torstai 30. maaliskuuta 2017

Oottelua





Salolampien ja suopurojen äärellä ootellaan kevään saapumista hartaasti. Veneet ja pyyvöt paljastuvat hangen alta vitkalleen. Korpiryteiköt huokailevat.

Tulikohan tuo nyt vähänkään runollisesti. Ei irtoa ennää sillä herkkyyvellä mitä kouluaikoina ainekirjoitustunneilla. Kuvat ovat lapsuus- ja nuoruusmaisemista, joihin oli pulpetissa istuessa ikävä, kun yöpakkanen oli kohmettanut lumenpinnan ja päivällä aurinko hehkutti. Onneksi opettaja ymmärsi kevätyskän. Niinpä melkein aina oli kirjoitusaiheissa joku, joka liippasi läheltä. Se helepotti.

Liekö kouluissa enää ainekirjoitustakaan, tahi jos ovat nimen muuttaneet. Tuskin sytyttää nykykoulukasta kevään oottelu erämaassa. On suattanna muoti muuttua.

Entistä harvemmin sinne enää omatkaan latuset vievät. Kerran pari keväässä kahtelemaan, näkyskö saukon jäläkiä. Sen kyllä aistii, että henkeä siellä tähän aikaan vuuvvesta pijätellään, ootellaan milloin rysähtää kunnon rospuutot ja hölsekelit, joutsen ja kurki pääsevät pesimään, ahven ja hauki kutemaan. Ja salokylän ukko hipsii lampiveneelleen tiijjustelemaan, pitäskö tuota kohta tervata.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti