torstai 2. maaliskuuta 2017

Jännitteitä





Kolmisenkymmentä vuotta sitten kahtelin ensi kerran Martin Esslinin Draaman perusteita (Gummerus 1980). Esslin oli englantilainen teatterintutkija, Stanfordin yliopiston rohvessori. Hän antaa ohjeita näyttämötaiteeseen. Harvoin tulee tätäkin kirjaa avattua. Ätväillessä männöö aika.

Sen verran oon viisaan miehen tekstistä tolokunnut, että melkein tärkeintä ovat hänen mielestään jännitteet. Niitä pitäisi olla koko ajan yksittäisistä sanoista eri kohtauksiin ja aina kokonaisuuteen asti. Mäne tiijjä suattas olla tuosta hyötyä kirjottamisessakin.

Katsojan huomiokyky on Esslinin mukaan lyhytjännitteinen. Älköön kukaan nyt tästä pahastuko, mutta niin suattaa olla lukijankin. Yksi ainoa jännitysmomentti ei riitä ylläpitämään mielenkiintoa koko ajan, saatikka jos ei oo yhtään, jolloin katsoja vaipuu ikävystymisen uneen. Esimerkiksi dialogin pitäisi olla ennalta arvaamatonta.

Parhaat draamantekijät taitavat eppäilemättä nuo jännitteet. He osaavat ekspositiot, komplikaatiot, peripetiat, kliimaksit, denouementit, aikadimensiot ja kontekstit. Joko haukotuttaa? Evvk? Ei oo mullakaan teoriaherraksi suurta tunkua, vain haittooskohan tuo kovinkaan paljon, jos jottain tietäs. Pitänöön panna kirja tuas lukulistalle.


4 kommenttia:

  1. EJ
    tuota kirjaa ei oo ainakaa Voltteri-suosikkini lukenu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voltterilla suattaa olla jännitteitä jokaisessa sanassa.

      Poista
  2. Hieno kuva: kahesti kahottava-. Tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirista nuo jääpuikot ovat jännittäviä, varsinkin jos niistä tippuu vettä. Toisinaan vahtaavat tuntitolkulla.

      Poista