sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Salaiset aseet





Pilkkimisen SM-kisat miteltiin eilen Rantasalmen Kolkonjärvellä. Yle julkaisi ennakkoon jutun, jossa annettiin ohjeita, miten kalaa saa.

Kolkonjärvi vaikutti hyvin samantapaiselta kalaveiltä kuin Karjalan Pyhäjärvi, paitsi että on Savossa. Aattelin että nyt vaihtuu meijjän pereessä pilkkivaltikka. Skannailin ohjeet talteen. En kerro vaimolle (kuvassa), joka on tähän asti juhlinut jatkuvasti, mitään näistä salaisista aseista. Alhaalla hänen viime kyrmyniskansa, joka ei ollut mahtua kännykkäkameran kuvaan.

Päivemmällä kahtelin mietteissäni tärppiohjeita. Hmm. Että 70 sentin tapsi pystypilkkiin? Saan aikamoisen solmun ja sotkoksen aikaan jo kymmensenttisellä tapsilla.

Isoa ahventa kannattaa pyytää 12-18 metrin syvyyvestä? Pilkitä 3-4 metriä pohjan yläpuolelta? Jos ei syö, niin käytä pelkästään mormyskaa? Meikäläisen mormut vajoavat tuohon syvyyteen tuskastuttavan hitaasti.

Heh, vähitellen alkoi valjeta. Ystävämme savolaeset siinä antoivat ohjeita, miten heijjän kotivesillään suapi jättiahvenia. Aikoivat ite napata voiton. "Joskus saa, joskus ei", valisti ohjeita antanut kisan varapiällysmies.

Mestaruus meni Jyväskylään tosi vaatimattomalla 2,8 kilon saaliilla.

Foto: kalamajan pilkkimestari

2 kommenttia:

  1. Mieltä onkin askarruttanut, että jotta
    mitkä ne on ne naisten salaset asseet,
    suattaa olla hieman erilaiset kuin miehillä.
    *
    Vuan Salkkareissa (tv-sarja) männään aina
    ravintelin keskeimpään pöytään kun
    halutaan setviä ite kunnii salattua elämää.

    Tuumailee Tellu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon sitkeesti vuosikymmeniä yrittänyt selevittää, mitkä ovat vaimon salaiset asseet pilikkireiällä, mutta tuloksetta. Siinä vuan istuu ja käs vippasoo. Tuntikausia. Koko ajan kalaa nousee.

      Yleisemmin naisten salasiin asseisiin paneuvun muutaman suakkunan piästä. Jotta kiitos vuan aiheesta.

      Poista