lähemmäksi. Siellä ovat molemmat vanhempani käyneet rippikoulun.

Tutkielma






Sen verran on vielä pimeä vuuvvenaika, että melekein sama, ottaako valokuvia ulkona vai sisällä. Valo on valokuvassa oleellista, kerrotaan opaskirjoissa.

Oon joskus huomannut taideteoksia, joitten nimi on "Tutkielma". Yleensä ne ovat salaperäisiä alastontutkielmia, joita mulla ei oo tai en oo ainakaan saanut elämänkumppanilta lupaa julkistamiseen.

Olkoon tämä kuvapari tutkielma valosta. Yläkuvaa ottaessa taisi kamera tärähtää, mutta haitannoonkos tuo. Jos ootte huomaavinanne kynttilälyhtyjä, ne ovat ulkona ja näkyvät iltapimmeellä ikkunan läpi.

Vaikka ei taidetta saisi selittää puhki. Näin vastasivat aikoinaan ns. modernistit runoilijat, joilta tivattiin, mitä runot mahtoivat tarkoittaa.


sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Vaalisumua






Suomessa valmistauvutaan tohinalla kunnallisvaaleihin. Niin Bittiparatiisissakin. Olemme valmistautuneet poistamaan joka ainoan vaalivideon, joita mahollisesti kommenttipalstan kautta tänne yritetään tuputtaa. Niissä saatetaan sumuttaa.

Ensimmäisen näin, kaiketi jonkun Sisu-puolueen lähettämän, erään pikkukylän verkkolehen kommenteissa. Lehen toimitus vissiin oottaa, jahka sisällöstä päättävä pitäjätoimikunta joskus kokoontuisi, jotta video saataisiin kangettua kaatopaikalle.

Jokaisella puolueella tätä henkistä antia lienee, mutta ei oo aina niihin luottamista. Ylen tavallisesti luotettavien juttujen mukaan Kepun Twitter-tilillä on Venäjältä otettu kuva osoittamassa Suomen teitten kuntoa.

Vaalipäivä on 4. huhtikuuta. Muistakaa käyvä äänestämässä.

Hämäränhyssy





Kevätpäiväntasaukseen on vielä parit kuukauvet, mutta toivossa eletään. Päivä on täällä jo reilun kuuven tunnin mittainen. Eiköhän aurinko ala useammin näyttäytyä ja talvihämärä väistyy. Tahi sitten ei.

Vaikka ei siinä hämärässä mitään vikaa oo, kunhan ei koko päivää kestä. Hämäränhyssy on tunnelmallisimpia tuokioita, mitä tiijjän. Mitä pitemmälle kevääseen mennään, sitä sinisempi se on. Silloin ajatukset liitelevät kaikkein korkeimmalla, laajoin kaarin.

Entisvanhaan pirtissä hyrisi rukki ja taatto veisteli kirvesvartta. Öljylamppu sytytettiin vasta kun näitä puuhia ei nähnyt tehä.

Mitenkähän nykysin vois hämäränhyssyä viettää? Istua ja aatella mukavia, kaivella vaikka nenäänsä. Kyllä sitä aina jotain keksii, kun oikein yrittää. Hätätilassa voi vaikka tuijotella tietsikan tai älykännykän ruutua, vaikka se on mukavampaa, jos näkee näppäimetkin.

Inssit voisivat kehitellä hämäränhyssyvalot, jotka rauhoittaisivat nykyihmistä, pysäyttäisivät miettimään syntyjä syviä ainaisen menemisen ja tulemisen sijaan. Minkälaista valoa tuohon tarvittaneen?

lauantai 21. tammikuuta 2017

Tasoissa oltiin






Toisilleen hyvinkin tutut pappi ja seppä keskustelivat henkevästi tavatessaan pajalla. Pappi sanoi ikäloppua viikatetta ojentaessaan, että "sika ja seppä ovat kuulemma semmosia, jotka suavat aikaseksi vanahasta uuvven".

Seppä laski vasaran alasimelle, mietiskeli hetken ja tokaisi: "Pappi ja koira ne ovat kuulemma semmosia, jotka suapi haukkumalla ruuvvan".

Tasoissa oltiin.

Tämmöisiä kansanviisauksia ja sananparsia löytää Digitaaliarkistosta Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen sananparsikokoelmasta. Sain siitä vinkin helsinkiläiseltä Bittiparatiisin lukijalta, joka osaa surffailla arkistoissa. Ilmoittautukoon näkyväksi ite kommenttiosastolla, jos haluaa.

Alussa oleva katkelma papin ja sepän huulenheitosta on Kiteeltä vuodelta 1933. Arkiston plaraaminen vaatii hieman kärsivällisyyttä, mutta palkintona voi olla mielenkiintoista aineistoa ja paikallishistorian nimihenkilöitä, jotka ovat sananparsia osanneet.

perjantai 20. tammikuuta 2017

Valkoiseen taloon





"Täällä apulaislehdistösihteeri Jormanoff, Vossington, kuuluuko?"

(Tuasko se Ierikka! Toim.huom.) "Mitä sinulla on tarkkaan ottaen asiaa?"

"No, Trumppi on selannut Bittiparatiisia, piti julukasua asiallisena. Kiinnostui kovasti Valkoisesta talosta ja on päättänyt muuttaa sinne."

"Mitkä ovat olleet syyt tähän päätökseen?"

"No, sieltä on helppo pitää yhteyttä Putiniin. He ovat päättäneet ottaa käyttöön taskulamppumorsetuksen. Eivät pääse ulkopuoliset tiedustelupalvelut laittamaan piuhojaan väliin."

"Kerro vähän lisää tuosta yhteydenpidosta."

"No, Tonald morsettaa Hopeakallion lintutornista Vjärtsilään, jonne Vladimir saapuu Laatokan datsoiltaan kohentamaan paikallisia oloja."

"Mitä muuta Trumpille kuuluu?"

"No, hän aikoo laajentaa bisneksiään sinne päin, ottaa yhteyksiä lähikaupungin liikemieheen, mikä sen nimi nyt oli. Sukulaissielu kumminkin. Perustaa sinne valkoposkifarmin, ei tarvihe liikemiehen enää mennä itärajan taakse hanhia ampumaan. Karhuaitauskin tulee, siitä on hyvä posautella."

"Siellä Vossingtonissa on teillä juhlat tänään."

"Häh, mitkä juhlat? Myö ei Tonaldin kanssa niistä paljon perusteta, yhtä juhlaa on muutenkin."

"Kiitokset Ierikka näistä uutisista sinne." (Se alakaa olla melekonen Snowden. Toim. huom.)


torstai 19. tammikuuta 2017

Kulttuuriporinoita





"Siellä on kuule nyt mielenkiintosta kulttuuririntamalla. Persut ovat tehneet kunnallisvaalikipaleen", läähätti kurre oksallaan tänä aamuna, kun tulin koiralenkiltä.

Ei ois voinut vähemmän kiinnostaa, hauvelit kiskoivat hihnasta seihtemän kilometriä. Niillä riittää rotulia. Rojahin voipuneena tietsikan ääreen ja aloin selata päivän kulttuuriantia, jolla virkistyä.

No olihan kansanedustaja Eerolalla (ps.) luovuus kukkinut. Jo kansikuvassa nainen side silmillä punaisten muistomerkillä ja joku sihtaili pyssyllä. Mitä lienee paketin sisällä. Ei niille suvet riitä.

Vaihoin kiireesti kanavaa. Mitäpä Yleisradio, jonne veroakin peritään? Kotimainen elokuva "Kohtalo johtaa meitä" ja Ikimuistoinen Olavi Virta. Iltasella Kriminalisti. On muuten parempi kuin Sorjonen, jonka tuotantoyhtiötä haetaan näköjään konkurssiin. Jatkoa tulee vissiin meijjän veroeuroilla.

Taijjanpa soitella kulttuuripäivän alakajaisiksi rillumareita, sieltä Hesan juhlaviikoilta...

Puolustuspuhetta






Kymmenvuotias Sissi on hyvin innokas reserviläinen, seuraa kiinnostuneena alan uutisia telkkarista. Bittiparatiisi on pestannut hänet sota-asiantuntijaksi.

Sissiä on pijäteltävä ja vahittava. Takavuosina mökkireissulla karkasi kertausharjoituksiin, jotka kestivät neljä kuukautta, ennen kuin meni loukkuun.

"Joka vuosi pitäisi olla neljän kuukauven kertausharjoitukset meille reserviläisille", hän lausui. "Armeijalle piikki auki ja kansa verolle, että saataisiin muutamalla kymmenellä miljardilla hävittäjiä ja kunnon tykkivehkeitä."

Puolustusvoimien viestintäjohtajaa Sissi kritisoi kovin sanoin myötäsukaisesta asenteesta siviilipalvelukseen siirtyviä kohtaan. "Eikö tämmöinen asiantuntematon kommodori pitäisi laittaa kertausharjoituksiin?"

Bittiparatiisi sai satikutia. "Julkaisun on muutettava linjaansa kirkkoa ja armeijaa kohtaan, on saatava enemmän myönteistä palstatilaa."

Tässähän sitä tuli. Ei taijja Sissi tietää, että oon puolustanut urhoollisesti vuosikymmeniä Karjalaisessa kotia, uskontoa, isänmaata ja Luakkosen veljeksiä. Ei oo tullut kertauksiin kutsua.

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Meijjän Mäkäräinen






Meijjän Mäkäräisellä eli vaimolla tuli tänään 500 kilometriä täyteen talven latusilla. Hän sai vastaanottaa yli-innokkailta faneilta monia onnitteluja maalissa, kuten aina. Hyvä jotta eivät tonttia lahjoittaneet tällä kertaa.

Mikä on kilometrien salaisuus, utelin punaposkiselta ja aina iloiselta hiihtäjättäreltämme. "Sitä kun on nuori ja vetreä", Hän kommentoi. Tosi on.

Mulla jäi hiihto tavallista lyhkäsemmäksi tällä kertaa. Uamupimmeen koiralenkiltä unehtu heijastinliivi piälle. Huomasin vasta kun ohihiihtäjät vähän naureksivat. Oikaisin kotilatusille ja olin kerrankin ekana maalissa.

Toisinaan käypi vaimon vastaanottokomitean aika pitkäksi, kun hiihtolenkit venyvät ja venyvät. Silloin ehtii vaikka nokoset ottaa, mistä alakuvamme.


Tummia pilviä






Kansa näyttää yhä kaikkoavan kansankirkosta. Viime vuonna erosi yli 50 000. Tummia pilviä kirkkojen ylle tuo sekin, että nuoret eroavat herkimmin, jos oon uutisia oikein ymmärtänyt.

En sen kummemmin kommentoi asiaa, joka ei vähääkään mulle kuulu. Vuosikymmenien varrella oon kuitenkin huomannut, etteivät kirkonmiesten puheet ja teot mualimalla kovin paljon luottamusta herätä. Siinäkö lie syytä jäsenkatoon, vai missä.

Miltei täysin ortodoksiseen lapsuuskylääni rakennettiin luterilainen kirkko pappiloineen 1950-luvun alussa amerikkalaisin lahjoitusvaroin. Ei siellä paljon sanankuulijoita ollut, eräänäkin sunnuntaina vain minä ja nuapurin isäntä. En tiijjä, mikä isäntää kiinnosti, mutta minua urut, jotka puhkuttivat kuin lietso sepän pajassa. Palkeita paineli kylän postinkantaja.

Nykyään pikkukylässä on ainakin kolme kirkkoa. Ortodoksinen rakennettiin 1950-luvun lopulla ja joku porukka osti rajavartioston tyhjäksi jääneen rakennuksen takavuosina. Miten paljon on sanankuulijoita, siitä ei mulla oo tietoa.

tiistai 17. tammikuuta 2017

Haarukkapala






Puruvein muikku on nyt kooltaan paraimmoillaan haarukkapalaksi. Se on kurmeeta, voipi pistää kerralla poskeen ruotoineen. Niitä kun pannullisen pistältää, niin vot.

Kaupoissa näyttää olevan muikkua myös valmiiksi perattuna. Se on oikein. Myö perataan ite, kun on totuttu vuosikymmeniä niin tekemään, silleen peukalonkynnellä, tiijjättehän.

Ja jäläkiruuvvaksi Bittiparatiisi suosittelee pakkasesta äsken otettuja karpaloita, jotka just ovat sulahtaneet. Jos joku ei oo laihiksella, voipi sotkea sekaan vaikka luomuhunajaa.

Varmuuven vuoksi kyselen esiteltävistä sapuskoista vaimolta, että mitkä ovat seuraukset. Viimeksi hän vastasi, että "ikkuinen elämä". Tarkotti kait sitä hauvantakasta.


maanantai 16. tammikuuta 2017

Se aika






On taas se aika vuuvvesta, jolloin alkaa tulla siemenluetteloita. Kai tässä on kapeuvuttava ihe kunkin tomerasti toimeen, vaikka hiihtourakat ovat vasta aluillaan.

Ensi kesänä taijjan panostaa syötäviin kukkiin. Niitä ovat kuvaston mukaan kurkkuyrtti, krassi, kääpiösamettikukka, tarhaorvokki ja kehäkukka.

Noista ei tartte hommata muita kuin krassin ja samettikukan siemeniä. Muita kasvaa kasvimaalla riesaksi asti, vaikka en oo moneen vuoteen niitä kylvänyt.

Härkäpavun siemeniä on omasta takaa piirongin laatikossa oottamassa kevättä. Lehtisessä opastetaan, että niistä voi nyt kasvattaa sisällä rapeita versoja. Kai sinne keittiön ikkunalle vielä mahtuu, vaikka valkosipulin versot kurkottelevat jo korkeuksiin. Ei kerkiä kaikkia syömään. Persilja äityi kukkimaan, on pitänyt leikellä lyhemmäksi.


sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Kaappauksia




HYVÄ PÖLLÖVUOSI
KESKI-KARJALASSA
Kuvat: Erkki Jormanainen
helmipollo13
Helmipöllö
Keski-Karjalassa on hyvä pöllövuosi ainakin Rääkkylässä ja Kiteellä. P-K:n lintutieteellinen yhdistys havainnoi viikonloppuna Rääkkylässä yli 100 pöllöä, uutisoi Pohjois-Karjalan radio. Kyseessä on ennätys yhdellä kuunteluretkellä.

xxx

Helmipöllö puputti männä uamuna lenkillä ollessa, ensi kerran kuulin talaveen. Jossain arkistossa piti olla kuva siitä, vain ei sattunna silimään.

Löyty sentäs juttu, jonka vuosikymmen sitten laitoin Keski-Karjalan Neloseen. Yritin panna kaikkeni peliin, mutta en suanna kaapatuksi pöllön kuvaa vöödillä tehystä jutusta. Piti laittaa linkki, jotta nähtäs, minkä näkönen helmipöllö on.

Nelosella oli pääkonttori Tohmajärvellä. Lehti on kuopattu ajat sitten. Sen jutut olivat niin hurjia, että löisivät lauvalta Trumpinkin. Pari kaveria yritti lehen avulla vallankaappausta kunnassa. Laitoin sekaan noita pöllöjuttuja, mutta eihän se auttanut.

Hei mutta pitäsköhän elvyttää Nelonen. Nimi ois tietysti vaihettava kuntaliitosten takia, miten olis Keski-Karjalan Kolmonen. Olis muikkuresettijä ja silleen, ei kaljajuttuja. Ierikkää ei kelpuuteta ulukomuankirjeenvaihtajaksi, joku taso pittää olla.

PS. Kun viisaalta neuvoa kysyy, niin onnistuuhan se. Helmipollo 13 alla.



Neuvottelu






Ent. ulukomuankirjeenvaihtajamme Ierikkä Jormanoff antoi Bittiparatiisille erikoishaastattelun lumisesta Vossinktonista. Hän on seurannut Trumpin (vas.) ja Putinin (oik.) ensimmäistä salaista neuvottelua, jossa selvitettiin nokkimisjärjestystä. Ierikkä on nykysin Trumpin apulaislehdistösihteeri.

"Mistä siellä tarkkaan ottaen neuvoteltiin?"

"No, pääasiaksi muodostui Trumpin seksivideo venäläisten prostituoitujen kanssa. Hän vuati sitä itelleen."

"Suostuiko Putin tähän?"

"No, hän tietenkin vaati jotain vastapalvelusta. Mielihyvin hän otti vastaan Trumpin tarjouksen amerikkalaisista seksipalveluista, kun Trumppi kehaisi hänellä olevan tiijjossa hyviä mestoja."

"Asettiko Putin mitään ehtoja?"

"No, hän sanoi, ettei sitten minkäänlaisia pakotteita, sitomista ja sen semmosta. Kaiken on oltava vapaaehtoista. Trumppi lupasi poistaa kaiken pakotteisiin vivahtavankin. Sopimus päätettiin toteuttaa välittömästi. Ja seuraavaksi neuvottelupaikaksi sovittiin Odessa Krimin kupeella."

"Kiitos Ierikkä sinne Vossinktoniin ja hyvää jatkoa uuvvelle urallesi."

PS. Koska on epävarmaa, meneekö kommentissa esitetty toivomus perille, osoitamme vetoomuksen suoraan Putinille. Listassa on jo yli 146 000 merkintää.

lauantai 14. tammikuuta 2017

Miksi plokkaan?






"Blokit arveluttavat minua. Erikoisesti varoittaisin oudon ahkerista blogin kirjoittajista, jotka julkaisevat päivän toisensa jälkeen juttujaan. Joko tuollaisilla tyypeillä on jokin piilotettu ohjelma - myydä jotain, edistää jonkin poliittisen tahon asiaa - tai sitten he vain ovat itserakkaita hölmöjä, joista on hauskaa nähdä teelmiään verkossa."

Näin kirjoittaa maan kenties luetuin plokkaaja Kemppinen, joka suoltaa päivittäin tekstiä kuin ponttilautaa. Sietää tässä ihe kunkin miettiä, miksi plokkaan.

Omalta osaltani lisäisin Kemppisen sinänsä paikkansa pitäviin havaintoihin, että yritän plokkaamisen avulla myös välttää vanhushoitoon joutumisen liian nuorena. Ei se tule sote-uuvistuksen jälkeenkään kohenemaan, mikäli on asiantuntijoita, ylilääkäreitä sun muita uskominen.

Runsas vuosi sitten aloitin plokkaamisen uuvelleen siksi, että saisin kuva-arkistoni ojennukseen. Entistä enemmän on solmussa, kuten alakuvasta näkyy, vaikka oon melkein joka päivä yrittänyt.



Tasasta





Etelässä ovat mittailleet viijentoista metrin aaltoja, mutta Bittiparatiisissa on ollut meleko tasasta. Sää pysyttelee kaiketi lähipäivinäkin enimmäkseen harmaana ja lunta hipsuttelee hiljalleen.

Eilen aattelin, että nyt tämä hiljaselo loppuu, kun muankuulussa nuapuripitäjässä mainostettiin näitä suakkunoita. Henkisesti varauvuin isoon tärähykseen, joka ois temppelin esiriput auki repäissyt.

Taisivat olla mulla mittarivärkit epäkunnossa. Yhä vuan oli lukijoita kolome (3). En tiijjä, ketä he ovat, mutta jos sais valistuneeesti arvata, niin Hikan lisäksi Tellu ja Mummo. Laatu on kyllä kohallaan.

Toivotaan nyt, että vähän rauhottus tuolla piäkaupunkiseuvullakin. Vaikka tiijjä häntä, kun siellä on nähty susia, kuvattukin oikein takapihoilla. Nykyajan suvet eivät popsi punahilkkoja ja isoäitejä, vaan niistä on tullut roskisdyykkareita. On siinä kohta Helsingillä ongelma.

perjantai 13. tammikuuta 2017

Kirjat järjestyksessä






Viime vuuvven kirjat on pantu järjestykseen. Eniten meni kaupaksi Harry Potter ja kirottu lapsi, 97 600 kappaletta. Kotimaisista rompsuista juhli Ilkka Remeksen Kiirastuli, 55 600. Tietokirjallisuuven kuningatar oli Kondo Marien Siivouksen elämänmullistava taika, 53 000.

Ihmisten maku ei näytä menevän yksiin omani kanssa, ainakaan siivouskirjojen osalta. Ylen TOP 3 -listoilla oli 12 kirjaa. Yhtään niistä en oo lukenut.

Eniten oon viime aikoina selaillut "Syö itsesi terveeksi" -opusta, vaikken kovin sairaaksi oo ihteäni tuntenut. Hyvä se on varmuuven vuoksi. Toinen on tuo "Lumikuru" kaiketi nostalgian tähen. Ensi kerran plarasin sen repaleeksi vuonna 1958, jolloin hurahin luontoretkeilyyn. Rahaa ei ollut hankkia varusteita, mutta olihan kirja, jonka myötä sellaisista unelmoija. Markkinoilla on uusi painos. Erilaiset retkeilyohjeet vuosikymmenten takaa ovat yhä päteviä.


torstai 12. tammikuuta 2017

Kirjat sekaisin






Mualimankirjat näyttävät olevan pahan kerran sekaisin. Joulukaktus toivotti tänä uamuna onnellista uutta vuotta. Muutaman kukan oli aukaissut. Ei se ennen oo tähän aikaan.

Aamulla oli vielä hämärää, kun hipsimme baanalle koiria talutellen. Erään kukkulan piällä ihailimme, miten komea täyskuu painui metsän taa. Vain susien ulvonta puuttui.

Käännyin katsomaan vastakkaiseen suuntaan. Siellä nousi aurinko suunnilleen samalla kellonlyömällä. Olimme siis aurinkokuukävelyllä.

Kotiuvuttua piti rientää tsiikaamaan mediasta, mitä Trumppi nyt on sanonna. Ja olihan se: "Olen suurin työpaikkojen Luoja, jonka jumala on luonut".

Kohta ei ees Suomen hallitus pärjää.

Illan tähtiä





osa 6

Kirkonkylän kapakissa vietettiin kosteahkoa tilaisuutta, oisko ollut jokin 70-luvun proosallinen teollistamiskaronkka. Toimittajankin piti niihin osallistua - vastentahtoisesti tosin - baaritiskillä ilmaisantia nautiskellen. Ainakaan loppuillasta ei ohjelmaa tarvinnut keksiä, sitä syntyi itsestään. Ketkä olisivat illan tähtiä?

Vakioväkeä oli ja yllätysvieraita kutsuttu. Eräässä pöydässä istui pienen seurueen kera kuivakasvoinen, isonenäinen eversti, hyvin suoraselkäisenä ja silmät kiinni, kuin olisi unessa ollut. Ilta oli jo siinä vaiheessa, että takki oli joutanut olkapäiltä tuolin selkämykselle.

Vieressäni baarijakkaralla siemaili kahvia nuori rajajääkäri, kertoi olevansa varusmies, everstin autonkuljettajaksi määrätty. "Ukko nukahti taas kesken illan. Sota-aikaan oli kuulemma tottunut torkahtamaan vaikka seisaallaan."

Orkesteri vaihtoi latinorytmeihin, tupakansavu tanssilattian ympärillä sakeni. Ystäväni huliviliopettaja, monen illan istuja, oli juhlatuulella, kävi kertomassa, että aikoi tanssia, tanssia... ja toteuttaa yhen päähänpistoistaan, joita aina kummastelin.

Siitä poistui kohti everstin pöytää ja veti ihtesä reservinluutnanttiasentoon: "Herra eversti, saanko lainata takkianne?" Ilmekään ei istujalla värähtänyt. Tuskin kuuluva kuorsaus tulkittiin myöntymisen merkiksi, ja kohta lainaaja hitvelsi puolijuoksua asetakki yllä pokkaamaan postinhoitajaneidille.

Teerenpeli kiihtyi kiihtymistään ja huipentui valomerkkiin. Everstiä alettiin herätellä. "Herra eversti, teillä olisi vielä lasissa!"

"Häh, joko tilaisuus loppui?" Eversti havahtui ryhdikkäänä ja napitti hyväntuulisesti takin, joka oli jätetty pöydälle. "Näin unta, että oltiin partioreissulla. Se oli aikaa, jolloin syötiin pettua ja kustiin tervaa, hehe..." Seurue teki lähtöä, eversti halusi pistäytyä vielä pisuaarissa.

Pian marssi suuntautui kohti ulko-ovea, kärjessä suoraselkäinen eversti, perässä autonkuljettaja, joka kannatteli esimiehensä koppalakkia käsissään kuin tarjottimella, ja sitten muut. Katosivat autoon ja yöhön.

osa 1

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Niksnaks






Sainpas riuhtaistua ihteni kulttuuritilaisuuteen, ihan noin vaan niksnaks. Harvinaista herkkua oli se, että kirjastossa esiintyi paikallinen kirjailija.

Tai ehkä Päivi Nenosta ei voi kokonaan kiteeläiseksi sanoa, koska hän on asustellut paljon Pietarissa ja kirjoittanut kokemuksistaan kirjan "Maleskelulupa" (Kirjokansi 2015).

Paitsi kirjoittaa, tämä kirjoittaja osaa myös puhua kuin Ruuneperi. Ja mikä mielestäni ihmeellisintä, muisti ulkoa monta kirjoittamaansa runoa. En oo kriitikko, mutta uskallan mainostaa, että kirjassa on pirteää tekstiä.

Kirjan nimi tuli kuulemma siitä, kun isältä kyseltiin, mitä tytär tekee Pietarissa. "Vissiin enimmäkseen maleskelee", isä vastaili. Tämän plokin nimi taas tulee siitä, kun kirjailijalta kysyttiin, mikä Pietarissa viehätti. "Se oli vaan semmonen niksnaks -elämys", hän vastasi.

Työvuosina sain rokotuksen kissanristiäisiä vastaan, mutta tämä tilaisuus ei ollut ollenkaan pitkästyttävä.


Naton laskuun





osa 5

Markku Tasalan kirjoittama Operaatio Uppsala (2001) kertoo suomalaisista kaukopartiomiehistä kylmän sodan vakoojina 1950-luvun alussa. Kyseessä oli Naton ja Norjan yhteinen vakoilu, joka suuntautui Neuvostoliittoon. Suomalaiset kävivät useita kertoja itärajan takana esimerkiksi Murmanskissa.

Luin rivin, luin kaks, vereni tunsin kuumemmaks. Jo kirjan kannessa komeili kuva miehestä, jonka olin tavannut Ontrein luona. Sisäsivuilla oli muutama kuva lisää. Mies oli Lauri Solehmainen, sotilasarvoltaan luutnantti.

Miksi hän vieraili Ontrein luona itärajan tuntumassa? Solehmainen oli syntynyt 1915 Korpiselässä ja hänellä oli sukulaisia siellä päin, esimerkiksi Ontrein vaimo Liisa. Hän oli tullut 1969 takaisin Suomeen Yhdysvalloista, jonne hän Naton avustamana siirtyi maanpakoon vuonna 1954 Operaatio Uppsalan paljastuttua Suojelupoliisille.

Suomeen palattuaan Solehmainen marssi suoraan Suojelupoliisiin. Vuonna 1970 hän sai ehdollisen 10 kuukauden kuritushuonetuomion kolmen vuoden koeajalla maanpetoksesta.

Vuonna 1976 Solehmaiselle myönnettiin Yhdysvaltain avaruushallituksen Nasan mitali työpanoksesta avaruuslentojen hyväksi. Mitali oli teetetty amerikkalaisten ja neuvostoliittolaisten yhteisen avaruuslennon muistoksi. Solehmainen kuoli kotonaan Vieremällä 1993.

Sen pituinen sen miehen tarina. Ei tästä sen dramaattisempaa kehkeytynyt.

Jatkuu huomenna...


tiistai 10. tammikuuta 2017

Päivän antia






Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Pyyntiverinen vaimo kurvasi auton rantaan. Talven ensimmäinen pilkkipäivä alkoi.

Jäällä ei ollut lunta nimeksikään ja pakkanen oli kovettanut kohvan. Eräsuksista oli enempi riesaa. Kalamajan mittari näytti yhtä plusastetta ja tihuutti vettä.

Kairasin reikiä kuusituumaisella. Kuuvennesta sain yhen sormenmittaisen ahvenen ja toinen nykäisi. Vettä oli yheksän metriä. Kauempana näkyi muitakin pilkkijöitä, yksi moottorikelkka ja mönkijä.

Rannalla istui teeri koivun latvassa. Se karkasi, kun lähestyin kameran kanssa. Tein tulet ja paistoin kalkkunalenkin viipaleita. Loput jätin petäjässä ronkkuneelle korpille. Tovin kuluttua tuli elämäntoveri tulille soppatarpeitten kera.

Päivä oli mukava, mutta hieman tylsä.