sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Seiväs ja pannulappu



Pojan esikoinen aloitti viime syksynä koulun. Osasi lukea, kirjoittaa ja laskea jo paljon ennen kouluun menoa. Koulutaksi vie aamulla varhain kuusenjuurella odottavan tytön eteläsuomalaiseen kyläkouluun. Koulutuntien jälkeen hän viettää aikaa iltapäiväkerhossa sinne asti kunnes jompikumpi vanhemmista hakee tytön töistä tullessaan.

Itse opin lukemaan vasta kahdeksan ikäisenä. Rakastin koulunkäyntiä. Aloitin koulun elokuussa 1953 pohjoiskarjalaisessa kyläkoulussa. Muistan, että päivä oli aurinkoinen ja lämmin. Äiti oli ommellut minulle repun himmeäraitaisesta mustasta kankaasta. Meitä ekaluokkalaisia oli kahdeksan, kuusi tyttöä ja kaksi poikaa. Viidellä tytöistä oli ensimmäisenä tai toisena nimenä Liisa.

Samaan aikaan koulun aloitti myös naapurin poika Eero. Meiltä oli matkaa koululle neljä kilometriä ja Eeron kotoa viisi. Eeron isosisko Marja ja äitini kyyditsivät meidät kouluun polkupyörillä. Mieleeni on jäänyt kohtaus ensimmäiseltä välitunnilta. Koulun pihan reunamilla oli pieni saunarakennus ja sen edessä vinttikaivo. Eero istui kaivon kannella. Kipaisin hänen luokseen ja näin että Eero itki. Nyyhkytysten lomasta Eero sai kerrottua itkunsa syyn – kun Marja lähti pois ja jätti hänet. Yritin parhaani mukaan lohduttaa Eeroa. Kun koulupäivän päätyttyä tulimme ulos, Marja oli koulun pihalla odottamassa. Hän otti meidät molemmat pyörän tarakalle ja toi kotiin.

Koulun sauna
Ensimmäisen lukuvuoden ajan kuljimme koulumatkat Eeron kanssa kahdestaan, koska muita oppilaita ei siihen aikaan ollut koulupiirin perukoilta. Sulan maan aikana kävelimme ja talvella hiihdimme kouluun. Ei ollut koulukyytejä. Joskus saatettiin päästä pätkä hevoskyydillä, jos joku isäntä sattui olemaan liikkeellä samaan suuntaan. Talvella saattoi olla niin, ettei lumisateen jäljiltä ollut tiellä edes hiirenhyppäämää, kun aamuhämärissä taapersimme kouluun.

Meiltä oli maantien varteen matkaa noin 300 metriä. Tienhaarassa oli iso koivu, jonka kylkeen oli kiinnitetty postilaatikko. Tapasimme aamuisin toisemme postikoivun luona. Meillä oli merkkinä metrin mittainen seiväs koivua vasten pystyssä. Kun jompikumpi tuli aamulla ensin koivun luokse ja näki seipään pystyssä, hän tiesi ettei toinen ole vielä mennyt ja jäi odottamaan. Ellei toista näkynyt vähään aikaan, odottelija kaatoi seipään nurin ja lähti menemään. Kun myöhässä oleva tulija näki kaadetun seipään, hän lähti kirimään edellä kulkijan perään. Systeemi toimi erinomaisesti.

Ensimmäisen luokan käsitöihin kuului pannulapun neulominen. Minulla oli jotain myrkynvihreää keinokuitulankaa, josta neuloa väkersin pannulappuani. Neulomus kapeni kapenemistaan loppua kohti. Silmukat olivat niin kireitä, että hyvä kun pystyi puikkoa liikuttelemaan niitten läpi. Lopputulos ei ollut kovin hääppöinen. Vaan entäpä Eeron patalappu? Se oli säännöllisen muotoinen ja neulomisen jälki tasaista. Voi että olin kateellinen!

JK. Vanha ”postikoivu” on kaadettu kauan sitten ja nyt samalla paikalla kasvaa uusi koivu ja postilaatikot on kiinnitetty erillisiin tolppiin. Kuvat vuosilta 2004-2006.

Lissu

2 kommenttia:

  1. Meitä oli ekaluokalla seitsemän, olin ainoa poika. Naapurin tyttö vollotti koko ensimmäisen koulupäivän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tämä Lissun koulukertomus, vaikka olen kuullut ja
      lukenut sen aikaisemminkin. Lissun koulukaverista Eerosta
      tuli myöhemmin aviomieheni. Siten nuo kuvan kylämaisemat
      tulivat minullekin tutuiksi.

      Poista