keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Tiivis paketti


Linda Schilen: Keittiötarhurin vuosi, Kustannus-Mäkelä 2018, suom. Kaisu Tupala, 165 s.



Puutarhakirjoista ei ole pulaa. Ruotsalaista alkuperää oleva Keittiöpuutarhurin vuosi on uusimpia tulokkaita ja tutustumisen arvoinen. Se on tiivis paketti olennaista tietoa.





Tekstit ovat lyhyitä ja helppolukuisia, paikoin herkullisia kuin puutarhan tuotteet. Valokuvia on paljon (Cecilia Nordstrand) ja kirjoittajan piirroksia (Schilen on taiteilija) jonkin verran. Valokuvissa esitellään yhtä paljon kirjoittajaa kuin puutarhaa, mutta eipä tuo haittaa. Siihen on jo tottunut etenkin ulkolaisissa alan teoksissa ja ohjelmissa.

Välillä menee hieman näpräämisen puolelle, mutta ei läheskään strömsöömäiseen hömppään. Lindalla on oikeat periaatteet kotipuutarhurin hommissa. Hän vannoo laatikkoviljelyn nimiin, mutta samoja ohjeita voi käyttää tavanomaisessa mullan kaivelussa. Luonnonmukaisuus kukoistaa ja melkoinen kokemus kuultaa ohjeissa ja vinkeissä.

Vuosikausia olen puutarhahommia harrastanut, ja kirjoista on ollut hyötyä. Niin tästäkin. Neuvot helpottavat puuhastelua, vaikkei ihan kaikkea käyttöön ottaisikaan. Keittiötarhurin vuodesta löytyy jopa muutama kokeilemisen arvoinen ruokaohje.

EJ

5 kommenttia:

  1. Puutarhakirjoja on kiva katella vaikka ei omistaiskaan puutarhaa tai viljelypalstaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupungeissa ovat mukavia paikkoja siirtolapuutarhat. Niistä löytyy joskus uusia ajatuksia.

      Poista
    2. Mulla on tässä lähellä kaksi siirtolapuutarhaa. Ajelen usein hiljaksiin niiden käytäviä pitkin ihailemassa ja kadehtimassa. Pyörän selästä näkee paremmin sinne pensasaitojen taakse.

      Poista
  2. Nyt alkaa olla aika, jolloin kotiin alkaa tulla myös
    houkuttelevia mainoksia uusista kasveista, kalusteista ja
    kuoseista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eri firmojen siemenluettelot olivat ennen kiehtovaa luettavaa. Nykyään on sen verran turtunut, että selailee vain entisiä pusseja ja pohtii, miten ihmeessä saisi käytettyä ne loppuun.

      Poista